maanantai 17. joulukuuta 2007

WELHOTARTA JÄNSKÄTTÄÄ!


Tottakai jänskättää. Onko paikka varmasti minun? Ja jos on, miten sen nätisti kertoo täällä? BTW, täällä mitään työsopparia ole, ainakaan minun pöydälläni. Se ehkä kertoo jotakin paikasta! Nih! Karkkia oli, pussissa, 5 kpl. Ehhh, täällä on ollut aivan kreisit tarjoilut varmasti, koska joku ystävällinen ihminen on säästänyt minullekin jotakin ,D Ruhtinaallisesti, suorastaan. Tällhä mä jo elä kaks viikko!


Päivän pakko-kertoa-kaikille -juttu: Vincent antaa silittää massua!!! Erittäin huomionarvoista siis. Eilen kissi lötkötti repona sängyssä selällään, putoamaisillaan. Katseli hömelön näköisenä kun menin ja rapsuttelin massua. Varovasti, mutta rapsuttelin kuitenkin, samalla tarkkaillen milloin tulee rankaisua. Eipäs tullut, vaikutti jopa pitävän! Täytyy kokeilla taas uudestaan, ei äkkiä vaan hiljaa väsytellen.  Vastahan tässä on 1.5 v. harjoiteltu yhdessäeloa. Erinomaisen suuri luottamuksenosoitus, tietävät kaikki Vincentin kynnet tavanneet.


Muuten Welhotar tässä nyt sitten odottelee, että klo tulee n. 9 ja alkaa sitten perätä oikeuttaan työpaikkaan. Jos sen saa, ilmoittaa itsensä sinne. Itseasiassa, ei siellä ainakaan pahempaa voi olla. Noin niinkuin inhimillisesti katsoen. En taaskaan ole uskaltanut avata työfileitä, vaikka täällä joku on ilm. sijaistanutkin. Pelottaa liikaa taas se, mitä siellä on edessä ja tekemättä. Täällä kun muitakin on ollut poissa ja lomilla.


Hajusintista tiedoksi - nyt koko residenssi haisuaa sille, vars. tänä aamuna kun kaikki nuppelit ovat lähes auki. Ja tiedoksi, että hajusinttiä pitää kastella, mieluusti päivittäin ja alakautta ,D


Ei tässä muuta - välirapoa seuraa!


--------------------------------------



Purrrrrrrrrrve, kaikki kissinvenkulat Lokistaniassa! Höh - mami siis hei kävi mun masukaavoihin kii ja rapsututti enkä mä tehny mitää. Ei tehny ees miäli raivota eikä hyäkkii. Omituinen jutska, en tainnu olla ihan timmis kondikses. Melkee hävettää. Ett siis orja pääsee niitt tärkeimpii jutskii silittelee, ei sentää tiätte-kai-mitä-joita-ei-oo. Ei orjakaa nyt mikää ihan pervo sentää oo. Mutt sitt, ei ihme, ett mä olinki nii potslojo. Kattokaas, mami sitt tehnykkää fisuu. Sill oli semmone hirmusen iso biitti jauhista eikä se ollut ees jäässä. No, mähä tiätty vonkasin siitt itelleni kunnon biitin. Ja täll kertaa sainki, oikee möykyn. Vetäsin sen kuulkaa ni jo alko taas unettaa. Kilti mami, kunnon safkaa. Paitti ett  yritin illallal lisää, nii jo safkas oliki sitt kilii ja vaiks mitä haisupurveleit. Ett semmost. Tänää sitt luvattii fisusafkaa taas. En tajuu, mikä mamiin on menny. Jos niinku joka päivä tulee tollasii safkoi =O Vissii seko, tai siis sekoha se on, mutt niinku tavallist enempi viälä. Ja aamulki vaihto vesii ja kaikkee heti melkee ekaks... On kissinpäivät, on...



Tää on yks niist ikuvanhoist kuvist. Mutt tällee mä siis niinku eile lojusi, ku toi alko rapsuttaa. Ett tää on niinku demo vaa (ja tiadoks-näytiks leideill) >o< Huamisee, raps-raps-raps!


---------------------------------------


Valitettavasti uutta masukuvaa ei ole, mutta ehkä sellainenkin saadaan. Minä jään, tapani mukaan, odottamaan kaffetta!


Päivän slogan: Myönteistä ennakkoluuloakin on olemassa, jotkut kutsuvat sitä haihatteluksi.


Päivän biisi: Stormy Monday


Luettua: Raija Oranen - Valkea talo jokivarressa, Welhotar piti - linkki väittää toisin. Eli minä pidin juuri tästä olosuhteiden, sodanjälkeisen ajan kuvauksesta, hyvin seikkaperäisestä sellaisesta. Mitä tehtiin, syötiin, ostettiin. Myös tuolloinen luokkajako, koulunkäynti ym. tuntuu ah-niin-tutulta. Welhotar on vähäisen nuorempi, mutta tunnistaa monia tilanteita, sanontoja, tapoja ja ... herkkuja. Meillä se herkku oli lauantain tilipussista otetut hilut ja niillä ostettu tuore ranskanleipä ja 100 g lauantaimakkaraa siivutettuna, ja kaffetta! Suositan kaikille puolihömpän kavereille ja ajankohdasta kiinnostuneille! Nicole Richie - Totuus timanteista, tämä täällä kun ei katso kuvalaatikkoa, ei tiedä tästä ns. julkimosta yhtään haisua. Kirjakaan ei nyt ole kummoinen. Voisi ehkä olla jonkinlaista kulissintakaista kerrontaa siitä, miten vaikeaa on olla... niin... kai sitten joku. Ja mikä ajaa ihmisen käyttämään vaikka huimeita (se, että on rahaa niihin ja kivaa ja muodikasta). En ihmeemmin pitänyt, meni ohi, ei kolahtanut. Joku voi nähdä tässä ansioita, minä valitettavasti en. En tunne tätä maailmaa lainkaan!


                             


                       MIELENKIINTOISTA MAANANTAITA!


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti