maanantai 31. elokuuta 2009

WELHOTAR ON VÄHÄN VÄSYNYT JA KEDHUUNTUNUT


Nythän on taas niin, että paashat! Pakko mennä – kirjastoon siis. Niitä kirjoja oli, sitten ne myös menivät. Ei olisi mitään asiaa Malmille muuten, mutta luettava on loppu. Kirjaimellisesti. Jouduin jo kahlaamaan omia kirjoja muovikassin lisäksi... Että reissuun, siis P.Almia! Onneksi niitä matkoja oli ja osa oli kimppakyytejä, tänään on viimeinen päivä ja pääsen matkaan. Jee *vaisu jee*. Ja näen varmaan taas kaikki hörhöt. Ihanaa.

Jospa vielä kävisi ostamassa tiskiharjan, uuden, residenssin komistukseksi. Myös hammasharja ja –tahna voisivat olla tarpeen, kun oikein mietin. Apetta on kaappi täynnä, sitä vain riittää. Eiliset jämät koskematta, täytyy syödä ne tänään. Ja perstaina on isompi roudaus vähän yli viikoksi, ähh.

Eilinen meni edelleen pyykkihommissa eli juosten laittamassa kuivuria päälle, vieden pestyä vaatetta varastoon ja lajitellen niitä. Enää on kylppäri täynnä kuivuvaa ja pari koneellista pesemättä. Hitsi, niitäkin vaan näkyy riittävän. Sitä voisi luulla, että yhden miehen vaateirtaimiston pesu- ja erittely on ihan piis ov keik, mutta ei tod. ole! Voin kertoa nimittäin, että eilinen meni siihen lähes kokonaan ja tästä päivästä varmasti iltapäivä vielä, osa huomisestakin (kuivuvat tämänpäiväiset). Mutta sitten on joillekin tuulta ja kylmää syksyä / talvea vastaan ainakin tarjolla vaatetusta, kele!

Muuten ketuttaa – ihan noin yleensä vaikka koko universumi. Joten ei tässä sen enempää. Minä menen, kohta minä taas tulen. Tai jotakin sinnepäin...

Vincentkin vain märisee tai nukkuu. Nyt taas nukkuu, märisi silloin kun minä nukuin. Joten ei tilaa.

Päivän slogan: Takso tulee jos tulee, Welhotar menee jos menee – sattuma on iso asia.

Päivän biisi: So Sad, So Lonely

Luetua: Elaine Cunningham – Velhosota (Kuninkaita ja neuvonantajia, Osa 3), juu siis Dragonlancea, vain aikaisemmat osat lukeneille. On tämä taas peruskauraa tästäkin asiasta, tsihih, siis tarkoitan vaan, että Dragonlancea ja em. hyyppää lukenut tietää jo tapahtuvan ja kuvaustavan etukäteen lukemalla takakannen tekstin ja pistämällä silmät kiinni. Hannu Vuorio – Hyvästi, Monika. On se kumma, että kaikki rikolliset ovat nykyisin virolaisia vuokradaameja tai venäläisiä mafiosoja, kukaan ei muuten mitään, hjuu. Muuten ihan ok rikoskirja, leppoisakin jopa omalla tavallaan ja pyrkii jopa vähän ymmärtämään leidin taustoja. Mutta tämä esittelypuoli taas mättää... eli ihan yhtä hyvin olisivat voineet olla suomalaisia. Sentään kaveri on vähän perehtynyt maantieteeseen Viron puolella, nimistöönkin jne. Ei tästä sen ihmeempää todellakaan. Terttu Autere – Kinkkauskivet,  lapsen muistoja sodan jälkeiseltä ajalta. Eleetöntä ja karsittua, mutta niin kovin tavanomaista. Ei herätä minussa mitään liikahduksia, korkeintaan ärsytystä, argh. Robin Cook – Merkityt, sitä tavanomaista perushuttua tältäkin kaverilta. Muita kirjoja en viitsi edes listata, käykää itse katsomassa ,D


 


... JA TAAS MENNÄÄN, KISSIKENKÄT... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti