lauantai 23. lokakuuta 2010

KOSKA ON TAAS LAUVANTAI


eikä kukaan ole kommentoinut eilistäkään vamma- ym. rapoani, pidättäydyn tänään jälleen pidemmältä postaukselta.


On syitä, hyviä syitä! Aivan ensiksi olen väsy, työväsy. Eilinen oli vuoden pahimpia päiviä töissä, hätinään ehdin taksoon ajoissa. Toisekseen, kävin noutamassa 1.5 metriä kirjoja sekä kaksi säkillistä muonaa. Lisäksi olen jo aamun aikana ehtinyt kirjoittaa pari juttua ja lähettääkin ne. Yllättynyt


Ette te VOI olettaa, että jos minulla on noin paljon kirjoja ja hyvää (!) ruokaa, käyttäisin aikani bloggaamiseen - ettehän?


Menen kohta valmistelemaan lounastarpeita, Belga on tulossa syömään puoliltapäivin. Aion siis nauttia hyvän lounaan jälkkäreineen sekä muutamasta erinomaisesta kirjasta. Aivan rauhassa. Lisäksi lepuutan särkeviä koipiani ja mustuvaa keskisormeani *kräääh*!



OTTAKAA TEKIN LUNGISTI - SE ON VIIKONLOPPU!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti