perjantai 24. heinäkuuta 2009

LOPULTAKIN - PERJANTAI!


Hillitön väsy jatkuu. Alkuillasta nukuttaa ja melkein sammahdan, kun kelli lähentelee 22 ei uni tule enää millään. Pitää hakea lisätroppia jne. Ja sitten ylös klo 3. Krääh! Täytyy nukkua viikonloppuna vaikka väkisin - ei tästä tule mitään, ajatuksetkin jo takkuavat, töissä tulee tehtyä vihreitä jne. Tahtoo nukkua, miksi ei saa?! Ja nyt kun yöt ovat sopivan mukavia, voisikin jo uinua. No, viime yö meni taas hemmetinmoisten kramppien merkeissä, sattuu vieläkin. Enkä minä tiedä tehneeni mitään poikkeavaa. No, illalla istuin vielä ja kirjoittelin vähän pidempään, mutta muuten siis normieloa. Loppuviikko alkaa aina olla yhtä hvttiä!
 
Tänään pitää vaihteeksi suoriutua viikon roudausretkestä; taas kirjasto, posti, apteekki, ruokakaupat *huoh*. Ketuttaa ja kyllästyttää, onneksi Belgarion on vielä apuna. Kirjastossakaan ei ole kuin pari varausta, tämä kesä on niin kehnoa aikaa. Postissa on yksi pieni paketti, jotakin käyttöjuttua vaan - ei mitään mainittavaa. Apteekista normimömelöt. Ruokakaupoistakaan ei mitään erityistä. Samat entiset appeet, niillä näkyy pärjäävän. Mitä sitä turhaan muuta...prle. Ruoka ei ole mikään nautinto, jos ei jaksa laittaa, ei ole kaikkia aineita jne. Vttu! Että minä inhoan tätä, etten pääse liikkeelle - aivan jumalattoman turhauttavaa. Viekää vaikka kuulo, minä veetut välittäisin! Vaihdetaan hyvä kuulo toimiviin jalkoihin, kiinnostuneita?!

Varastolla UP kävi eilen kyselemässä, riittääkö töitä. Juu, sen ainoan kerran tänä kesänä kun olin pelaamassa työajalla *virn*. Vähänkö ketutti... Kerroin, että harvinaista kyllä, pari-kolme päivää on tässä kahden viikon aikana ollut rauhallisia. Tosin eilen aamustakin tein ison nipun naapuriosaston hommia – hän ei vain ollut näkemässä. Lisäksi kerroin, että olen apustanut työkaveria. Hän sitten vielä kyselemään, eikö nyt mitään. Sanoin kylmästi, että ei nyt juuri, mutta kohta tulossa... Samalla pummasin ma-iltapäivän vapaaksi. Ja kuten ennustin, iltapäivä olikin kiirusta. Mutta voikin käydä tuuri, huvituttaa. Oikeasti. Ja kyllä joka päivä on töitä riittänyt, välillä riesaksi asti. 

Eilen iltayöstä tuossa mietin, mitäkähän muutosta tässä kehittäisi tänä syksynä; uusi asunto, uusi työpaikka... jotakin. On vähän pysähtynyt olo. Vai pitäisikö vain alkaa leikkiä ihan itseksensä tässä ja juuttua pysähtyneisyyteen. Mutta kun se ei oikein nyt istu meikäläiselle. Tekisin kovin mieluusti jotakin muuta. En kyllä vielä tiedä, mitä minusta vielä isompana oikein tulee. Jotakin suurta *tsihih*! Ei vaiskaan, saahan sitä unipäissään kuvitella kaikenlaista, kehitellä jotakin mukavaa ja antoisaa. Kunnes tajuaa realiteetit. Eli paashat kaikelle, minusta mitään ole tekemään tai muuttamaan. Anti olla vaan.

Josta tulikin mieleen, että Hörhö kävi pitkästä aikaa ottamassa avaralainaa. Jee, hän on saanut mukavan asuntolapaikan, josta siirtyy kuun vaihteessa omaan huoneeseen. Sen jälkeen aletaan suunnitella tukiasuntopaikkaa ja siirtymistä mahd. omaan vuokrakämppään! Hienoa – olin kovasti ilokas Hörhön puolesta. Hänkin vaikutti tyytyväiseltä; ikää alkaa olla sen verran, ettei jaksaisi enää elää kadulla. Muodon vuoksi sen verran haukuskelin taas, että pitäisi ne raivarinsa sisällään ja häipyisi vaikka ulos, jos oikein ketuttaa. Hörhöllä kun on tapana ottaa välillä pultteja pikkuasioista ja siten polttaa sillat takanaan. Aika monessa paikassa on jo käynyt näin. Nyt kaikki kuitenkin vaikutti aivan luvattoman hyvältä! Toivon oikein kovasti, että kaikki menee hyvin =D *tsemppaa salaa*

Kissikin on tullut kahjoksi. Eilen vedettiin hullunrundia ja mäykytettiin turhasta, kun en suostunut antamaan muuta muonaa kuin normikissanruokaa. Pilalle hemmoteltu sekin, hmph. Luulen, että minun muonani on melkein samoissa hinnoissa kun kissin ruuat ja tavarat kaikkinensa. Prle, kohta taas tulee käpälistä, ilme on sellainen. En minä osaa edes kissaa sitten kasvattaa, näinhän se ilmaistiin... vai kuinka?

Raahaudun tästä parvekkeelle nuuskimaan yöilmaa – nyt on mukava kesäyö; pimeää, lämmintä, hiljaista. Oikeat Welhottaren yöt ovat näemmä alkamassa!


-----------------------------------------



Purrrrrrrrrrrrrrrve, kaiffat! Ai mua taas mollataa, siis vähäks epäreiluu. Mä en vaa digannu sen safkoist, hei, kävinhä mä yälä sitt vähä siit nokkimass. Minkä mä sille voin, ett toi ei oo ostanu sopivii safkoi. Tää tarkottaa oikeestaa sitä, ett mä söisi mialuummi oikeet safkaa. Niinku fisuu ja mjunuaisii, vois sitä vetää vähä jauhistkii ja tipuu joskus ja sillee. Mutt kaikkee tommost tulee nii harvo, toi ei muista ottaa niit sulaa tai jotai. En mä nyt nii kronkeli oo, raksui mä syän vaiks kui. Toi määkäruaka vaa ei maistu, mun miälest sen pitäs olla oikeet muanaa – mialuummi heekkuu. Voisitsä mami ottaa vähä mjunaisii sulaa? Jos sä kerta ens viikoll meet sinne ostoksill.... mulle illaks? Juu, hei, se lupas ottaa. Sillee, ett mä saan niit illall. Ja Poikakii on tulos käymää, ku ne menee tänää kaupoill. Hei tuakaa vesidonarii kans mulle, mä en pysty syämää semmost öljydonarii, ku meill joskus harvo on. Ei maistu, ei mee alas. Ai mä muka materialisti, nou vei. Mutt ku oon kans yksi päivät pitkät, nii ni syämine on sitt aika kliffaa, ku mami tulee himaa ja saa jotai heekkuu. Jaha, ai tommone tavisfoto – mitä mä sanoin, ett ne alkaa ain näyttää samoilt. Ton pitää taas ottaa uusii kuvei koht, menköö tän kerra!




Kliffaa viikendi alkuu kaikill kissinkoill, okei, orjill kans!


----------------------------------------

Vincent, ystävällisyytesi on suorastaan ylitsevuotavaista ,D

Päivän slogan: Vincentin seura on usein älykkäämpää kuin tiettyjen työkavereiden jutusteltu kahvipöydässä!

Päivän biisi: Voi kuinka me sinua kaivataan

Luettua: Karin Slaughter – Sokaistu, sessio siis jatkuu. Tämä on oikeastaan se opus, jossa kerrotaan miten kaikki alkoi. Järjestyksellä ei sinänsä ole väliä, mutta tässä tulevat ilmi taustat sille, miksi eräät henkilöt käyttäytyvät kuten käyttäytyvät jne. Edelleen pidän Slaughteria kohtuullisen taitavana psykologisen jännärin taitajana, mukana tietty kammottavat murhat, oudot katoamiset ja pikkukaupungin pulmat. Suosittelen ainakin kesälukemiseksi, muutenkin, jollei ole näitä aikaisemmin lukenut – aivan käypäistä jännäriä ja vähän erilaistakin. Ja sitten, mikä-mikä-mikä minua odottikaan melko plittanassa kuoressa postiluukun alla kotoon tullessa, jesh! Ei kun repimään kuorta kiihkeästi auki ja: Minttu Hapuli – Tarot-tarinat! Tarinat ovat täynnä tapahtumia, hurjia, helliä, optimistisia, hätäännyttäviä ja melko kammottaviakin. Erotiikka, seksuaalisuus ja elämä yleensä ovat vahvasti läsnä tavalla tai toisella eikä kuolemakaan kaukana kulje. Hapuli on kirjoittanut kirjan, joka piti lukea yhdellä istumalla. Hetkeäkään hellittämättä tarinat vievät mukanaan välillä mustiinkin syövereihin. Toivon ja ilon pilkahduksiakin on, toki, kuten elämässä aina ja nekin ovat vahvasti esillä. Tilanteet muuttuvat äkkiä eikä eilispäivää enää ole. Tarot-tarinat on vahva, mystinen ja samalla arkisestakin elämästä kertova kokoelma. Yllättäviä käänteitä joka suhteessa, ei vähiten miesten ja naisten välillä. Absurdeja ja outoja tilanteita ja tapahtumiakin löytyy. Welhotar piti ja suosittaa varauksetta muillekin. Tämä herätti itku-nauru-huutoa ja tähän palataan varmasti toistekin. Mintulle kiitos kirjasta – hieno kertomuskokoelma teemoineen. Iskee kuin naula päähän! Tämä myös siellä toisaalla...


 


KISSIKENKILLÄ VIELÄ VAAN... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti