keskiviikko 20. kesäkuuta 2007

TO WHOM IT MAY CONCERN - LUKU VAIN OMALLA VASTUULLA : b


No, yritetäänpäs kertoa sitten tarkemmin, etteivät kaikki "käsitä väärin"! Eli - ystävien lähdettyä, oli kivaa Viivi ja Satujatar!!! - siideröin päivän ja  jalka alkoi vain särkeä entistä enemmän. Nyt vain uudella jännittävällä tavalla eli ei fibroluonteisesti lainkaan... odottelin siinä aikani, kunnes oli pakko varata aika arvauskeskukseen. No, senkin sain loman jälkeiseksi päiväksi, vasta, tietysti! Ja kun olin lähdössä, soittivat, että "heh, lääkäri on sairaana, muut eivät voi ottaa vastaan!" Ja uusi aika maanantaiksi. Ettäkö ketutti.... 5 pvää kärsimistä ihan syyttä suotta.


No,  se hyvä puoli, että kesäkandina on vanha tuttu, joka jo viime kesänä hoiteli minua ja jota myös kehuin ylilääkärille - tosi pätevä, mukava, nuori kaveri, joka ei juuri turhia kätkätä! Sitäkin osaa arvostaa, ettei aina kuule saarnaa kaikesta epäterveellisestä heti aluksi. No, tiesinhän minä jo melko varmasti mikä siellä luuraa eli akillesjänteen uusinut tulehdus ja toisen kerran (pitkästä aikaa...) plantaarifaskiitti. Molemmat, BTW, sairaan *hah* kipeitä tiloja! Ei voipystykävelemään. Eli taas 2 uutta lääkekuuria, ohjeita, 2 vkoa sairaslomaa ja kävelykielto, jos vähänkään alkaa koskea... ja lupa soittaa hänelle tarvittaessa! Lisäksi hän ensimmäistä kertaa mainitsi lupaavasti sanan "kuntoutustutkimus", koska ei voi tehdä töitä fibron ja em. uusiutuvien vaivojen takia. Soitan tästä vielä uudestaan. Eli - mukava käynti muuten, harmittaa vain tämä jatkuva mömelöiden popsiminen. Ei, ne eivät ole kivamömelöitä, antipilootteja ja tulehduskipuhömelöitä. Että selväksi tuli juhannus. Ei haittaa. Parasta oli tuo lääkärin vakava suhtautuminen asiaan! Suosittelen - kaverin nimen saa tarv. minulta. Ehdottomasti tuleva asiantuntija... ;D


Että siinä ne tärkeimmät - muuten ei Welhottaren residenssissä ole uutta tapahtunut. Paitsi että  tulevat huomenna tekemään ilm. pienen lehtijutun opiskeluistani kuvineen kaikkineen *linssiluteilee*. Tämä siksi, että sain ammattiliitolta ihan kivan stipendin, kun perustelin opintojani jne. Että juu, vieraitakin on tulossa.... Tosin tästä jalkahommasta johtuen residenssi on lähinnä kantopommin jäljiltä, mutta täytyy kosmeettisesti yritellä siivota.  Lueskellakaan ei ole oikein huvittanut, särky on ollut melko kokonaisvaltaista. Ei ole jaksanut istua edes koneella. Kipu kun tässäkin vihloo. Nytkin käväisen välillä lepuuttelemassa.


---------------------------------------



Tserppa kavrut! Pitkästä aikaa. Jummi, toi mami oo antanu mun yksin tulla koneelle olleskaa. Nii ett mä oon ottanu suulista sitt päivät. Ja kostanu mamille yät eli leikkinyt ja jolissu! Vähäks se on ollut mulleki vihane *virn*. Joo, sill on toi toine tassu tosissaa klesa, näkee, ett ei pysty olee.  Siksi se varpisti on nyt vähä hankala. Eikä oikeit herkkui oo näkyny, ku ihan vähä vaa. Hmph. Mutt nyt on vissii vähä toiveit. Jos joku käy sill kaupas tänää. Vaiks Kummisetä tai Poika. Tarttee ootella. Mull on jo tilaus sisällä. Ett ei niinku sillee mitää ihmeellist mullekaa. Oikee ei oo ruaka maistunu sillo, ku tääll on ollu toooooooooosi kuuma. Mutt sillo mä oon sitt saanu jotain herkumpaa muanaaki. Mutt MÄ siis oon ihan kondikses!



HEI, tää  EI siis oo sitä miltä vois näyttää *kissikikatusta*! Vaa ku toi Ansku puras mua pyllyst yks aamu. Ei sekää kyll oo iha terve, vaiks se kliffa kavru onki! Hei, mut mä yritän saada mamiskan oleen täss enempi, ett mäki saan jutskaa. Nyt ei oo uutta. Meen jo partsille - kliffaa  päivää kaikill! >o<


--------------------------------------------------


Eh, en voinut olla ottamatta tuota kuvaa, se ei nimittäin ole järjestetty juttu =D


Päivän slogan: Parempi virtsa oikeaan kuin väärään!


Päivän biisi: Mother's Little Helper ....*vähämielistä virnuilua*


Luettu ihan viimeksi: Martin Page - Kuinka minusta tuli tyhmä, ehdoton hankinta Welhottaren kirjahyllyyn, suosittelen kaikille.... no, juuri siksi, että voisi vähäsen tyhmistyä eikä olla enää näin kirotun fiksu =D Hupia joka lantin edestä, halpa hankinta nyt!


 


                               


                           KEPEÄÄ KESKIVIIKKOA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti