tiistai 6. huhtikuuta 2010

AHI ALUILLANSA - LOMARAPO NRO 6


Uaaah, just, väsyttää! Se enteilee ilmiselvästi sitä, että Varasto jo huutelee tuolla huomenna. Tänään on siis vielä ylimääräinen lomapäivä. Päätin kaikesta kiiruusta ja työpinoista huolimatta pitää ajoissa merkityn ja hyväksytyn lomani eli olen kerrankin todella itsekäs ja ajattelen vain omaa parastani! Väsytys taas johtuu siitä omisarviksen lääkeväännöstä; ziis, 1 x 2 mg Sirdalud yöksi!!! Pankaas kokeillen perästä. Minä nukun ehkä sitten tunnin, no nyt vähän pidempään, mutta kuitenkin. Ketuttaa! 





Omisarviksella siis on tänään minulle soittoaika, tosiaan. Siis jos hän on jo tervehtynyt. Terveeksi en häntä muuten sanoisi. Olisi todella pitänyt uskoa se, mitä muut Varastolla sanoivat – että ei siis kannattaisi mennä asiakkaaksi. Mutta tämä tyhmänä nyt kuvitteli, että ei sen ole niin väliä. Kyllä jokainen arvauskeskuksen kandikin nämä asiat tietää. Olin väärässä! Aivan prleen väärässä, myönnetään. Täytynee alkaa muuten muistella kivakandin nimeä, jos hän on vielä työssä samassa paikassa. Se olisikin yhteydenoton paikka sitten! Minä en aio jäädä tuon naisen kiusattavaksi ja toistan myös eli kopioin itseäni suvereenisti: hän ei – toistan ei – tule pilaamaan elämääni! Räyh! Pakko sovittaa otettavaksi joku rauhoike ennen hänen soittoaan, muuten tulen käyttäytymään huonosti. Pelottavan huonosti, minä nähkääs tunnen itseni... Rapoa asiasta taatusti hetivälittömästi! 





Että mitäs sitten eilen ja tänään? Eilen ei yhtään mitään, ei siis niin mitään. Lukemista, ruokaa, lisää lukemista, päikkärit, hyvin pieniä kotihommia eli ei mitään radikaalia. Katselin ja kuuntelin antaumuksella lumien sulamista jälleen kerran ja manailin kälyisiä parvekelaseja, yäks. Niille nyt ei vielä kuitenkaan oikein voi tehdä mitään. Sitäpaitsi herrahenkilö, jota olen pyytänyt laseja pesemään, ei ole ottanut yhteyttä =O Raha ei kiinnosta? Hän ei lue viestejään? Puhelinnumero on muuttunut? No, se jääköön selvitettäväksi – onhan aina Belgarion *matalamielistä käkätystä*. 





Tänään heittäydyn jo puoliarkisiin toimiin. Pyykkiä on pestävänä rutosti. Samoin niitä vaatteita pitäisi oikeasti vähän katsastaa eli siirtää pinoja niin, että esiin tulisi vähän kepoisampia varusteita. Se on aina kuin uusia vaatteita löytäisi, kun siirtelee nuita pinoja nimittäin... Aina on ehtinyt unohtaa, mitä on omassa kaapissa tarjolla. Eli on siellä muutakin kuin mustaa samettihametta ja maripaitoja, oikeasti on *ristii tanakasti sormiaan*. Jotain kivahauskaakin, jos vaikka virittelisi omaksi ja varsinkin muiden huviksi näin kevään jo alkaessa. Kissikenkiä ei ehkä vielä kuitenkaan – tai mistäs senkään tietää, asia täytyy tarkistaa! Kissiväsky on jo otettu käyttöön ;D 





Eväksiäkin ja kunnon muonaa olisi syytä laatia jälleen vanhan kaavan mukaan. Ja kyllä, tarjolle tulee tod.näk. meksikolaispitoinen kasvispata. Nimihän tulee vain siitä, että mukana on normivihannesten lisäksi kourallinen mustia isoja papuja, paljon paprikaa ja chiliä sekä vähäsen maissia. Mausteilla kikkaillaan myös tässä vähän enemmän. Syödään soppakiposta raikkulusikallinen silmänä... Että sillä mennään nyt näillä näkymin. 





Huolestuttavinta on kyllä se, että kirjat ovat loppumassa. Lukematta on enää yksi kustantajalta tullut opus, jota olen vähän säästellyt sekä yksi kirjaston kirja. Saattaapi olla, että se on vielä kirjastokeikkakin tässä edessä joko tänään tai huomenna, kele. Ei huvittaisi tuhluuttaa vielä matkoja, niitä tulee taas tässä kuussa menemään runsaasti. Perjantainakin on nimittäin hammaslääkäri ja keskellä päivää eli pari vapaa-ajan matkaa menee siihen *köh*, ei siis tietenkään siihen vaan ostoksilla käyntiin ruokatunnin aikana! Minkä minä sille voin, jos ostospaikka on lähellä hammaslääkäriä? 





Eli eipä ole erikoista tarjolla teille tänäänkään, normiväninää vaan. Unettomuutta, kipuja ja särkyä. Tosin näin vapaapäivinä särky on huomattavasti lievempää eikä lääkitystä tarvitse kuin aivan pikkisen. Ai niin, nyt vitamiinijuomalle – se naisen lunssattomana pitää (toivottavasti myöhemminkin)!



----------------------------------------



 





Purrrrrrrrrrrrrrrve, kavrut! Siis hei, mä sainkii eile fisutint. Toi teki semmost uunifisuu ja mä sain siit ison biitin ihan itellee. Soli sitt oikee heekkuu. Ja mä halusin lisää enkä syäny sitt tavismuanaa. Eikä toi antanukkaa, ku mä en kert pyytäny. No, sitt mä innostusinki syämää raksui oikee kunnoll illall ja vähä vodaa pääll. No niihä siin kävi sitt, ett mä menin mamin viakkuu sänkyy ja oksuin heti. En sentää ehtiny mamin niskaa asti, vaa sen koipisii. Eikä se ollu vaihtanu sänkyvaattei ku edellispäivän.... Ett tota vähä tuli sanomist taas. Nyt se äske anto mulle tavismuanaa ja kyll se nyt kelpaaki jo. Tsori mami, ei ollu tarkotus. Ei sekää oikeesti kauhee vihane ollu, ku se tiätää nää kissaoksujutut jo aikastas hyvi. Se mua harmittaa, ett piti tulla lämmint ja vissii aurinkoistkii. Eikä tullu! En voinu olla partsill eilenkää sitt ku iha vähä aikaa. Höh! Mä haluun lämmint, ett mä voin rusketuttaa itteeni mun partsill mun koritualiss ja tsiigailla kaikkii tirppalintui. Meenki nyt goisii vaihteeks. Eikä oo ees kuvei, tommone vaa enkä toi oo mä!





 





Kliffaa viiko alkuu hei kaikill!



--------------------------------------- 





Vincent, vaihdettaisiinko nimeksi George? 





Päivän slogan: Sitä odottaa kaikenlaista, vaikka koskaan ei saakaan juuri sitä! 





Päivän biisi: Medicine 





Luettua: Mikko Heikkilä & Thomas Johanson – Kova kierros, Thomas Johansonin kilpapurjehdus maailman ympäri. Muuten kiinnostava, mutta liikaa mainosta (!) mukana sponsoroiden nimissä jne. Asiallisesti esitetty mm. purjehdustermejä ja muuta, joten sopii luettavaksi aloittelijallekin, Welhotar on toki aloittanut myös optareilla, joten opastusta ei juuri tarvittu ,D Maailmanmatkoista ja purjehduksesta nauttiville, vaikka nykyinen kilpapurjehdus onkin kovin tekninen laji! Lucy Dillon – Paritanssia, parisuhdehömppää ja tanssikurssia. Dharmaa ja rhomantiikkaa sekä entisen huippuluokan kilpatanssijan tilitystä pikkuisen välissä. Ei nyt niin paha, mutta enempi hömpän puolelle menee, luettavaa kuitenkin ja tanssimisen ystäville varma valinta. Raimo Flink – Rakasta ja pelkää *huoh*. Tuota, niin, BoD toki, että silleensä. Jumalaa, evoluutiota, ufoja, omalaatuisia kykyjä ja näkyjä sun muuta. Lisäksi ilmeisen tosissansa kirjoitettu. Suosittelen välttämään tätä sekavaista tunnustusta! Reima Ojanen – Herne tietää sen, nuorisokirja nuorisosta, pääosassa itse Herne. Ei paha, mutta ei nyt mitään suurtakaan. Ahia yo-kirjoitusten edellä, pienimuotoista kännäilyä sekä ensimmäiset rakkaussuhteet. Aika mukavasti kirjoitettu nuoren miehen mielestä ulos asioita. Suositellaan miespuolisten lukiolaisten vanhemmille... ,D Philip K. Dick – Tohtori Veriraha. Aivan hillitöntä scifiä maailman ensimmäisen tuhoutumisen jälkeiseltä ajalta; hulluja hyypiöitä, outoja mutaatioita ja.... Kaikille Dickin ja scifin kavereille ihan pakkoluettavaa. Welhotar piti kovasti.





 





AHI ON JO ALKAMASSA...





 



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti