lauantai 27. joulukuuta 2008

NORMAALI LAUANTAI - WELHOTAR TYKKÄÄ!



Jahas, normipäivä – lopultakin, on tätä oikeasti jo odotettukin! Unetkin normitasoa eli ei juuri mitään. Ankeaa ja katkeraa. No, eipäs enää tänä aamuna soi ne j-laulut, onneksi. Mutta ojasta elliskoon eli se hemmetin paukuttelu alkaa taas, on jo Malmilla ainakin alkanut. Mistä ne pennut niitä pommeja oikein ovatkaan etukäteen saaneet? Ketuttaa. Juuri kun on nukahtamassa, jysähtää parvekkeen alla, huutoa ja juoksua. Ja kohta sama uudestaan vähän kauempana. Onneksi Vincent ei pelkää ilotulitusta, säntää vain ulos uteliaana tuolin selkänojalle tarkemmin seuraamaan tapahtumia – outo otus kissaksi. Edellinen kissani Uffe meni ukkosella ja ilotulituksen alkaessa piiloon kylppärin kaapin alle viimeiseen nurkkaan moneksi tunniksi ja piti väkisin aina houkutella sieltä pois.

Normiroudauskin tänään eli pino kirjoja takaisin kirjastoon, paljon siellä ei liene varauksia, mutta täytyy tsekata hyllyt. Noilla nyt viikon kyllä vielä pärjää, minulla on jömma-niminen kirjavarasto vielä kotona ,D Ruokaakin pitänee hakea, ensi viikolla on taas joku typerä pyhä ja sen mukaisesti on elettävä. Onneksi tuolloinkin lauantai on normilauantai – ei mene turhan hankalaksi. Jotakin apetta eli kaffemaitoa, kissille muonaa ja muuta on joka tapauksessa haettava nytkin. Ns. juhlaruuat on syöty jo, niitä ei paljoa ollut eli eilen mentiin jo tofun jämien kautta soijarouhemuhennokseen. Ja hyvää oli, taas.

Belgarionin kanssa kälättelin eilen puhelimessa, olin arvannut oikein. Yötä myöten koneella ja sitten lukemaan. Herätin hänet vahingossa klo 13 tienoolla eilen, voi voi. Vahinko, olisi pitänyt vielä odottaa päiväkaffeaikaan asti *virn*. Exä oli kuulemma vääntänyt jonkun lihapalan uuniin ja sitä oli sitten vähän pakotettuna syönyt pari päivää. Lisukkeina kaupan laatikoita ja herneitä purkista. Niimpä! Minulla sentään oli itse tehtyä ruokaa, oli se sitten mitä oli, aina ja yleensä. Erittäin harvoja poikkeuksia on, myönnetään. Siikanököttejä en voi vastustaa, jos niitä puoleen hintaan joskus saa. Samoin eräät Liiterin lihapullat saavat armon silmissäni ehkä kerran vuodessa – ne eivät ole niitä kotomaisia rustokumipullia. Muita eineksiä tms. meillä ei kyllä syödä... no salaatteja, jos ne ovat viiskymppisillä, voi joskus ostaa. Muuten ruoka väännetään omin pikku kätösin, joskus nopeammin, joskus taas pitkään ja hartaasti. Haa, tänään minä väännän uuden ohra-porganalaatikon illalla uuniin muhimaan, kun saan kaupasta lisäemmeet!

Mitään järkevää en siis vieläkään ole saanut aikaiseksi. Eipäs, pyykkäsinhän minä sentään eilen. Varasto odottaa jälleen maanantaina mahtavaa työpanostani, joten puhtaat vaatteet ovat tarpeen ,D Sain minä vähän kirjoitettuakin, siis vähän... Sen verran, että näyttöä on, tsihih!

Vitamiinijuomaa nassuun ja parvekkeelle. Siellä on edelleen kylmää ja raikasta, hmph. Minä tuosta kylmästä niin... aloitettaisiinko sitten kevät samantien, jooko?

---------------------------------------

Purrrrrrrve, kaiffat! Mä kans eile tehny mitää. Tai siis niinku goisin iha koko päivän ja vedin kunnon karvaykät, ett mamill oli jotai duunii sentäs. Ett ei jämähdä paikallee niinku. Sitt mä goisin taas. Sitt ku sen piti alkaa goisii, mä olinki taas pirtsakka ja herätin sen kolmelt, ku sen pitää herää viimestää kolmelt muuteskii. Ett se niinku ehtii kaikki sen aamuhommat. Skrivaa ja syädä ja laittaa mun taravat ja kaikki. Mä sain just kalkonii ja uutta muanaa, kupitki se pesi kaikki! On se nyt muka hualehtivaine... eikä ku onha se aina. Noi kupit on vaa kliffoi, ku ne on nii helppo hoitaa, se sano. Ett hyvä ostos, omat kupit kissill. Ku tähä asti mull oli ne Kummisedä antamat. Oli neki iha ok, mutt hepposii. Noi on oikeit elukkakuppei. Ne ei kaadu eikä mitää. Ja mulle sopivan isoi, vaiks mami väittää niit koiran kipoiks >o< Eikä oo, on vaan mun omat kuppit! Nih kerta! Poikaki on tänää tuloss taas käymää. Iha ku mä en oiskaa nähny sitä pitkää aikaa, vaiks ei siit oo ku viikko. Kummallist, mutt tää onki ollu hassu viikko. Mami ollu himass paljo ja sitt ollu muute hiljast ja kaikkee. Aika vaa vissii tuntuu sitt pidemmält. Hei – en mä yhtää valita! Mikää oo nii kivaa ku mennä mami viakkuu goisii, ku se lukee toss sänkyss. Se on ihan parasta eikä sitä saa koskaa liikaa. Välill mä käännyn ja käyn rapsutettavan ja paijattavan ja nykyää tunken itteni ihan kiini sen nassuu, ett se saa puhuu höpöjä, hassu mami... no mäki tykkään, joo! Tost safkast viälä, ett mä en koskaa syä mun kuppei iha tyhjäks, naksui on aina ja vähä tavismuanaaki. Sen tavismuanan lopun mä syän yälä tai sillo ku mami on töiss. Vettä on kans aina. Mä en oo ahne, mä mialuummi vähä jömmaan ruakaa. Se tulee kai siit, ett aina ei oo ollu tarpeeks safkaa. Ett niinku vähä pitää jättää. Joskus mä syän sitt vast, ku mami tulee ite kylppärii tsittaa ja sanoo, ett syä ny... Mutt nyt piänet aamu-unkot – täss mami tökkää mua sormell nenuu, hömppä >o<



Kliffaa löördaagii hei kaikill – se on iha tavallist löördaagii ny!

---------------------------------------


Vincent, kiitos seikkaperäisestä selvityksestä *virn* ;D Nöpönenä lutukka...

Päivän slogan: Normaali lauantai on parempi kuin monta pyhäpäivää peräkkäin!

Päivän biisi: Take It As It Comes

Luettua: David Baldacci – Pelurit, kaunis korttihuijari Annabelle valmistautuu tekemään elämänsä puhalluksen vihaamalleen miehelle ja kameliklubi saa hänestä uuden jäsenen. Samaan aikaan kongressin puhemies murhataan ja murhat jatkuvat. Kameliklubi alkaa selvittää asiaa omiin nimiinsä, koska heilläkin on oma lehmä ojassa. Mieletöntä valtapeliä Ameriikassa siis... Kirjasto ja vanhat kirjat ovat tärkeässä osassa, samoin kunnon huijaukset ja likaiset keinot. Lopulta kaikki ratkeaa, tavan mukaan hyvikset voittavat – vai voittavatko. Sujuvaa, hauskaakin kerrontaa, mielenkiinto pysyy vireillä eikä kirjassa mitään kovin kehnoa olekaan. Sellainen kertakäyttöjännäri, jota en ota meille asumaan, mutta voisin jopa hätäpäissäni lukea toisenkin kerran. Suosittelen kähminnän ja fiksujen ratkaisujen ystäville, uhkapeli on alkanut! Sisko Istanmäki – Yöntähti, kasikymppisten luokkakokous pidetään lapsuuden koulutalossa ja tunnistaminen alkaa heti. Vuodet ovat vierineet, mutta ihmisten perusluonne pysyy. Aina asioita järjestellyt Norma ilmoittaa kaikille mielenkiintoisen uutisen: Hän on ostanut talon, unelmien talon, jossa olisi tilaa kymmenelle vanhukselle, siis heille luokkatovereille. Ystävyyden talo, Rauhanmäki. Kaikki kiusaantuvat hieman eikä ajatus ole oikein mieluinen kellekään. Kaikilla on omat asuntonsa, kellä millainenkin eikä ajatustakaan muuttaa muualle. Parin viikon sisällä tilanne kuitenkin muuttuu: erään asuntoon muuttaa siskontyttö miehineen puolipakolla, pastori taas tuntee itsensä yksinäiseksi, erään leidin asuntoon taas tulee suuri remontti. Norman toive täyttyy – hän saa kaikki asukkaat, mutta mikään rauhan tyyssija talosta ei tule. Keittäjä pitää omituista käkätystään ja asukkaat riitelevät toistensa kanssa milloin mistäkin. Lopulta tulipalo järjestää asiat – ehkä parempaan suuntaan. Asukkaat joutuvat vanhainkoteihin, kukin omaan kuntaansa. Loppu kommuuniasumiselle tuli nopeammin kuin luultiinkaan. Istanmäki antaa aika selkeästi ymmärtää, että vanhuus ei ole mikään ihana olotila, autuus ja leppeys. Vanhus saa ja voi olla vihainen, kiukkuinen, yrmeä ja riitaisia – ihan syystäkin vielä. Ja vanhainkoti on vanhainkoti, se ei muutu nimeä vaihtamalla laitoksesta miksikään muuksi. Aika skeptinen, mutta todenmukaisen oloinen kuvaus vanhuudesta ja sen mukanaan tuomista "pikku ongelmista", joihin muilla ainakin on kova halu puuttua. Suositan – tämä kannattaa lukea jo tässä iässä ,D Taru Väyrynen – Tulimme tuosta, kirjailijan hyvin harkittu ja niukkakin elämänkerta. Varmasti ollut vaikea kirjoittaa kaikki kokemansa ja näkemänsä. Osa tekstistä on todella koskettavaa, liikuttavaa ja vahvaa. Vaikka itse olen lukenut paljonkin Väyrysen tekstiä, nyt vasta tajusin, kuinka tuottelias hän kaikkineen on ollut. Muutenkin osa hänen elämästään on jostakin syystä jäänyt minulta huomaamatta, ei hän kovin ole itseään esille kyllä tyrkkinytkään. Sanoisin ensiksi Tarulle kiitokset kirjasta, joka oli varmasti vaikea kirjoittaa! Toiseksi kiitokset koko elämäntyöstä... se on ollut mittava ja varmasti vieläkin jatkoa seuraa? Suosittelen luettavaksi kaikille elämänkerroista pitäville ja varsinkin Väyrysen kirjoja lukeneille, osahan kulkee Taru Miettisen nimellä, osa sekä Tarun että Tarmon nimellä. Muistan erityisen hyvin myös muutaman nuortenkirjan – lukekaa tämä, lisää tietoa siitä, millaista on olla rivikirjailija nykypäivän Suomessa (ja rivikirjailijalla tarkoitan tässä sellaista, joka ei esiinny Best Seller –listalla tai Finlandia-ehdokkaana, tämä ei siis ole mitään halveksuntaa!). Tiina Pystynen – Leskikuningattaren muistelmat, kertomuksia kuolemanjälkeisestä elämästä. Olisiko tämä kuvaromaani, no, en luokittele, on vain hiton hyvä. Mitä leski tekee miehen kuoleman jälkeen? Rakastettua ei voi olla, mutta puhelinmyyjän kanssa voi keskustella romanttisesti. Leski on arvokas nainen, pesänselvittäjä ja laskujen maksaja. Äiti lapsille. Paras ystävä on koira, joka on ihana kuolaava basiliskopesä. Leskellä ei voi olla miesystäviä, leskellä on yksinhuoltajanaisystävä, joka ei ymmärrä lapsia ja vihaa koiraa. Ja paljon muuta! Jestas – Pystynen on mainio – suosittelen ja tämä tulee meille vielä asumaan tämä opus, heti kun sen jostakin saan edukkaasti. Nih! Kehuja.

                                         

                                               VOI EI - UNOHDIN ALET  =E



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti