maanantai 11. elokuuta 2008

KAIKKI, MITÄ ET HALUA TIETÄÄ VIIKONLOPUSTANI


Ehkä normimaanantai jotakin pelastaa voi? Minusta tuntuu, että sunnuntai-angst alkoi jo perjantaina. Ihan totta! Varastolla jo, että kohta pitää olla taas täällä takaisin. Voi olla tietysti niin, että asiaan vaikuttaa se, että kovin monet pitävät vielä lisälomaa syksyllä ja suunnittelevat nyt menojaan. Jotkut jo ovat lähteneetkin. Kaveri ainakin, kivaa lomalla siellä saarella! *vilkuttaa innokkaasti* Hänen puolestaan olen tietysti ilokas, mutta noin muuten. Prle, Varastolla vastahan ne olivat lomalla, argh =E No, mitäpä tässä sen enempää vänisemään, itse olen itseni tähän tilanteeseen saattanut. Turha yrittää pinnertää, kun paskat on jo housuissa.

Taidan lähteä uittamaan kumiankkoja... ;D Se tuottaa välitöntä mielihyvää itse kullekin. Kylläpä helpotti, ruisku ja kumiankkojen uittaminen. Tiedättekö, olette varmasti vilpittömästi kiinnostuneita asiasta; kaikki kumiankat EIVÄT ui samalla tavalla! (Siinä on muuten niin hieno kirjan nimi, että varaan sen tässä ja nyt täydellisesti itselleni). Siksi tämä kuvakin on otettu niiden saatua riittävästi ulkoilua ja päästyään uudelleen esille, oikeaan ja uuteen järjestykseen taas vaihteeksi. Eikö olekin mielenkiintoista tämä Welhottaren elämä, kadehtikaa oi bilettäjät, harrastajat, tavalliset ja normaalit ihmiset!


Varastolla toivottavasti on hiukan rauhallisempi viikko, tämä pitäisi mieluusti puoli päivää vapaata ja kävisi vähän matkoilla. Tofu on loppu, samoin pari muuta emmettä ja shampookin alkaa olla vähissä. Olisi asiaa Hakikseen, nääs. Toivottavasti P-P suo, voisin käyttää sen vaikka perjantaina iltapäivällä. Muuten ei mitään erityistä kerrottavaa sieltäkään juuri nyt. Pari paikkaa on tulossa auki, määräaikaisena, ilmoittakaa, jos haluatte Welhottaren kanssa työskentelemään ;D 

Muuten viikonloppu oli tasaisen kurjahkoa. Lauantaina Belgarion sentään kävi viihdyttämässä minua. Syötiin hyvin; fisua pinaatin, uusien pottujen ja salaatin sekä sienien (marinoitujen) kanssa. Sitten rahkapatukoita ja kaffetta. Myöhemmin Belgarion sai luvan itse leipoa itselleen suklaa-kirsikka –muffareita, olin jo väsynyt tuolloin. Hyviä niistä tuli, sain kokonaista 4 kpl itselleni, tsihih. Jaoimme myös yhden ison suitsejuusto kunslaugaga, että hänkin saa jotakin herkkua leipiensä päälle. Sanoin, että ehdottomasti exälle ei sitten muruakaan muffareista tai juustosta. Jos hän haluaa, sopii pyytää ja maksaa myös siitä (ja reilusti, tämän jätin kyllä sanomatta). Kun hän häipyi, aloitin välittömät unisessiot, joita jatkoin vielä eilisen päivän. Kun vähänkin väsytti, peitonkulmaa silmille ja unta. Toivottavasti se tehosi. Minulla taitaa olla syysväsymys, vaikka syksy on minusta parasta vuodenaikaa.

No niin, eiköhän tässä pidä keitellä toiset kaffet ja valmistella itsensä työasuun *työasu, tsihih*!

----------------------------------------

Purrrrmenta, kaiffarit! Mä tajuu ny ollenkas, toi mami jaksanu eile ees skrivaa mitää enkä mäkää sitt päässy tänne koneell. Epistä, hei – nii epist. Kaikki kavrut tiätty luulee, ett mä oon mokannu jotai. No enkä oo, hei. Mä oon ollut tosi kilti ja viähättävä kissi kaikill. Poikaki kävi ja mä sain olla sen kaa koko päivän melkee, mitä välill goisin sen viakuss, ku siin oli erilaist ku mamin viakus. Ja mä sain kurmeelohta, ku noi vaa söi tavallist fisuu *kissivirn*. Oli muute hyvää. Ja sitt mä vedin semmose näytöshepulin taas Pojall, tsihih, taas se pelästy. Mä nääs loikkasin sen yli oikeen tosi pitkän loikan. Se maastoutu melkee. Ja sitt mä oon vähä goisinu partsill ja mettästäny öttiäisii. Mutt enimmä aikaa me ollaa goisittu mamin kaa. Heti ku se menee lepuuttaa koipisii (siis goisii!), mä meen peräss tai vongun niin kaua, ett se tulee. Sitt se paijattelee mua ja mä nukun ihan sen tyynyll nyt jatkuvasti, hei. Uskokaa pois, mä nukun siinä ja se saa paijattaa mun pyrstöö ja masukaavoiki! =O En mä edes aina huamaa sitä. Eilenki mä näin jotai pahaa unta, mami paijatti ja mä unes tiätteks te naukusin jotai. Mami kerto, ett se ihan pelästy ku mä sätkin jotai ja naukusin ja sitt vast heräsin ja olin ihan öönä. Siis mä niinku tappelin tai jotai siinä... en mä muista eikä mami osaa sanoo tiäteskää. Mutt sitt mä nukkusin hyvin, ku se laitto käden mun takamuksell ja piti kiini must koko yän vissii, en mä tiädä kuin pitkää. Sii mä sitt aamull heräsin ja aloin vonkaa. Toiki heräs ja siivos mun lodjun ja anto kalkonii ja napikoit. Mun miälest on ollut ihan kliffa viikonloppu, ku mami on vaa ollu mun kaa ja semmost. No jooooo, kyll se huudatti sitä pahaäänist imurii, mutt iha vähä aikaa vaa. Huh, onneks. Nyt ei oo must sitt fotoo, ku mä en kerta suastunu malliks. Noi ankkulit oli niin typerii, ett ne suastu kaikki. 

Mutt hei, kliffaa viiko alkuu kaikill kissinkoill, pidetää kivaa ja ollaa ulkon... vaiks vaa sitt partsill!

------------------------------------

Päivän slogan: Hämmennys on etunimeni. Sukunimi on epätoivo.

Päivän biisi: Happiness Is A Warm Gun

Luettua:
Mary Higgins Clark – Unissakävelijä, hiukka epämääräinen esitys tällä kertaa tältä kirjailijalta. Enemmän hömppää kuin rikosta ja draamaa. Kestää kuitenkin hyvin yhden lukemisen, jännitys ja odottamattomat tapahtumat ovat kuitenkin kohdallansa. Clarkista pitäville suositeltavaa, muut voisivat ehkä valita jotakin muutakin! Anneli Rantsi – Kunnes kuolema vapauttaa, kovasti tuntuu omaelämänkerralliselta opukselta nuoresta tytöstä, jonka vanhempi kaveri saa puolipakolla viekoiteltua mukaansa. Pahoinpitelyä ja perhehelvettiä, joka laukeaa vasta miehen kuollessa. Kovaa kerrontaa, kovaa elämää. Hiukka olisi voinut hioa, mutta aika tiukkaa tekstiä näinkin – suosittelen! Linda Howard – Yön sylissä, ziis, jenkkiläistä jännäridraamahömppää! Auts, en suosittele. Mafiapomon kirjanpitäjällä on muistitikulla väärennetty (tai siis se oikea) kirjanpito, hän pakenee tuppukylään, jonne jäljet päättyvät. Aamiaismajoituksen pitäjä on tietty kaunis ja terävä leski, pienten kaksosten äiti jne. En minä jaksa selostaa edes juonta, vain akuuttiin lukemisen puutteeseen. Arnaldur Indridason – Haudanhiljaista, uudelta asuinalueelta löytyy luita, ihmisen luita. Tarina punoutuu kahteen osaan, sodan aikaiseen perheväkivaltaan, erityisesti äitiin ja lapsien kohtaloon sekä Elendurs Sveinssonin tutkimuksiin kuka on murhattu ja miksi. Erinomaisen hyvä, Welhotar piti ja suosittaa kaikille. Sen verran erilainen, että sopii lukea hyvinkin! Diane Chamberlain – Rohkeuden puu, just ja hömppää taas. Eli perheen tytär sairastaa vaikeaa parantumatonta sairautta, johon on nyt lääkekokeilu menossa. Hän pääse partsikaleirille ja tullessa tapahtuu onnettomuus. Samaan aikaan toisaalla taas vankilapako. Suuretsinnät yms. Lisäpaljastuksia olisi runsaasti, mutta jospa joku ihan oikeasti haluaa lukea tämän, en jaksa kertoa. Sanon vaan, että hemmetin paljon hömppää on saatu yksien kansien väliin... Niin epätoivoisen paljon epätodennäköisiä tapahtumia, että olen jo ihan epätoivoinen – vain akuuttiin hömppäpulaan!

Niin, tässä lopuksi taas kiitokset eräälle kirjailijalle, joka viestisi meiliini suoraan. Kiva kuulla mielipiteesi ja mukava, että huomasit arvosteluni! Muillekin edelleen tiedoksi, että nämä muutaman sanan arvostelut ovat aina vain ja ainoastaan oma erittäin subjektiivinen mielipiteeni. Jos arvostelen kirjan muualla, perehdyn siihen paremmin ja toki tuolloin myös kirjoitustapani ja analyysi on erilaista. Myös lokini ja kirjoitustapani omassa lokissa (ja ns. virheeni *virn*) ovat oma tapani ilmaista itseäni! Mutta se, mitä sanon painotekniikasta, sidonnasta ja kirjojen painovirheistä ja oikolukuohjelmista on taatusti totta! Uskokaa nyt jo, minä en siis silloin moiti ketään kirjoittajaa vaan kehoitan tarkistamaan asian mieluusti, jos vain mahdollista, ennen painatusta! 

                                             

                                                     MAAGISTA MAANANTAITA!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti