torstai 20. joulukuuta 2007

WELHOTAR ODOTTELEE...


kädet ristissä... Mitä minä sanoin - ja kirjasarja jatkuu ;D Eli nyt on Isomman Pomon käres, mitä tapahtuu. Esihenkilön mielestä olisi ihan ok, että olen pois aluksi puoli vuotta. Sitten katsotaan uudestaan. Tämä täällä kovasti toivoisi tällaista ratkaisua, pieni takaportti olisi hyvä olla olemassa. Kaikesta huolimatta siis. No, asia ratkennee tänään. Rapoa seuraa, tottakai. Eihän teillä tärkeämpääkään lukemista ole, eihän? Ei kai =O


Fysiatri oli hyyyyvin kilti, ehh. Kirjoitti kuljetustukihakemuksen ja suositteli ainakin väliaikaista työpaikan vaihdosta perusteena työn monipuolistuminen ja kuntoutuminen tänä aikana (sainpas sen syötettyä sille suoraan!). Lisäksi uusi myös repsut kakistelematta, lupasi uusia jatkossakin, ettei tarvitse mennä työarvaushuoltoon, josta tuskin em. lääkkeitä kirjoitettaisiin kenellekään työtä tekevälle. Huomautan edelleen, että lääkitys ja annostus on normi-ihmiselle melkoisen tuju. Welhottaren se saa työ- ja toimintakykyiseksi muutamaksi tunniksi. Tässä muuten kannattaa taas muistaa se, että eri lääkitys ja annostus vaihtelevat erinomaisen paljon eri ihmisillä. Eikä tämä ole edes mikään tottumiskysymys, ainakaan minulla. Ainoa toimiva vaihtoehto vain.


Kummisetäkin ilmoitteli eilen lopulta itsestään. Hah - kaveri oli vähän nolohko sen lauantaisen sekoilunsa jälkeen. Oli sitten horjunut siinä kotiin, kun käskin hänen lähteä. Matkalla oli vetänyt lipat kolmeen kertaan ja telonut kätensäkin ja polvensa. Onneksi uudet silmäklasit olivat säilyneet ehjänä! Lisäksi hän oli käynyt ma-aamuna meillä hakemassa postiasioita. Ei siinä mitään, mutta oli edes minulle soittamatta kähminyt siiderivarastolla. Hitsi! Tottakai olisin antanut luvan, jos hän olisi edes soittanut. Ikävä vaan, että meni omin lupinsa sinne. En kovasti ilahtunut, ymmärsin kyllä, mutta silti... No, tilaamamme Reinot nroa 22 ovat saapuneet - kylläpä ne olivat pienet, hihihihhhh! Paketoitiin ne sitten eilen. Hienot! ;D


Ziitosta vaan taas työkavereille ja muillekin, Welhottaren j-lahjuskiintiö on hämmentävän suuri. Outoja juovukkeitakin on kaapit puolillaan. Josta asiasta kuudenteen: jos on tottunut ruokana Wanhaan kostajaan yms. ei pidä vetää nassuunsa herkkuja yks-kaks. Huomasin eilen lievää pesukonefiilistä edellisiltaisen mässyttelyn jälkeen! Pysykää siis myös syömisten osalta kohtuudessa, minäkin yritän. En ole vielä uhrannut juurikaan ajatuksia ruokapuoleen. Sienet ja kalat ovat pääosassa. Muuta sitten maun mukaan. Jäks - kuulin, että kaupoissa on ollut sietämätöntä. Minun on ihan pakko käydä roudausretkellä lauantaina, koska kirjasto on silloin viimoista päivää auki ennen lomia. Kyytejä ei riitä muuten. Voihan vee, toivottavasti ihmiset ymmärtävät pysyä kotona n. klo 11.30 asti, jolloin poistun Malmin keskustasta. Antaisivat minun tehdä rauhassa normiostokseni! Pliiz, tämä kauniisti pyytää...


--------------------------------------



Purrrrrrrrrmenta kaiffat! On toi mami siis hei tosi kummalline. Eilenki se nukku kaks kertaa. Siis ensi ku se tuli himaa ja sitt viälä yäunet. No, ne yäunet nyt oli ihan tapounet. Mutt ett siis nukkuu viälä siinä välissä. Mä jo hualestuin, ett eiks mitää safkaa tuukkaa. No tuliha sitä. Ku se kerta sitt heräs, oliki iha hyvä! Tuli nimittäi donarii, kahta plaatuu, ku se teki eväksii. Mä sain molempii ja sitt viälä kissimuanaa. Njam. Ja heti alko mua taas nukuttaa. Ett me niinku goisittii vähä välii jompikumpsis. Heh, hassuu. Aamull piti sitt seurustella vähä perusteellisemmi. Mamill on vähä plunssa tai joku, sen ääni on hassu. Niin on munki, ei oikee tuu jolinaa! Semmone vähä kähee, niinku. Mä ihan pelästyi mun ääntä. Mutt sitt se alkoki kulkee ihan kunnoll. Mami jo pelotteli, ett jos mä tuun kipeeks, mutt pitää heti viädä elukkalääkärill. Noups, ei muute onnistu. Mä mistää plunssast välitä, ei vissii mamikaa. Nii kaua ku me pystytää syämää ja juamaa, kaikki on ihan ok. Joohan... Mä näin, ett mulleki on jääkkäris jotai uusi heekkui. Mmmm. Ja mami lupas ostaa viälä jotai fisui. Siänist mä en piittaa. Mutt fisut on jees. Toivottavast teki kaikki saatte omii heekkui!



Tälleesti mä jäin taas goisii, ku orja lähti duunii. Se on moi taas huamisee...zzzzzzzzzzzzzzzz......


----------------------------------


Kumma kyllä, minä olen nukkunut muutamana iltana erinomaisen lahjakkaasti. Töistä tultua 1 - 2 h ja sitten normiunet n. 4 h, tämähän on meikäläiselle jo huomattavan paljon ,D Ja ei kun odottelemaan kaffetta...


Päivän slogan: ...radiossa tänään kinkunpaistosta jne. "Paksu liha on keskeltä steriili!" Eli jos joku tuulen kuljettama kuikelo alkaa heitellä teille kommentteja painosta tms., voitte aina käyttää em. sanontaa. Tämä vain näin pikkuvinkkinä!


Päivän biisi: Rappiolla


Luettua: Eine al-Shadoon - Elämäni Irakissa, Aavikkomyrskystä Bagdadin valtaukseen, tavallisen elämän kuvausta sodan keskellä päiväkirjamerkintöjen ja kirjeiden valossa. Suomalaisen selviytyjänaisen tarina parhaimmillaan, arkea ja käytännön kysymyksiä sekä tapahtumia. Suosittelen, minä ainakin pidin mm. kulttuurierojen kuvauksesta ja tästä arkisesta pohdinnasta sekä mm. poliittisten kiemuroiden kuvaamisesta siellä pitkään itse asuneen silmin. Linkistä löytyy myös hyvä tekstinäyte kirjasta.


                               


                           TOIVEIKASTA TORSTAITA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti