tiistai 26. kesäkuuta 2007

OSAROJEKTIT ONNISTUVAT, VAIN UNI UUPUU!


Jesh! Partsilla on kuivumassa kaksi hienosti käsiteltyä antiikinsinistä kirjahyllyä... Vahaa en niihin alkanut tuhlata, kun ovat varastohyllyä, kehnohkoa puutakin ja hyvin pölyttyneitä ja savustettuja eli tuotteeksi tuli Kiva-huonekalulakka, puolihimmeä, vesiliukoinen, johon väri mukaan. Litra tätä tavaraa maksaa n. 20 juuroa, sillä maalaa n. 10 neliötä. Värilisä on 2 - 6 euroa, väristä riippuen. Siitä tulee se kuultomaali-tyyppinen pinta. Sain myös tietää, että ns. kuultomaalia ei ole olemassakaan vaan se on joko tuota Uppiksen eilen mainitsemaa vahaa tai sitten tällaista lakkaa, johon saa värilisän.


Kaiken tämän selvitin aamulla puhelimessa Ågelin K-raudan kanssa, jossa oli kyllä erinomaisen hyvä palvelu. Belgarion sitten puoliltapäivin kävi hakemassa emmeet ja aloitti työt. Ja minusta näyttää hyvältä. Belgarionin mielestä on epätasaista, mutta niinhän se on tarkoituskin. Sitäpaitsi - kuka hiivatti tai mikä hemmetti täällä residenssissä olisi tasainen? Minä siis olen tyytyväinen. Eikä kai kukaan oletakaan, että ne olisi joku ammattilainen sutinut ,> Belgarion jatkaa tänään eli vielä on kaksi hyllyä käsiteltävänä. Ongelmana ovat nyt kirjakasat... ja ovatkin varmaan vielä pari-kolme päivää, että hyllyt ovat takuukuivat, nih! Sitten pääsen lopultakin sijoittelemaan (..huh.. ja pölyttämään) kirjat kunnolla. Upeeta, mahtavaa! Ja väri on muuten täsmälleen sama, kuin tuossa enon aikoinaan minulle tekemässä uusvanhassa ns. pyyheliinakaapissa. Tämä on tyytyväinen ja murisee ,D


Muutenkin tämä murisee, kivusta! Käytiin eilen heittämässä kevyt kirjasto- ja kaupparoudaus. Helvetin tuskat sai taas palkaksensa koko illaksi ja vieläkin ne tuntuvat. Nukkuminen jäi 1.5 - 2 h. Eli tästä on hyvä jatkaa. Tänään on puhelinaika arvauskeskuksen kivakandille muutamasta asiasta. Esim. siitä, että minen jaksa! Rapoa heti, kun jotain selviää...


Kummisetäkin sai viikoksi vielä lisähoitoa eli eilen kävi myös kotisairaalan lääkäri tarkistamassa tilanteen. CRP ei ollut laskenut tarpeeksi jne. joten i.v. antibiootit jatkuvat vielä viikon. Kummisetä on onnessaan, kun päivittäin saa nauttia kolme kertaa naisen seurasta, yleensä vielä eri naisen ,D Tuossa iässä se on kuulema pelkkä ilo. No asiaan, eli onhan se järkevämpää saada nuo i.v.t kotona kuin maata osastolla viemässä jonkun todella sairaan paikka 1.5 vkoa. Eli kyllä kehuimme molemmat kotisairaalan toimintaa kaikin puolin. Tuon jälkeen tulee sitten vielä p.o. antipilootit, tietty, ja lopputarkastus. No, hyvin näkyi eilen jakselevan, kun kävi syömässä meillä. Tarjosin tosi tulista pizzaa...


------------------------------------



Hei kavrut, hei! Meill on ny kaikki iha sekasi... ihmiset on viäny hyllyt tonne partsill ja mä en saa olla siälä vaiks mä haluisin. Siis sillo ku Poika värittää niittä. Must ois nii kivaa nuuskuttaa ja kastella vaiks häntyli. Juu ja klaffisoffa pursuu kirjoi, hei. Tääll on ihan hölmön näköst. Ja siks mä sainki eile ensin ihan hepulit ja oksut. Ja sitt ku mamiska komens mua, mä menin möksöttää basee, nih! Mutt omela mami, kaivo heekkupussin esiin ja mä sain syädä sen ja sitt napikoita. No juu, kaivauduinha mä sitt sen viakkuu goisii tiätenki. Mitä sitä nyt ihan piänistä. Mutt kivaa ku Poika oli eile täällä. Ja se tulee tänäänki... psstt, mä tiädän, meill on jauhista!!! Ett mäki saan hyvää safkaa ja seuraa. Eikä se nyt nii kauheet oo vaiks mamiska komenteleeki. Se nimittäi sano, ett mä muutun kaa siniseks, jos mä meen ja hörhöilen niitte hyllyje kaa. Ei kiva, ei taho siniseks.



Täss mä just vähä tsiigailen partsill, ett mitä alkaa tapahtuu. Mutt nyt taas unkoil. Mamiska on hölmö, se vaa valvoo, nakuttelee ja lukee *huoh*. Lisää taas huamena!


------------------------------------------------


Kyllä, olen hölmö, kipeä ja univammainen... siksi valvominen, nakutus ja lukeminen ,D


Päivän slogan: Se mikä laulaen tulee, on matkalla kapakista kotiin!


Päivän biisi: Summertime  (originaaliversio soi juuri radiossa!)


Luettua lievän hässäkän keskellä: HeleneTursten - Lasipaholainen, minä pidin, kuten aiemmistakin. Hyvää pohjoismaista dekkaria, ihan parhaasta päästä. Psykologiaa, perhe-elämää, rikoksia, ovelia käänteitä. Suosittelen kaikille dekkareista kiinnostuneille... Karin Slaughter - Kadotettu, tästäkin pidin, kuten myös aikaisemmista. Laadukasta, asiantuntevaa, mutta ei mitään kikkailevaa kerrontaa. Psykologiaa täälläkin... Suosittelen edelleen dekkarifriikeille. Ja mitenkäs nämä nyt peräkkäin - no juu, viikon laina-ajan hyllystä eli ne luen aina ensimmäiseksi pois kuleksimasta!


                                                  


                             TIHKUSATEISTA TIISTAITA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti