perjantai 11. kesäkuuta 2010

ANTEEKSI, HAMPAANNE OVAT NILKASSANI!


Uuuh – jo / vasta perjantai! Tällä kertaa taas kovasti odotettu (ja pelätty). Edessä vanhan kaavan mukaan iso pino kirjoja kirjastosta sekä kasseittain vihanneksia, muuta muonaa ja kissatavaraa kaupoista. Käks, apua ei ole tulossa. Yritin tavoittaa Hörhöäkin, hän oli The Tilanteessa eli huoneustossa, jossa oli infernaaliset bakkanaalit menossa eikä kuullut edes ääntäni. Sanoin, että voipi sitten unohtaa koko jutun. Nimittäin kaikesta päätellen hän ei tule olemaan kunnossa klo 15 tienoolla. Tai no, kunnossa ja kunnossa *kade wirn*.


 


Belgarion on kuitenkin tulossa huomenna syömään ja saa samalla tehdä täyden tarkastuksen koneelleni. Prleen Winkku kaatuu vähän väliä. Ilmeisesti ajuriongelma, mutta minä en sitä saa enää ratkaistua. Olen asentanut sen jo pariinkin kertaan – liekö sittenkin väärä tai jotain. En jaksa etsiä nyt ratkaisua, mutta Belgalla tuntui jo olevan haisua, mistä olisi kyse. Joten lounaan edestä hän saakin tehdä vähän töitä ,D Lupasi ihan mieluusti, mieluummin kuin varkastaa minulle pienen männyn tahi jonkin muun isomman härpäkkeen parvekkeelle *krhm*, omituista. Täytynee tarjota jotakin lemppariruokaa eli vaikka savukalaa ja uusia perunoita, tsatsikia ja saladoa. Siitä ei köyhä opiskelija kertakaikkiaan voi kieltäytyä ,D


 


Muuten en ole saanut tätä lekuriongelmaa ratkaisua. Ehkä se joillakin muilla ratkeaa sitten ensi vuonna. Minä kyllä sain ihan kepoisasti aikanaan arvauskeskuksessa omalääkärin vaihdettua, kun oli hyvät perustelut. Saman lääkärin asiakkaat vähenivät muutoinkin oudosti, vaihtopyyntöjä tuli kovasti paljon ja ylilääkäri hyväksyi kaikki. Siinä oli muuten myös leidi, joka ei tullut toimeen kenenkään kanssa. En todellakaan ollut ainoa. Jouduin seuraamaan asiaa muutoin aika läheltä ja käytännössä jo sen huomasi. Käytös oli todella lievää törkeämpää, kohtelu epäasiallista eivätkä kenenkään kanssa kemiat ilmeisesti pelanneet. Hoito ja varsinkin lähetteet eteenpäin eivät toteutuneet jne. Että oli syytäkin. Tietääkseni hän kuitenkin jatkaa edelleen siellä jossain.


 


Mutta annetaan tämän asian olla. Epäilen, että ehkä ensi yönä saan jo vähän goisittuakin. Kun kävelytän varo-varo-vasti itseäni ostoshelvetin läpi toiseen raahaten kilotolkulla tavaraa ja odottelen taksoa kaatosateessa (luvattu on!), olen varmasti niin väsy, että syömisen jälkeen voin mennä suoraan nukkumaan. Jos siis maltan. Kesken on hyvää luettavaa ja lisää tulossa. Mmmm eli mikäs sen parempaa. Kaffetta, keksi, kirja ja kissa – ja sitten sänkyyn.


 


Ehkä jätän kissan kuitenkin väliin. Vinski sai eilen taas ne hepulinsa, jotka joskus iskevät. Olin kaikessa rauhassa menossa parvekkeelle, kun äkkiä tunsin hampaat ja kaikki käpälät nilkassani ja veri vuoti. Argh! Koskaan ei ole mitään syytä, ei ikinä. Vinski oli vain jotenkin levottoman oloinen ja märisi – ja sitten se tuli, nilkkaisku, senkat koivista. Vampyyrikissa! Sattui ja sattuu vieläkin, mur.


 


Ainoa ongelma alkaa olla keksiä sopivia eväsmuonia ensi viikolle. Kuten arvasin, eräs kaveri jo kysyi, syönkö joka päivä samaa ruokaa. En – se ehkä näyttää vähän samanlaiselta aika usein eli ainakin pari kertaa viikossa. Siinä on sama pohja, mutta eri vihanneksia tavan mukaan. Yritän vaihdella kaikkea, mutta hitto soikoon, ei tyhjästä voi nyhjäistä! Jos ei emmeitä ole, niitä ei ole. Ja harvat vihannekset elävät kunnollisina koko viikon, nih kerta... Ja itsepähän minä ruokani syön, hyvällä halulla vieläpä ihan joka päivä ,D


 


Voi kun minulla olisi... niin, kaikenlaista. Ihan ensimmäiseksi apulainen, toiseksi vaikka kolme isoa marikassia tms. pärjäisin jo oikein paljon paremmin. Nyt nyssyköiden ja pussukoiden kanssa raijjaaminen on kyllä yhtä kushelvettiä. Vie muuten voimat aika tehokkaasti sekä vihloo vekkulisti tuota selkää ja oikeaa olkapäätä. Täytyykin taas yrittää oikeasti olla varovainen!


 


Varastolla eilinen oli ehkä aivan vähän luppoisampi kuin tavallisesti eli oli pari hetkeä jopa aikaa roilata netissä. Kas kummaa, tuli hirrrrrmuisen huono omatunto, kun en koko ajan puuhastellut jotakin työhön liittyvää. Ja samaan aikaan kaffeporukka pitää niitä tunteroisen mittaisia taukojaan. Siis en ole katkero, tarkoitan vain sitä, että pitäisi voida hyvällä omallatunnolla tehdä omiakin asioitaan töiden antaessa myöten. Kerrankin. Edessä on melkoisia muutoksia, lisätöitä syksystä alkaen aika paljonkin. Myös meikäläiselle, kuten kaikille muillekin. Ei se haita, jos ne jakaantuvat edes suht oikeudenmukaisesti. Itse asiassa olin jo tarjoutumassa yhteen hommaan, mutta annan ajatuksen vielä muhia jonkun aikaa. Varmuuden vuoksi, ettei taas tule luvattua liikaa ja sitten manailtua, ettei jaksa. Tosin jaksu ei ole todellakaan kiinni Varastosta (ainakaan kovin usein), enimmäkseen se on kiinni näistä jatkuvista säryistä. Muistan n. 5 – 6 vuoden aikana olleen 2.5 lähes kivutonta päivää. Siis lähes... Tuossa työkaverin kanssa, jota myös samanlaiset säryt piinaavat, mietimme, millaista olisi oikeasti, jos ei mitään paikkaa särkisi. Siis voisiko sellaista olla ja miltäkähän se todellisuudessa tuntuisi? Huomaisiko sitä ja millä tavalla? Omituista, eikö?


 


No, se vali-vali –osastosta tänään. Normisärkyjä, normikipua ja kaikki pahana, kuten aina loppuviikosta. Ei siitä sen enempää, koska siihen ei mitään ole tarjolla. Sen sijaan aion asettaa kohta tarjolle Serkkujen Pärnun tummaa, vanhanaikaista ruisleipää, kirsijuggaa sekä Liiterin mustaa ja vaffaa kaffetta apoteekin kehnomömelöjen kera.


 


Teidän on tänään tyytyminen tähän lyhytpostaukseen jälleen kerran. Winkun kaatuilun takia ei ole oikein kiva puuhastella mitään asiapitoista kotona vielä tänään. Katsotaan, mitä Belgarion saa aikaiseksi eli parempiakin päivityksiä ehkä on joskus tulossa. Ei, tämä ei ollut lupaus, tämä oli uhkaus, joka kannattaa ottaa vakavasti ja pitää mielessä!



 



TÄMÄ OTTAISI MUKAAN KAIKKI KASSINSA JA LÄHTISI TÖIHIN   =O


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti