keskiviikko 26. elokuuta 2009

TYLSÄÄKIN TYLSEMPÄÄ LOMAVÄNINÄÄ


Ähh, ketuille meni toinenkin lomapäivä. En saanut kunnolla uusiounia aamulla enkä päiväunia päivällä – erittäin epistä. Siksihän minä lomalle halusin, kele. Tänään sain sentään uinuttua yli klo 4, kissi tosin rääkyi koko aamuyön. No, jospa tänään päikkärit edes. Huomiseksi suunnittelin pientä retkeä ympäri kaupunkia, olisi monta asiaa. Jospa ne saisi kaikki hoidettua yhdellä rundilla? Se on hiinä-ja-hiinä... täytyy vielä miettiä vähän aikataulutusta, voisi jopa onnistua. Ei tarvitsisi lähteä moneen kertaan liikkeelle ja käyttää joka kerta kaksi matkaa, tuossa selviäisi ehkä vain kolmella, jos hyvin käy. Ja vielä jäisikin, olen säästellyt näitä reissuja tähän loman aikaan. Turhaan, kyllä, tiedän. Mutta olisi käytävä tofukaupassa ja mausteita hakemassa, ei tuore fisukaan olisi yhtään pahasta tai häkään tapettu sellainen. Just, kasvissyöjä saa sen verran tinkaista periaatteistaan, että syö silloin tällöin fisua, jos mieli tekee!

Eilinen siis kului unta odotellessa, ei tullut. Lueskellessa, eikä sekään oikein maistunut. Sitten pelasin paria äärettömän typerää peliä nollatakseni aivoni – ei onnistunut sekään. Taisin syödä liikaa. Kesäkurmitsakeitosta tuli hyvää, söin päivän aikana kaiken! Ei sitä nyt älyttömästi ollut... eipähän tarvinnut muuta ruokaa ajatellakaan. Kissi tosin oli vähän katkero ,D

Eli ei mitään rapottavaa tahi kerrottavaa lukijakunnalle. Tällaista se on meikäläisen lomailu. En viitsi edes aloitella mitään siivoukseen liittyviä projekteja, koska niistä ei kuitenkaan tule mitään. Kunhan nyt vain jaksaisi maata. Ja jos edes joskus saisi kunnolla nukuttua. Sitä tässä oikeastaan kaipaisi eniten. Ehkä minä kohtapuoliin vetäisen ne pikkarikännit, ne takaavat pidemmän unen ainakin. Tiedän sen jo vanhastaan. Hyvin jopa 6 h ja päikkärit päälle! Lotovoito meikäläiselle siis. *käy tarkistamassa varaston* Juu, on siellä kaikkea tarpeellista! Koivet ovat taas vähän paremmat, kun päivän jaksaa lepuuttaa, viheliäistä on tämäkin. Päivä aktiviteetteja vaatii ainakin päivän, mieluummin kaksi, kunnon lepuuttelua koivet tyynyllä. Ei kiva, eikä varsin mukavakaan.

Ai niin, pitää varmaan opetella olemaan vettuilematta ja kettuilematta, ettei käy näin ;D  Tosin se on sille ihan oikein! Prle, nih kerta.

No nyt muistin yhden jutun, jonka mietin tekeväni lomalla. Pyykkikone on siivottava eli ajeltava tyhjänä ja etikalla maustettuna 90 asteessa puhtaaksi – se on se ainakin kerran vuodessa –homma! Sen voisi toteuttaa tänään. Ja valmistautua vaikka huomiseen, juu nou; vaatteet, pakkoruisku jne. Argh.

Mitäkähän tänään ruuaksi – Welhottaren koettelukeittiö arvailee taas. Soijarouhepiffit teen perstaina, jotta Belgarion saa niitä lauvantaina. Eli ei siis niitä, hmph. Jospa vaihteeksi porganasta ja jostakin muusta lisukkeesta kasvispiffejä – uunissa siis, että pysyvät koossa. Ne olisivat kyllä aika hyvejä, hmmm. Jos siis jaksaa, on oikeasti äärimmäisen vetämätön olo. Tähän ei auta troppaus ei mikään, väsyttää vaan. Unet ovat jääneet samoihin kuin työpäivinäkin, yleensä saan kyllä vedeltyä päikkäreitä. Nyt ei sitten niitäkään. Ai niin tuo ruoka, hjuu. Jospa sitten siitä lähdettäisiin, ainakin ajatuksesta. Toteutuksesta ei osaa sanoa vielä kukaan. Kissa saa kissinmuonaa, olkoon tyytyväinen edes siihen!

Täytyy parvekkeelle tästä...


---------------------------------------



Purrrrrrrrrviska, kattiskat! Juuhei, ei tuu taas heekkui. Siis mä kyll oletin, ett mami duunaa mull joka päivä omaa heekkuu, ku se kert o himass ja lomall. Ei, ei onnaa. Ei ees donarii avannu, sano ettei joka päivä. Kyll mun miälest vois iha hyvi, tai jääfisuu tai mjunuaisii tai jotai. No, nyt mä sain mun aamusafkat, vähä kävin nualasees, tiätte kai – kastikkeet vegs. Söin vähä kalkonii ja yhe kaaki. Loput jäti toho ja aloin goisii. Tärkeint oli saada toi mein möhkö ylös. Se ois tiätteks vaa goisinu tänää. En siis tajuu. Mite se kuvittelee, ett se sitt pärjää taas sinne röihi. Ei miteskää, jos mä en pidä tost hualta, ett se herää tarpeeks ajois duunaa omat ja mun safkat ja ittes kondiksee. Ois kiitolline, ett mä pidän hualta kaikest tarpeellisest täss huushollis, mutku ei. Märisee vaa, ett antais nukkuu. Höh, goisii se sitt joskus kuiteskii. Tai siis melkee aina, eile ei. Eile se vaa manaili ja haahuili tääl ympäriisä. Viittiny kattella semmost, goisin sitt itte. Arvatkaas harmittiks sitä vähä? >o< Joo, eikä taaskaa mun fotoi, tommose jostai löytäny. Aha, juu, täält.


 


Joohei, siis kliffaa keskimäist viiko päivää taas!


------------------------------------


Vincent, aina yhtä ajattelevainen =E 


Päivän slogan: Lomapäiväni ovat aivan yhtä tylsiä kuin työpäivät...

Päivän biisi: Tell Me, Are You Tired

Luettua: Alastair Reynolds – Prefekti, vain scifin kavereille ja mieluusti aikaisemmin tähän kirjailijaan tutustuneille. Vinksusta kaikkea paremmin lisää, turha minun on selittää. Erinomaisen kelpoista scifiä kuitenkin kaikkinensa, vaikka vähän töitä teettikin vaihteeksi. Tiiliskivi nääs, vaikka pokkari onkin. Kesken on parikin opusta, joista huomenna lisää...


 


KISSIKENKILLE HOMMIA HUOMISEKSI? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti