perjantai 10. heinäkuuta 2009

KANNATTAA PYYTÄÄ, VAIKKA EI SAISKAAN...


Tämä ei ymmärrä. Tätä varmaan kasvatettiin pöydän alla, ikkuna oli metsään päin ja vähän leluja. Jotenkin kuvittelin eilen aamulla Varastolla, että onkin perjantai. En tajua, jostain se vain tuli. Äkkiä se sitten menikin, kun lomallelähtijä tuli kysymään, että olenhan varmasti huomenna (siis tänään) töissä. Just joo. Ilmeisesti se kastuminen hirmusateessa ja lehmänhönkäyksen lämmin ilma toi jotenkin perjantaioloa – en siis ymmärrä miksi?! Hetken nimittäin tuntui jo ihan mukavalta, olipa outo tunne, hhrrrrr. No, nyt on siis oikea perjantai. Hommia riittää koko päiväksi, lomallelähtijöitä on molemmilla osastoilla ja kaikki pitää hoitaa alta pois, just heti välittömästi ennen klo 15.00.

Sitten tästä pitääkin kirjastoon ja kaupoille. Belgarion on luvannut apustaa, taas. Pelkään, milloin hän kieltäytyy koko jutusta! Eilen jo sanoin, että ei ole pakko. Belgarion oli sitä mieltä, että en minä varmasti vihainen olisi – en tietenkään, mutta syyllistäisin häntä kovasti, jos hän ei tulisi tai haluaisi tulla. Aivan varmasti en, yritän nytkin välttää mahdollisimman paljon kaiken avun pyytämistä häneltä... No, nytkin olen varautunut lievään lahjomaan mm. ruokatarvikkein sekä hyvään iltapalaan. Onneksi on Belgarion! Minä en tiedä, mitä tekisin muutoin... etsisin jotakin srk:n avustustyöntekijää, vai? Prletto, ei varmasti, tai SPR:n ystävää – ei, ei kuulkaas tällä luonnolla. Ennemmin palkkaan malmilaisen hörhön roudaamaan kasseja! Niihin voi sentään luottaa, ainakin melkein kaikkiin ,D Jonkinmoinen kauppalistakin on mukamas tehtynä *huoh*. Kun ei sitten mitenkään jaksaisi ajatella koko viikkoa aina eteenpäin. Siksi ostan yleensä aika perustavaraa, jota voi sitten varioida. Vähän tylsäksi ruoka välillä käy, silloin tehdään iso kattilallinen soijarouhepataa tai pellillinen piffejä. Sen jälkeen taas maistuu taas kaikki muukin ruoka... jostakin syystä. Ei, siis molemmat ovat hyviä, mutta kun sitä samaa syö 3 – 4 päivää peräkkäin, niin tietää taas apehtineensa. Ai miksi niin monta päivää? No se kuuluisa arviointivirhe ”soijarouhe turpoaa – kas en muistanutkaan, noin paljon!!”.

Väsyttääkin oudosti, taas. Jos olisi oikein älyttömän reipas (!) ja raitis (!!) siivoaisi tänään. Sitten voisi taas lepuuttaa pari päivää ihan rauhassa. No, ans kattoo, tuleeko takso ja mikä on kunto (siis minun, ei takson). Siitähän se taas on kiinni. Hitto, ulkopuoliset tekijät määräävät aivan liikaa tekemisiäni ja menemisiäni. Minä EN pidä siitä, en sitten yhtäänollenkaan. Viime aikoina on jokusen kerran jopa käynyt mielessä, että olisi kiva, jos olisi ajokortti ja auto. Olen hyvin nopsasti häätänyt ajatuksen pois. Mutta oikeasti, elämä olisi hemmetin paljon helpompaa joka tavalla. En kuitenkaan aio tuohon kääntyä, pois se minusta. Se olisi sama kuin ottaa kokoomuksen jäsenkirja *auts, sattuu*! Kumpikin ajatus kääntää mieltäni kovasti.

Eilen sorruin vaihteeksi thai-tai-kalakeittoon, siitä tuli hyvää, tosi hyvää. Vinski oli samaa mieltä, kala oli hyvää, tosi hyvää ennen keittoa. Ainoa ongelma – ja sekin on muiden – on keiton omituinen ulkonäkö ja haju. Kaikki mausteet mukaan sotkettuna se näyttää kuravedeltä, jossa on sattumia ja tottakai turska haisee, siis oikeasti haisee – siinä ei puhuta tuoksusta nimittäin. Mutta kylmän rauhallisesti aion taas tänäänkin apehtia, tod.näk. yksikseni kaffepöydässä. Sijaispomo välillä käy katsastamassa uteliaisuuttaan ja mielenkiinnosta evääni. Tähän mennessä olen kuullut vain hyväksyviä äännähdyksiä... hmm... En tiedä, mitä se kertoo hänestä. Hän itse rakastaa hyviä viinejä, juustoja sekä todellista gourmet-ruokaa. 

Uaah, tällainen keli näyttää sopivan minulle eli jo toisena yönä aivan sikiunta sellaiset vähän yli 5 tuntia *jihhaa-huutoja, klapatusta*. Olisin nukkunut enemmänkin, mutta karvatakamus aloitti taas oman märinänsä hiekkiksen putsaamisesta ja kalkonin mahdollisesta tarpeesta. No, huomenna sitten saa ainakin nukkua tai pikemminkin nukkua uudestaan, kun on hoitanut aamuiset tärkeimmät asiat. Loistavaa!

Ulkona on edelleen lämmintä ja vähän ripsoo vettä. Ukkosta on edelleen ilmassa, minä haistan sen. Tulkoon myrsky lopulta tänään – mieluusti silloin, kun olen jo kotona!


------------------------------------------



Purrrrrrrrrrviska, kissinkat! Nonnih, nyt alko palvelu pelaa ja kunno safkaaki tulee, jesh! Nii sitä pitää *viuhtoo hännällä*. Mä sain siis tosi ison biitin fisuu, siis se oli ekaks iso ja sitt toi meni ja pilppo sen semmoseks sopivaks. Ai ett soli hyvää, njam. Mä sain sitt viäl pummittuu vähä lisää, ku se duunas sitä sen soppaa ja lautasell oli sitä fisuu menoss sinne sekaa. Ei se voinu olla antamatt, ku mä olin nii kilti ja toisaalt mä huusin aika komeet joikasut siin kans! Ett nyt oli hyvä, joo. Joka päivä pitäs olla tommost eikä mitää pussi- tai puukkimuanaa. En syä, jäks, en. Mä alankii semmoseks naturell-kissaks, ku ei syä enää muut ku oikeet ruakaa. Ei mitää kissin valmisruakii, onnistuskoha semmone. Voi olla, ett toi mami heemostuis kyll aika äkkii. Se on nimittäi nyt jo vähä heemon, ku mull ei enää kaikki safkat meinaa maistu. Mä oon vähä turha kronkeli sen miälest meinate. Emmä tajuu – kai mäki saan valkat, mitä mä skruudaa. Ku kert ihmisetkii, nih?! Ja siis hei, uskomattoma laiskaa henkilökuntaa, ku ei viitti ottaa kunno fotoi. Mä en ala, taas tommone kuva, son täält. Sanokaa tolle, ett ottaa must fotoi iha ite välill taas. Nii no joo, mä kyll vaa melkee makoilen ja sillee, ett tota... nii... mun pitäs varmaa ruvet duunaa jotai semmost, ett sais hyvii fotoi. Oottakaas, ku tulee yäpeehoste aika, sitt otetaa taatust kuvei!




Kliffaa viikendii hei kaikill, sanokaa orjill, ett ne muistaa kans käydä kaupoist heekkui!


-------------------------------------


Vincent, melkoista ohjeistusta, kiitosta vaan!

Päivän slogan: Mieluummin tottelen vaikka kissaa kuin typerää ihmistä...

Päivän biisi: Viideltä

Luettua: James Patterson & Andrew Cross: Ei toista tilaisuutta, uusioluennassa tämäkin. Naisten murhakerho –sarjan toinen opus, muistaakseni. Ja kyllä vaan tämäkin edelleen toimii näin kesä- ja matkalukemisena. Sarjamurhaaja, joka kutsuu itseään Khimairaksi ammuskelee ympäriinsä näennäisen satunnaisesti uhreja. Sitten yhtäläisyys selviää; kaikki ovat mustia ja heillä on ollut poliisi lähipiirissä. Khimaira koskaa jotakin, poliiseille. Oletettu epäilty pidätetään, karkaa, ammutaan ja kaikki juhlivat – kunnes tapahtuu jotakin? Oliko oikea rikollinen edes saatu kiinni? Ei, loppu onkin jännää peliä... Just, en muistanut itsekään kuka on lopulta syyllinen, tämä on aika tehokas kirja, koska itsekin epäilin aivan toista juippia ,D Suositellaan kaikille dekkarien lukijoille, joita väkivalta(kaan) ei haittaa.


 


KISSIKENKILLÄ VAIKKA SATEESEEN! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti