tiistai 26. elokuuta 2008

TIISTAI ON.... NO SE VAIN ON!



Uaah, ja just! Otin rentoutuspiltsun piruuttaan vaihteeksi ja sainkin ns. unta ainakin 5 h, siis riittävästi. Tuo kissa pitää opettaa kyllä tuntemaan kello, eihän sitä märinää kestä kukaan. Semmoista pientä "miks ei kukaan nouse täällä, mä en ala, mä oon yksin". Argh, pakkohan sitä on nousta ja klo on nyt tasan 3! Hyvä, hyvä - jos joku työkaveri tietäisi, ei taaskaan uskoisi.

Varastolla pitää siis kiirusta. P-P toimii taas itse täpöllä, samoin muut. Kuukauden loppu aiheuttaa aina pienen työsuman – tilastot nääs. No, kai se on leipänsä ja rahkansa jollakin tavalla ansaittava, joten sinne vaan sitten tänäänkin. Ilmosin P-P:lle pitäväni vapaata perjantaina puoli päivää, hänellä ei ollut asiaan mitään huomautettavaa. Ihan siksikin, koska työt on kuitenkin aina tehty valmiiksi. Lisäksi tapanani on laittaa infolappu heti aamusta, jos jollakin on jotakin kiireistä tekemistä. Osaavat sitten varautua, että häippäsen aikaisemmin ja tuoda läystäkkeensä ajoissa tehtäviksi. Hyvin on toiminut – ainakaan kukaan ei ole valittanut.

Belgarion oli käynyt, ikävä kyllä, sinä aikana kun olin työssä, hmph! Herkut oli syöty ja paketti tuotu, kiva. Rapoa ja kuvaa myöhemmin. Poika aloittaa sitten tänään ihan virallisestikin opiskelunsa, toivottavasti pitää siitä ja jaksaa/kiinnostaa riittävän pitkälle, että joskus hamassa kaukaisessa tulevaisuudessa valmistuukin joksikin ,D No, mitä tässä huolehtimaan etukäteen. Belgarion on aikuinen ja hänen pitäisi tietää, mitä tekee (no, joo, tuota – ikä ei takaa mitään, katsokaa vaikka minua!). Toivottavasti hän ei ainakaan päädy Varastolle tai Herjaamolle pätkätöihin!

Käväisin eilen Varaston lähikirjastossa hakemassa pari varausta. Ne olivat ainoastaan kirjavarastossa, joten helpointa oli hakea ne samantien sieltä. Kumma juttu, kirjat ovat 70-luvulta, mutta eivät siis hyllyssä. No, ovathan ne vähän outoja – ei silti, tähänkin asiaan taatusti palataan kirjaosiossa myöhemmin. Jostakin vain sain päähäni, että haluan lukea ne. Kirjavarasto on muutenkin kätevä juttu, sieltä löytyy yhtä sun toista, mitä minäkin olen vuosien aikana kaipaillut. Kerran mm. etsin satukirjaa, joka oli minusta 8-v. tosi kammottava. Luin sitten sen, en löytänyt kuin yhden epämiellyttävän kohdan ja jäin ihmettelemään, miten minulle oli jäänyt siitä niin hirmuisen julma mielikuva. No, ei se mikään tyypillinen satukirja kyllä ollutkaan! No ja tietysti nyt en muista edes tekijää... ähh ja sorry. Kotimainen kuitenkin.

Kaikkiahan tietysti kiinnostaa suunnattomasti eväkseni: uskokaa tai älkää, kuten aina alkuviikosta, minulla on kesäkurmitsa-tomaatti –hässäkkää ja tagliatellea ,D Julmetun hyvää, muuten. Eikä sitten muuta. Huomisesta lähtien loppuviikko mennään tofun ja vokin voimalla, kuten ennenkin. Että minä olenkin helposti ennakoitava ihminen. Ette kuitenkaan tiedä, mitä vihanneksia aina vokkiin työnnetään ettekä myöskään mausteita, joten jotakin jää sentään hirmuisen salaperäisyyden verhon taakse! Welhottaren mystinen keittiöperformance esittää taas huomenna, tsihih...

Ei siis mitään erityistä residenssistä, mutta kannattaa pysyä kuulolla! Koskaan et voi tietää, mitä lokissamme on tapahtunut. Tänään ainakin ovat hanamiehet tulossa vaihtamaan niitä vettä säästäviä hanoja kylppäriin ja keittiöön. Voi olla, että tulevat vasta huomenna. Sisäoveen ja kylppäriin oveen on teipattu kissavaroitus ja ohje, että kylppärin ovi on jätettävä auki kissaa varten. Saa nähdä, onko Vincent illalla tallella =I

-----------------------------------

Purrrrrviska, kavrut! Ai tänne on tuloss jotai outoi ihmisii, hei mä haluisin, ett mami ois himass! Siis mä en välitä, jos tääll käy ihmisii niinko tuttui. Mutt ett viarait. On niit käyny ennenki, mutt silti. Jos ne tekee mulle jotai pahojaa tai vaiks viä mutt pois? Ei kai sentää, jos ne vaa duunaa jotai noil hanikoill. Vähä kyll jänskättää, ku yleesä mä oon ude ja meen tsiigaa, jos jotai jänskää tapahtuu. Mä meen pomottaa yleensä kaikkii, ku duunaa jotai meill. Ett jos ne ei vaiks tykkää semmosest? Jos ne vaiks potkasee tai jotai. Mutt mä kerronki sitt heti mamill, se hoitaa kyll tommoset jutut, joo! Hiuka niinku heemostuttaa kummiski. Muanat vähä o parantunu, mutt kyllästyttää. Nyt toi mamiska lupas kurmeet ainaski vähä ja lisäks tavismuanaa. Niinko päiväks, ku mä oon yksi. Hyvä, mä jaksa sitä samaa aina nassuttaa... Je uudet hampulikaakit on sitt hyvei kans, mami lupas ostaa niitäki joku kerta lisää, njam. Yks mikä on toooosi tylsää, tääll on nii kalsaa ja semmost, ett partsill ei enää oo kauhee kliffaa. Siäll viitti olla ku vähä aikaa. Oon sitt salaa goisinu mamin toisell tyynyll, viime yänki. Meni sitt vast sinne, ku se oli jo iha unitajuto, hiippasin hiljaa. Ku se sitt yälä heräss ja kävi jossai, se oli iha öönä. Ett mä siälä, joo, vaiks mä en sais! Oompas vaa, mami hiljaa, mun mesta! Nih kerta! Siis ei sitt puhuta, jos mä en kerta merkkaa sinne ja oon nätist, mitä siihe on muka sanomist? Täh? En tiärä, löytyyks fotoo. Mä etin jotai muuta, omii ei vissii oo... ei ku löyty: yks partsikuva, miss mä viälki etin napikoit - tää ei oo se sama, mikä on ollu jo, eikä varpist oo!


Kavrut, älkää menkö sateell ulos, ei oo kliffaa! Huamisee.

------------------------------------

Vincent, salakähmäinen otus!

Päivän slogan: Kirjasto on ainoa paikka, jossa on helppo hoitaa erääntyneet lainat ajoissa!

Päivän biisi: Kissanpentu

Luettua: Janet Evanovich – Ensin rahat. Jessus, tämä on sitä uutta tyyliä; mukarikoshömppää! Auts, tämä on nyt toinen ihan parin päivän sisällä. Dharmaa, rikosta, rhomantiikkaa. Hirveä sotku, muka-hauska, ei kyllä ilahduta meikäläistä. Suursuosikki Jenkkilässsä, just. Rahaton leidi aloittaa hommansa palkkionmetsästäjänä eli tuomalla porukkaa oikeuden eteen. Tavoitettavana on myös kaveri, josta luvataan enemmän rahaa, mutta joka väittää olevansa syytön. Mies on tietysti paitsi syytön, myös komea, älykäs ja rakastettava. Argh, en suosittele kuin erityishömpän kavereille. Welhotar lukaisi ja vei nopeasti pois! Dennis Lehane – Koskematon. Kuolemaa tekevä miljonääri palkkaa Patrickin ja Angelan etsimään tytärtään ja ainoaa perijäänsä. Juttu ei olekaan niin yksinkertainen, katoamiseen liittyy liikaa väkivaltaa ja murhia. Pahuus, ahneus ja valheet sekä kieroutunut turmeltuneisuus kietoutuvat epämiellyttävään vyyhtiin, joka selviää aivan loppumetreillä... Welhotar suosittaa, tämä pitää kyllä otteessaan! Loppuratkaisu on melko, krhm, yllättävä. Ei edelleenkään kovin heikkohermoisille!

                                           

                                                KESTETÄÄN TÄMÄKIN PÄIVÄ!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti