maanantai 12. huhtikuuta 2010

IHAN KOKO TYÖVIIKKO EDESSÄ...



Olipas eilen tosi inha päivä – särki, juili ja ketutti kohtuullisen lahjakkaasti. Ihan sen verran, että olin pahalla  tuulella koko ajan. Toki, sain jotakin tehtyä, mutta en mitään oikein kunnolla. Vain sinne päin, ikäänkuin. Eli mikään ei oikein onnistunut... Ähhh! 



Sunnuntai-ahia, raivoa välillä suorastaan koko viikkoa ajatellen. Eli edessä viisi laadukasta täyttä työpäivää Varastolla. Tiedossa ei mitään mukavaa. No, tänään pitää hakea kirjalähetys postista, mutta ei mitään muuta. Ei edes mitään kivaa ruokaa, vain tavismuonaakin. Ei – ei ole kivaa nyt tällä, ei sitten yhtään. Odotan jotakin tapahtuvaksi, mutta en oikein tiedä, mitä se edes olisi?! 



Luettua on tullut, kun muutakaan ei ole jaksanut. En ole viitsinyt edes leikkiä koneiden kanssa – olisivat sen tarpeessa kyllä molemmat. Olen harvinaisen saamatoimisella päällä näköjään. Töissä sama, teen vain pakolliset, en kyllä yhtään enempää. 



Päivitysten osalta sama juttu, ei vaan jaksa. Tänäänkään ei jaksa, on väsy ja ketutus. Taksotkin on tellitty ja jälleen kerran on sanottava, että joka viikko ne onnistuvat ainakin yhden tilauksen mokaamaan – niin nytkin eli noottia piti laittaa heti perään. Onko aivan mahdotonta tehdä viiden päivän selkeä tilaus oikein? Ilmeisesti on, kele, en jaksa valittaa edes sinne enää. Kaikki kun on kuuleman mukaan kunnossa ja Palmian tahtotila on aivan mielettömän upea =I Minun ei ole... 



Jospa siirryn siis odottamaan kohta takson saapumista, sitä ennen runsaasti kaffetta ja vitamiineja!


  



NYT ON PAKKO LAITTAA EDES KISSIKENKÄT!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti