lauantai 14. huhtikuuta 2012

NO NYT AHI ALKAA JO LAUVANTAINA...





heti aamusta, helkkari! Ahitus siitä, millaista on taas ensi viikko Varastolla, kun mikään ei vieläkään toimi, taksot ajelevat huit helkkariin ja kämppis naureskelee ääneen meikäläisen vermeille. Usch! Lisäksi on taas niiiiin saamaton olo, ettei ole tosikaan.



Tosin soitin eilen Belgalle ja ehdottelin, että potkisi meikäläistä persuuksille tekemään jotakin. Näkyy satelevan, joten ikkunanpesu ehkä jää. Olisi paljon muutakin tekemistä, mutta kun meikäläiselle se helposti jää siihen, että ehtiihän sen – ei se ole tärkeää. No, ei mitään todella tärkeää olekaan menossa, mutta kaikenlaista tarpeellista olisi tehtävä. Vaikka nyt vähän eroteltava jo varsinaisia talvikamppeita toiseen kaappiin ja semmoista. Siis ihan peruskauraa, mutta kun ei vaan jaksa. Pitäisi ompelustaa myös, sekin on virunut kuukausia mielessä. Samoin pari muuta juttua, joihin ei aikaa edes hirveästi menisi.



Mutta mitä tekee Polka? Kaivelee kirjapinoistaan sopivan opuksen, vetäytyy klaffisoffalle tai sänkyyn ja perustelee asiaa jollakin omalaatuisella "velvollisuudella" tai "säryillä". No, kummastakaan niistä ei näytä pääsevän millään eroon, joten... Jotakin on siis tehtävä!



Belga on kuitenkin tulossa lounaalle, heh. Risma tarjosi viimeisen käyttöpäivän (siis huomenna) lohta puoleen hintaan, joten se sopi meikäläiselle. Vihannestsioskista puolestaan sai eurolla jättipussin herkkareita, isohkon pussin luomuchiliä sekä pussin paprikoita. Tähän kun ymppäilen muut vihannekset, tarjolla on lohiwokkia ja jälkkärinä appelsiinijäätelöä. Ai miksi? No, köyhä tsekkaa vain tarjoukset ja syö niiden mukaan! Tarkistin muuten eilen jo ensi viikonlopun muonalistaa – haa, Belgalle käy soijarouhe-Lindströmit, jotka ovat meikäläisen suosikkeja, joten eipä ole ongelmaa ensi lauvantaille (siis soijarouhepihvit, joihin lisätään puolet punajuuriraastetta, kypsänä siis). Sen kanssa jokunen peruna ja runsaasti kotitekoista tsatsikia, jo vain on sekin nyt selvitetty.



Pitäisi vielä tänään tai huomenna käydä läpi, miksi ihmeessä olen menossa lekurille? En ole ihan varma nimittäin itsekään... Mikään lääke ei toimi riittävästi tai toimii, mutta vajaalla teholla, koska sitä ei voi riipiä normiannosta jne. Pitäisikö sen olla ensimmäinen asia? Tai sitten tuo Varaston muutto ja sen aiheuttamat varsinaiset ahdistukset, joista pahimmat ovat vasta tulossa. Odottakaas vaan ensi kuuhun, jumaleissön. Silloin alkaa sillä saralla vasta tapahtua... jo nyt nämä meihin pakkoliitetyt pitsiniskat kävelevät orpoina piruina, koska heillä ei enää ole ketään, keiden kanssa istua tuntisotalla kaffella tai juoruilla ;) Meillä kun ei ole ollut semmoista tapaa ikinä, ehheheheh. Vähänkö olen vahingoniloinen, ihan vähän vaan! Sen siitä saa, jos ei saa haista vapaaasti *röhönaurua*.



Ei minun pitänyt kirjoittaa yhtään mitään, joten tämä on täydellistä tajunnanvirtaa. Taidan jättää tämän myös oikolukematta ja heittää vain täytteeksi. Ja mennä sinne soffalle jatkamaan yhdenkin jännärin lukemista ;)






POLKA – USKON JÄNNÄREIHIN ENEMMÄN KUIN KOTITÖIHIN!


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti