lauantai 22. joulukuuta 2007

TALVIPÄIVÄN SEISAUS - PAKANAT MUKAAN JUHLIIN!


Pakanat tässä sitten juhlivat tänään, eikö? Ihan yhtä hyvä päivä, jollei parempi kuin ns. varsinainen joulu. Tässä on sentään jotakin järkeä!


 


Vielä on 1.5 pvää Herjaamolla töitä, sen jälkeen Welhotar poistuu vidhuun koko hallista, ihan koko hallista, ja heti, ihan heti! Työkaverit T. ja S. kävivät ihmettelemässä asiaa. Kysyin, eikö heilläkin käy sama asia joskus  mielessä. Kuulemma käy, T. on sen aikaisemmin toteuttanutkin – toisissa tehtävissä vain. S. puolestaan on miettinyt jatko-opintoja jne. Kannustin kovasti, koska hän on vielä sen verran nuori, että voisi hankkia vaikka kokonaan toisen ammatin. Ei pidä jäädä tuleen makaamaan! Herjaamon väki tekee kuitenkin pääasiassa sellaista työtä, joka aivan varmasti vuosien aikana tulee tässä muodossa häviämään lähes kokonaan. Siinä hyvää kannustusta kaikille. Varsinkin kun osa porukasta eläköityy vauhdilla. Laskisikohan jo itsensäkin mukaan, hmph?


 


Mutta asiaan eli Belgarion on kuin onkin lomilla, jee! Lupasi tulla avittamaan minua tänään roudausretkelle kirjastoon ja kaupoille. Oikein hyvä! Belgarioniin voi kuitenkin luottaa, ainakin melkein *virn*. Kyllä Kummisetäkin soitti illalla, klaanin nuorimmainen on tulossa pikakäynnille tänään. Ikävä kyllä, juuri silloin, kun olen varannut taksot ja olen reissussa. En viitsi alkaa sählätä matkojen kanssa, Iisalamessa ei varmasti ymmärretä näitä muutoksia ja joulukiireisiä taksoja täällä, joten näen nuorimmaisen sitten toiste. Äitinsä ja Tätinsä lupasivat kyllä käydä ihan erikseen meillä oikein ajan kanssa, että näen vaavin livenä eli parkuvan, syövän ja katselevan, ehehehh! Onhan tässä vapaita, kaikilla ja heillä auto käytössä, joten ei tehdä tästä ongelmaa. Mukava kuitenkin, että muistavat minuakin ,D


 


Ruoka-ajatuksia ei ole vieläkään oikein ilmaantunut. Kyllä me kallistumme tuohon kalapuolen hoitamiseen eli kylmäsavulohta, silliä, smäidiseguja (siis hei, täytettyjä kananmunia, koristeltuna mätitahnalla!), ehkä pieni sillijäätelö, suolakurkkuja, etikkapunajuurta, paria plaatua maustettuja oviileja, prosciuttoakin on vähän eli juuri maistiaisviipaleet, paria plaatua juustoa, sienisalaatin teen tietysti itse. Hei – eikö tämä nyt riitä? Jälkiruuaksi piparijäätelöä ja glögikastiketta. Jos Welhotar kerrankin leikkisi ruokapolkkaajaa ja kirjaisi lokiinsa kolmannen (!!!) reseptin:


 


Piparijäätelö ja glögikastike (... laiskoille ja saamattomille ,D)


 


Vaniljajäätelöä


Pipareita


Glögiä


(Maizenaa)


 


Mikä tahansa vaniljajäätelö käy, minä suosittelisin aidolla vaniljalla maustettua oikeaa kermajäätelöä. Jos nyt kerran jälkkäriä tehdään, tehdään se sitten kunnon aineista. Pipareiksi omat suosikkipiparit, minusta parhaita ovat joko Paraisten piparit tai Annan appelsiinipiparit. Murskaa ensin piparit niin pieniksi muruiksi kuin mahdollista. Koska Welhottarella ei ole monitoimikonetta vaan kissa, tungen piparit muovipussiin väljästi ja ajelen pussin päällä riittävän pitkään kaulimella tahi viinipullolla (ei väliä, onko tyhjä vai täysi!). Ota jäätelöstä haluamasi osa pikkuisen sulamaan isoon kippoon, kun jäätelö on menettänyt pahimman jähmeytensä, sekoita nopeasti piparimurut sekaan. Nyt kippo pikaisesti uudelleen pakkaseen. Vielä parempi olisi jakaa tässä vaiheessa annokset suoraan tarjoilukippoihin – muista jättää tilaa kastikkeelle. Ja siis pakkaseen ne siitä, että ei tule hilettä. Sitten kastike. Eli tähän käy erinomaisesti lahjaksi saatu glögipohja, juuri se pullossa oleva tömäkkä malli. Tai ihan mikä tahansa. Keittele glögipohjaa kasaan, se voi jopa saostua itsestään, jos on oikeaa mallia. Jos näin ei tunnu käyvän, lisää varovasti Maizenaa sekaan (sitä vaaleaa, torpso!) niin, että kastike on melko paksua. Tarkistele makua, lisää haluamiasi mausteita.... jos torpasta löytyy, mukaan voipi lirauttaa jotakin kivaa alkoa. Ota kipot pakkasesta, lorauta kuumaa kastiketta päälle ja tuo tarjolle. Jouluinen maku, kevyempi kuin leipomukset. Maistuu yllättävän hyvältä!


 


Huh, rankkaa tämä ruokapolkkaus. Siihen toiseen polkkaussuosikkiin en pieniä karvaisia käsiäni työnnä... Sen verran ruuasta vielä, että emme ainakaan mitään kinkkua tms. osta. Jos jotakin oranssia on tarjolla, tilannetta voidaan harkita. Esim. kalkkunafilee olisi ihan kiva, jos sellainen pieni jööti olisi tarjolla. Mutta en sitä kyllä vartavasten osta, välipäivinä niitä on 50 %:n alessa kuitenkin. Ja pitääkö sitä välttämättä ahtaa itsensä uppotäyteen? Ai niin, juu. Ehdottomasti on ostettava viikunoita ja sitä Liiterin kahvisuklaata – siinäpä oli positiivinen yllätys; tummaa kahvilla maustettua suklaata, päällä pieni laatta valkosuklaata. Njam, ja sopivaa kokoa eli levy ei ole suuren suuri! Lisäksi löytyi toista plaatua omenapäärynöitä. Työkaveri T. toi minulle 3  hassun näköistä omenapäärynää, pyöreitä, oranssihtavia. Mmmm... eilen illalla rouske kävi, kun haastoin yhden mussutukseen. Hyvää oli, enempi päärynämäistä kuin se vaaleampi versio. Eheeheh, ja te kuvittelitte vieroittavanne minut omenapäärynöistä! Ehei, ei se niin vaan onnistu.


 


--------------------------------------



 


Huahhhhhhhmenta, kavrut! On toi mun mamiska taas iha sekasi. Mä jo luulin, ett se oppis goisii niinku pitääki. No ei. Ei tiäteskää. Mitenkää eile saanu unta, pyäri vaa taas ja sit nukahti väärinperi. Höh. Ja heräs toss kahen mais. Eikä saanut taaskaa unta. Ja mut, siis piäni viaton kissi, sitt kans herätettii. Tai oikeestaa mua mitää herätetty, mä päätin kerta nousta ku orjaki nousi. Mä halusin kalkonit, viimeset oli nääs menossa. Taatusti toi ois ahminu kaikki, jos mä en ois noussu... Ett nyt vaa kökötetää vähä aikaa, mä kyll meen just kohta goisii. Mä vaan odotan, ett tänää alkaa jo tippuu heekkui. Eilen hei ei siis tullu mitää. Orjaki vaa söi jotai korppui. Ja jonku hetelmä. Epistä toi tommone. Siis pitäis niinku ajatella täyspainost ruakavalioo ja se tarkottaa siis myäs semmost, ett mä kans saan aina jotai! Mitä? Ai ei vai? Kyllä mun miälestä ainaski! Nih! Onneks Poika tulee tänää, mmmmmmm. Se aina tarkottaa sitä, ett mamiska tekee jotai oikee hyvää ruakaa. Ja sitt mä voin saada viälä jotai ylläriheekkui, ku ne käy kaupoill. Ja sitt hei, mamiska on mun kaa pitkää taas  ku on noi lomapäivät ja kaikkee. On aika kissimäine olo, siis hyvä semmone. Kaikki on kondikses, ainaski mun miälest. Ootetaa vaa heekkui ja ollaa ja pidetää kivaa keskenää!



 


Täss mä vedän taas relaa bases... tosi relaa, hei *kollivirn*. Kliffaa päivää kaikill ja huamisee!


 


Uhh, tulipa todella nukuttua huonosti! Menikin jo ainakin kolme yötä melkein hyvin =E


 


Päivän slogan: Kaaos mielessäni on ilmiö, jota en pysty selittämään loogisella tavalla.


 


Päivän biisi: Vieläkö meillä on kaljaa


 


Luettua: David S. Landes – Dynastiat, mielenkiintoinen, mutta välillä melko kuivahko esitys eri dynastioiden synnystä (ja tuhosta). Rahamaailmasta, yrityksistä jne. Suosittelen tutustumista asiaan. Esitystapa ei oikein meikäläistä miellytä, mutta mikäli suvun voimien esittely kiinnostaa, täältä löytyy vähän yllättäviäkin ns. yhteensattumia. Richard A. Knaak – Human legenda eli fantasiaa melkein parhaimmasta päästä. Esittelyssä siis Human alkuperä, miksi juuri hopeiset lohikäärmeet, lohikäärmepeitsien legenda jne. Eli perusesittely aiheesta. Edellyttää aikaisempaa tietoa Solamnian ritareista, Paladinesta – yleensä Krynnin historiasta eli vain aiheeseen jollain tavoin vihkiytyneille ja Dragonlancensa tunteville ;D


 


                              


 


                        PITKÄN PIMEÄÄ PÄIVÄÄ!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti