maanantai 7. kesäkuuta 2010

MAANANTAIN AHI-VALI-MÄRINÄÄ



No niin – kerrankin voin sanoa levänneeni viikonlopun. Olen nukkunut ja nukkunut vielä vähän lisää. Haistattanut huilut ns. pakollisilla velvoitteilla ja ollut ajattelematta yhtään mitään, vaikka se onkin ollut vähän hankalaa. Siis pään tyhjääminen. Eli unta ja horrostelua pari päivää. Teki hyvää, kyllä! Kun saisi vain viikollakin nukuttua edes vähän paremmin, ei olisikaan mitään hätää. 



Tosin viime viikko oli aika rankka, siis ihan fyysisesti. Kaikenlaista pakkomenemistä, joka kävi voimille (-> koiville ja selälle) niin, että ei enää jaksut riittäneet. Kun vielä yrittää sovittaa aikataulunsa ja taksot näihin, onkin syytä valittaa väsymystä. Toivottavasti tämä viikko ei ole niin garmiwa. Tosin kiirusta varmasti on, tiedän. Varastolla väki valmistautuu lomailemaan ja pöytiä tyhjätään siihen malliin. Onneksi harjoittelija on paikalla ja avittaa. Tosin paljastui vähän ikävämpi puoli; hän osaa omasta mielestään kaiken ja nyt on pakko tarkistaa kahteen kertaan kaikki hommat – mokia on sen verran, että ei uskalla luottaa. Siis hän on iso apu, mutta ei suostu ottamaan neuvoja uudestaan. Enkä minä ainakaan voi hänelle mennä asioista sanomaan, muut tehkööt sen. Minulla kun ei ole sellaista asemaa Varastolla =I 



Belgarionkin kävi vain lounaalla ja sai sitä apetta, mitä sattui olemaan. Ei raukalle riittänyt edes mukaan mitään kivaa, kun en jaksanut käydä Serkuissakaan. En myöskään raahata kauppareissulta yhtään mitään ylimääräistä, kun osa pakollisistakin ostoksista piti jättää pois. Kantovoimat eivät riittäneet; kissinpurut sun muut pakolliset härpäkkeet eli vihannekset jne. painavat yllättävän paljon, kun mukana on jo kassillinen kirjoja! Kirottua... olen minä heikkoa tekoa. Puolustuksena mainittakoon ylläoleva sekä se, että olin jo väsypoikki perjantai-iltana, lisäksi nälkä kangersi ja sokeritkin olivat matalalla. Eikä meikäläinen kehtaa apehtia mitään tuolla torin kulmilla, ei tod! 



Muutoin hereilläoloaika meni kotipuuhissa, pienissä sellaisissa. Lisäksi koneen kanssa on ongelmia, kohta saa ilmaiseksi verkonpainoja, grrr. Päivitin ja päivitin, vikaa-vikaa, käyttiksen kaatumista ym. Etsin uuden ajurin, tilanne vaikutti korjaantuneen, mutta ei sitten kuitenkaan. Katsotaan, mitä tapahtuu. Pitääkö tyhjätä koko paasha vaiko eikö? Harmi vain, että ongelmat ilmenivät vasta Belgan poistuttua residenssistä, hmph. Olisi ollut asiantuntija-apua, mutta eipähän silloin tullut mieleen. 



Eli tänne ei mitään uutta, en ainakaan muista. Näin paljon mukaviakin ja outoja unia, katselihan niitä kerrankin ihan mielikseen ,D Muuta mukavaa tarjosivat sitten kirjat. Ei enempää – ruoka oli tavismuonaa, kaikki muukin sellaista kuin lähes aina. Tapahtumaköyhää elämää! 



Nyt on taas tullut nukuttua tämä yö kehnosti, se on tämä su-ma –syndrooma! Ei kun kaffetta nassuun, kipumömelöt kehiin ja pikkuisen puuhastelua töihinlähtöön asti.



----------------------------------------


 



Purrrrrrrrrrrrrrrrrve, kaiffat! Hei, siis mä en ala. Toi möhkö ei, eikä Poikakaa oo ostanu munle uutta puuta tonne partsill. Nii ni sitt toi sano, ett mä en saa käyttää sitä kukkapuukkii, son iso puukki. Mä funtsin, ett sois hyvä lodju, niinku sillee pikakäväsyyn. Toi alkaa sitt mäkättää siitki, höh. Hommais sitt siihe jotai kasvaa kerta. Menin sitt basee, ku siäl on taas viileet ja pimeet. Ku ei kert saa rusketuttaa itteesä, mrouh! Sain kyll sitt muka hyvikkeeks donarii, ihan liika vähä tiäteskii. Möhkö ite vetäs taas osan. Muka syä kasviksii, mä paljastan hei, se syä kyll fisuu, ainaski donarii joskus. Ett älkää tekää uskoko sitä olleskaa. Son just tommone, lupaa jotai ja sitt ei mitää tapahdu. Tai jos tapahtuuki, nii kaikkee menee ihan äldest aikaa. Hiturikii se niinku on. Mä en ala mitää, mä meen sänkyy goisii. Voi olla, ett järkkään sitt sill jonku yllärinkii >o<



 



Kliffaa viiko alkuu hei kaikill!



---------------------------------------- 



Vincent – jos ylläreitä löytyy, olet ikävä kissa! 



Päivän slogan: Väsyneenä pitäisi nukkua - jos on liian väsynyt, ei jaksa nukkua! 



Päivän biisi: Tired Of Waiting For You 



Luettua: Minna Kiistala - Minä en sitten muutu, odottavan äidin tunnustuksia. Aika todenomainen kirja siitä, mitä tapahtuu, kun on todella raskaana. Ei mitään söpöilyä tms. Totuuksia lauotaan melkoisen rätväkästikin. Suosittelen, myös mummoille ja miehille – tästä voipi olla jopa hyötyä jollekin! Helena Numminen - Punainen mökki. Tarina mökistä, sen aikaisemmista omistajista ja nykyisestä haltijasta. Aika vinkeä sinänsä eli mitä talo voi kertoa, tai voisi, jos remonttia tehdessä kuuntelisi ja havaitsisi asioita, pyytäisi naapureita kertomaan lisää jne. Ei paha. Terry Pratchett – Aikavaras. Jep, aika on asia jota pitää hallita. Nyt Ankh-Morporkissa joku yrittää hallita aikaa ja saada sitä haltuunsa enemmän kuin pitäisi, vaikka muualla sitä tarvittaisiin ja toisalla ei. Lempeää pilaa munkeista, kiireestä ja muusta – taattua tavaraa Kiekkomaailmasta 26. kerran. Ehdottomasti suositeltavaa Pratchettin kavereille! ;D Harlan Coben – Tiukassa otteessa, tämä kaveri kyllä osaa jännärit! Jälleen asialla nuorisoa ja heidän ongelmiaan, mukana myös sarjamurhaaja. Hyvä juoni, ei malta laskea käsistään, toimii hyvin – jännäreiden kavereille kesälukemiseksi eli hyytävää kyytiä. Myös kasvattajat saavat tässä osansa, siis vanhemmat ym. Suosittelen, vaikka hieman kliseitä jo alkaa ollakin edellisten opusten jäljiltä.



 



KISSIKENKÄT, KISSIVÄSKY – WELHOTAR WALMIINA PALWELUKSEEN!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti