perjantai 23. lokakuuta 2009

WELHOTAR SAIRIKSELLA - UUNI PARAS LÄÄKE ON, HÄNTÄÄ HELLI KÄRMES


 


Kuulkaas, kun minä en oikein tiedä, mitä minä haluan! Jos olen sairiksella, olen muka-lintsaamassa. Ai miksi? No, kun tämä tällainen särkyinen olo on lähes jatkuvaa -> huono omatunto, hjuu. Toisaalta ei siitä työnteostakaan enää iltapäivästä ja etenkin loppuviikosta oikein mitään tule, pitäisi ottaa ylimääräinen annos mömelöitä ja siihenhän en ole (vielä) ryhtynyt. Sitten olisin töissä kipeänä ja kiukkuisena, kotona kaatuisin sänkyyn ja itkisin. Mikä olisi oikein? Minä vaan kysyn. 




Omisarvis lähetti nyt koipi-rtg:n. Miten veetussa minä sinnekin pääsen? Ei hän tajunnut, kun yritin selittää. Kehoitti vain arvottamaan asiat, mitä pitää tärkeänä. Että just, käytän sitten luvattomasti vapaa-ajan matkojani siihen, että käyn lekurissa. Jos niitä matkoja siis riittää edes siihen. Se prleen rtg kun majailee Kanpissa – jäks. Inhottaa! Vihaan nimittäin Kamppia yli kaiken. Pakkohan se kai sitten on, ennen olisin käynyt täällä meillä, mutta se on kuuleman mukaan siirretty (siis keskitetty, just) myös Kanppiin. No, kunhan selvitän matkatilanteeni, voinhan mennä ”ostoksille”.... (ai että riipoo). No, sen jälkeen sitten on arvikselle ensi viikon perstaina kokonainen tunnin aika. Hän lupasi myös lukea kaikki paperini – siis minä olen käynyt siellä kohta kaksi vuotta eikä rouva ole ehtinyt VIELÄ lukea niitä, hmmmm. 




Hän kovasti suosittelee osa-aikaisen työkyvyttömyyseläkkeen hakemista, ajaa kuin kärmestä pyssyyn =o Minä nyt kyllä hiukka epäröin asian tiimoilta. Jotenkin ei tunnu, että siitä mitään hyvää seuraisi. Tuskin sitä edes saisin. Jos siitä ilmoaisi nyt, määräystä tuskin ainakaan jatkettaisi. Työttömän ansioista laskettuna tuo ei sitten kovin suuri summa olisi, jos nyt on muutenkaan. Lisäksi tulisi kuitenkin asiointia työkkärin ja varmaan liitonkin kanssa... en nyt jaksa selvittää. Jos joku tietää paremmin, voisi kommenteerata. Minä en tänään jaksa. Olen aika poikki, väsy, repo – hah, niin onkin perstai. Sehän selittää kaiken! 




Sain eilen vastaanotilla lievät kilarit leidille. Tuntui, että hän ei suostu ymmärtämään. Väänsi koipia ja pyysin lopettamaan, kun sattui niin stanasti. Kommentti oli, että ei sitten voi tutkia lisää. Minä taas sanoin, että minä en pääse edes aulaan asti, jos hän vielä runnoo lisää. Kuten tosi olikin. Lopulta vettuuntuneena sanoin, että viikko sairista riittää, sain paperit, haistatin Kanpilla hv:t ja löin oven kiinni. Empatiaa ei löydy, sanoi kyllä ymmärtävänsä kivut ja väsymyksen jne. Kun sitten vihjaisin, että samassa talossahan sairaalamme fysiatri pitää sitä sivuvastaanottoaan yksityisesti, että ovatko he ehkä tekemisissä, ei tullut selkeää vastausta. Vihjaisin suoraan, että hän ei uskalla puuttua ylemmän kollegansa aiemmin tekemiin diagnooseihin yms. Hieman suhteemme kyllä kylmeni, ettenkö sanoisi suorastaan jäähtyi.... Uskon nimittäin, että jotakin sen tapaistakin tässä on takana. Miksi muuten hän ei esim. ole selvittänyt, milloin rtg:t ja ultrat on otettu ja mitä niistä on lausuttu? Kysyy sitten minulta, prle, enhän minä voi muistaa minä vuonna mitäkin on tehty! Toimitin nimittäin kaikista sairauskertomuksista ja sen eri lehdistä kopiot hänelle ensimmäistä kertaa käydessäni. No tämä noista paskoista taas viikoksi! Anti olla, minä jätän kohta koko asian sikseen. 




Siirrytään sen sijaan tämänpäiväiseen eli vuorossa, yhtäkkiä ja yllättäen, kirjasto- ja roudauspäivä! Kirjastossa on keko varauksia, jep-jep. Muuta ei sitten olekaan. Eli ruuat on taas keksimättä, kunhan Liiteristä jotakin kahmin mukaani ja käyn vihannestsioskilla. Ei kai sitä köyhä ja tyhmä muuta tarvitse? Eilen hain Serkuissa herkkuja viikoksi – aika paljon siis, juu-uuuuuh Belgarionille paljon ,D Ja jossain joku ehkä saa myös postia... Leidi oli paikalla ja jäin juttuamaan, häntä ei kovin paljon muu kiinnostanut kuin possulunssa, josta oli huolissaan. Sehän oli uutisoitu räväkästi eilittäin eli tuhansia sairastuneita pohjoisessa –tyyliin virolaislehdessä. Eli herkut on täksi päiväksi... eikä sitten muuta kuin tavismuonaa muutamaksi päiväksi. Ja eväät, siis keskiviikosta lähtien. Juu, juu, muistetaan tai ainakin yritetään. 




Ja sitten pari ihan muuta ketuttavaa juttua. Ensinnäkin hirmu mainostus päällä Windows 7:sta, just ja katsokaas tuota kieltä, jäks! Siis mainoshan näkyy joka paikassa, en linkitä, EN! Ja toiseksi, että käynnistyy nopeasti, no – asiaa on testattu ja tulos on täällä! Kun prleen Vistonkin käynnistymisen aikana ehtii käydä kuusella ja tupakalla, mitä ehtiikään Winkku7:n aikana tehdä? Uusia lapsia? Wanhoja mummoja?  




Tästä voikin siirtyä jo kevyesti Belgarioniin, jonka tavoitin sitten illalla. Tentit ovat tod.näk. läpi, ainakin hän oli ollut kaikissa mukana ja vastaillut parhaansa mukaan. Se riittänee, toivon. Parastaan on ainakin yrittänyt, senkin tiedän... Oikein iso huokauksen helpotus, ei kun siis – no, tehän tiedätte! Älkää kertoko, minä ostin myös minikakun Serkuista, mustikkaa, rahkaa ja semmoista. Tshihih, sydämenmallisen. Kun viimeksi Belga valitti, että leivarit olivat äärihyviä, mutta pieniä. Tuossa kakku on mallia mini ja siitä saa nyt sitten itselleen vähän enemmän. Minä tyydyn vain palaan ;D




Ja nyt vähän vitamiinijuomaa...



---------------------------------------



 




Purrrrrrrrrve, kavrut! Hei joo, tääll ei siis oo tapahtunu mitää. Mami tulikii keske päivä himaa ja soli kyll hyvä. Meinaa mä heräsi siihe ja painuin melkee suaraa laatikoll *nolo virn*.  Ett hyvä aika tulla, meinaa. Ja mä sain normisafkaa, paijatust ja sitt mä aloinkii goisii ja kuarsin, sanoo toi. Ei täss niinku mitää erikoist. Mä vaa ootan ett toi lähtee kaupoill ja sitt ne tulee Pojan kaa. Ja ett meill on heekkuu tänää. Se melkee jo lupas fisuliinii, njammmm. Saas näkee, viittiiks se. Viittis nyvvaa, mä tiän, ett Poikaki diggaa siit, ainaki siit punasest fisust. Nii jos sitä vaiks sais, hei, jookosta?! Ai ett ehkä... jaha, ai ett tollee. Ai ett jos son halvall? No toivotaa, ett se on. Muute me syädää koht kaikki mun raksui eikä ikinä enää mitää muuta. Mitä toll voi, ei siis niinku yhtää mitää. Tommone se on. Eilenkii söi eväkset ja painu goisii vähäks aikaa, sitt alko nakuttaa ja lukittaa. Pakkoha se oli meikänkii alkaa goisii sitt. Täss kuiteskii viäl yks foto, ku se kerra on ottanu ja laittanu jömmaa. Samanlaine seki ku muutki, just, must >o< (Toi oli rjuno, jos ette hiffannu. Moternii runout, meinaa!)




 




Kliffaa viikendi alkuu ja heekkui hirmusest kaikill kattiskoill!




-------------------------------------------- 




Vincent, en tiedä mitä tuoda kaupasta... käy itse vaan, jos ei tarjoomukset kelpaa! 




Päivän slogan: Sitä vain luulee olevansa sairas, kunnes toisin todistetaan. 




Päivän biisi: I Feel Like I’m Fixin To Die  (…. ja kaikki mukaan…)  




Luettua: Nuri Kino & Jenny Nordberg – Hyväntekijät, kertomus siitä, miten syyrialaissyntyinen kaveri sattumalta alkaa tutkia erään hyväntekeväisyyssäätiön laitonta käytettyjen vaatteiden kauppaa, olemattomia avustuskohteita, koulutusjärjestön toimintaa aivopesuna jne. Tämä on nyt se opus, josta Sveduissa on vähän kohkattukin. Eli todellisuuspohjainen tarina siitä, miten UFF:n tanskalainen kavallus lopulta paljastettiin. Ei, tämä ei ole totta – tämä on romaani, mutta takana on siis tuo tarina. Sillä mielellä kirja pitää myös lukea, että kukaan UFF:ta tukeva ei nyt loukkaannu. En minä ainakaan, aikanaan seurasin jonkin verran tuota ns. paljastusta, joten tiedän kyllä asiasta. Ei liene uutta tätäkään lukeville, miten ns. hyväntekeväisyydelläkin voidaan muutenkin keplotella... Erinomainen opus, fiksu ja jopa hauskakin välillä. Kriittistä otetta myös Ruotsin tiettyyn poliittiseen toimintaan ja salamyhkäisiin operatsiooneihin. Linkissä lisää ja Welhotar suosittaa! Lisää kirjasta siellä toisaalla myöhemmin. Jake Nyman – Kovan päivän ilta, Rockin historiaa 45 kierrosta minuutissa. Hirmukas ja hyvin laadittu tietopläjäys, lähinnä siis singleistä. Aloitus siitä, mistä ja milloin rock’n roll syntyi ja muuta mukavaa. Paljon uutta(kin) asiaa erinomaisesti kerrottuna ja taustoitettuna. Kiva tapa esitellä asiat ja jakaa opus lukuihin teemoilla. Tämä tykkäsi kovasti ja suosittaa. Lisää tästäkin siellä toisaalla, nyt en arvota muutoin kuin kehun vielä erinomaisia kuvia! Jeee...let's twist again *raakkuu*.





KISSIKENKILLÄ MALMILLE - EI KIRJAMESSUILLE SIIS! 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti