perjantai 1. syyskuuta 2006

SYYSKUINEN PERSTAI-AAMU


Pari viime aamua ovat jo olleet kiitettävän syksyisen oloisia. Oikein mieluusti lähtee ulos pimeään, raikkaaseen keliin. Lopultakin syksy on tulossa. Vielä sitä pientä kirpakkuutta kiitos ja yösadetta niin mieluisin vuodenaika on käsillä. Ja sieniä tässä odottelen, kiitos vaan, niin että antaa kasvaa nyt, hopiti-hop!


Tein eilen sienisalaattia Kummisedälle ihan vanhan oman reseptini mukaan. Tuli niin hyvää, että itse maistiaisiksi meni pari sienisalaattileipää ihan tuosta vaan. Ja kun Kummisetä sitten sai oman purkkinsa, pyysin häntä vähän maistamaan, onko kelpoista ja yhtä hyvää kuin Papun laittama (joka tunkee sekaan mm. suolakurkkua, smetanaa ja majoneesia...argh....). Kummisetähän meinasi sieppoa koko lastin kerrallaan. Eli vaikka tämä ei edelleenkään ole ruokaloki, laitan tähän maailman helpoimman (ja taatusti myös kevyen sienisalaatin ohjeen).


Polgaran perinteinen sienisalaatti


N. 300 - 500 g suolasieniä

1 pienehkö sipuli

Tuoretta tai kuivattua tilliä

Musta- tai maustepippuria

Kevytkermaviiliä (3 %) HYLA


Huuhtele lävikössä suolasieniä kunnolla kylmässä vedessä ja laita ne sitten likoamaan lävikössä vielä kippoon, jossa on kylmää vettä. Vaihda vesi pari kertaa parin tunnin aikana. Maista, onko liika suola lähtenyt. Jos on, myllytä sienet ja sipuli mahdollisimman pieneksi silpuksi. Lisää joukkoon 1 rkl kuivattua tilliä sekä ihan pieni tupsaus musta- tai maustepippuria - nämä korostavat sienten omaa makua. Sotke sekaan vielä purkillinen tuota kevytkermaviiliä. Maku on parhaimmillaan seuraavana päivänä. Saattaa tulla syötyä välittömästikin.


Lupasin myös rapota elisestä akusta! Jesh - nyt mullakin on oma PF, kuten Elmallakin kesällä.... Eli minulla oli heti ensimmäinen aamuaika. Ja yllätys yllätys, tiedonkulku ei taaskaan ollut pelannut. Minulle soittanut sekretaari selvästi sanoi, että akupunktio klo 8.15. Minut vastaanottanut fyssan täti kuitenkin kertoi heti, että hän ei ole luvannut mitään akupunktiota eikä ainakaan ennen arviota. Eli ei kun arviota tekemään. Taisinpa eka kertaa julkisessa terveydenhuollossa tavata tätsyn, joka jopa kuunteli minua, kun kerroin mihin sattuu ja millä tavalla. Lisäksi hän vielä tarkisti koivet eri liikkeillä, samoin selän liikkuvuuden, arkuudet jne. Ja lopulta hän tulikin sitten siihen tulokseen, että olen esimerkillinen (!) hoitokohde akupunktiokoetukselle. Ei kun pötkölleen kivasti kyljelleen. Kyseli vielä tahdonko toisen tyynyn ja haki neulat. Neuloja tuli nyt eka kerralla tosi vähän eli 1 päähän (olisi nyt vähän syvemmälle kuitenkin, tyyliin naula päässä), 3 - 4 alaselkään tai itseasiassa peffammalle puolelle, 2 oik. reiteen, 2 polvitaipeen ylä- ja alapuolelle sekä 2 nilkkaan päällekkäin. Sitten tuotiin huolekkaasti mukava peitto, joka aseteltiin niin, ettei tuuli käy minun ylitseni. Mukavat 20 min. siinä vietin samalla, kun hän kertoi, että tämä ei kaikille auta lainkaan ja joillekin vasta 3 - 5 kerran jälkeen, toiset taas tulevat huonovointisiksi - eli ei kannata odotella mitään turhaa ihmetoipumista. Sovimme kuitenkin jo 5 seuraavaa hoitokertaa valmiiksi eli nyt on sitten kerran viikossa treffit kunnon PF:n kanssa. Lisäksi sain pari äärimmäisen helppoa ja kevyttä liikeohjetta päivittäin tehtäväksi. Oikein mukava ja selvästi asiansa tunteva leidi. Hän kertoikin itsellään olleen selkäongelmia koko ikänsä ja olleensa jo jäämässä työkyvyttömyyseläkkeelle 4 v. sitten, mutta oli saanut kuntoutettua itsensä vielä kuitenkin tosi täppäseen kuntoon. Neulojen poiston jälkeen olikin sitten melko höpsäkkä olo, kuin olisi vetäissyt tosi nopeasti pari siideriä. Jalat eivät vipattaneet, mutta päässä tuntui hassulta. Ja oikea jalka oli lähes kivuton, samoin selkä. Oikein rätväkkäästi kävelin selkä suorana nokka pystyssä takaisin töihin! Seuraavaksi PF lupasi sitten laittaa enemmän neuloja ja myös nilkkoihin. Odotan innolla seuraavia treffejämme! Väliäkö hällä, onko tämä vähän parempi tunne psykosomaattista vai todella akupunktion aiheuttamaa, pääasia on se, että jotain tapahtuu ja tehdään.


--------------------------------


Purrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr - mähän arvasin, ett kyll teilt gimmoilta sitte alkaa palautetta tulee, kun te hokaatte, ett mull onki ihan hyviiki fotoi jömmassa. Mä taidan vielä pitää pari sillee yllärinä ja laitetaanki tänää ihan tavalline foto *vieno kissavirn*. Mä olen alkanu taas tehdä sitä mun karvasoffainstallaatiota, se on jo aikastas upeen näköne. Koko toinen puoli soffasta on karvastettu, toinen puoli on puhtaan sininen. Siin tulee niinku esille koko pelkistetty kissamaailma. Niinku se karvane puoli, joka on lähempänä jääkkäriä, tiätty. Se karvaton puoli on orjapuoli. Sill ei oo karvoja ku päässä ja neki ihan omituisii ja huisin pitkii. Sitt meill on kyll ton mamiskan kaa yhteinenki rojekti. Kun sen pitkät hivukset ja mun vaaleet masukarvat sekottuu, tulee sellasii pölyhirviökoirii, ett ne tukkii sen inhoimurinki! Mä en tajuu, miten me kimpassa saadaan aikaan semmone määrä karvoja ja palluroita, tai ne siis ei oo mitään palluroita enää, ne on hirmu isoja ja lentäviä liiteleviä uhvoja. Nih! Mutt taiteellisii ne kuiteski on neki.



Täss mä vaanin mamiskaa mun kotiviidakossa makkarissa. Tää on se pienempi viidakko. Tossa isommassa huoneessa on sitten isompi viidakko, mutt se on vähä erilaine. Mutt tähän mä mahdun just vinkeesti sittamaan keskelle ja tsiigaa, mitä toi mamiska aina lokittaa. Ja kattelen sitten teidän kaikkien fotoi tost mamin selän yli...vaiks se on vähä vaikeeta, ku selkä on levee ja kissa nii pieni ,D Kliffaaa viikonloppuu kaikille Lokistanian kisseille - erityisesti teille giltseille, jotka kommenteerasitte mun fotoi *lämpöinen kissanuolaisu*! Enhä mä mikään pahan näköne ollutkaa...


--------------------------------


Jotenkin käy kateeksi tuo kissojen itsetyytyväisyys, itsetunto ja mm. lötkötysmentaliteetti. Ei kiirettä mihinkään, korkeintaan ruokakupille ja välillä leikkimään. Ja sitten kunnon tirsat äärimmäisen mukavan näköisessä rennossa asennossa. Käy kateeksi.


Jaaha - kaffitus alkaa kohta.


Kesken oleva kirja: On sama kuin eilen, mutta Hapulin Selibaattipäiväkirjat oli tullut kirjastoon ja sain sen tilattua eilen. Tuleekin varmaan aika pikaisesti, koska kukaan ei ollut ilmeisesti vielä huomannut sen saapuneen, koska Helmetin uutuusluettelo päivitetään vasta tänään.


Päivän slogan: Se, että olet vainoharhainen, ei tarkoita sitä, etteivät ne kuitenkin olisi perässäsi!


Päivän biisi: Piironkinjalka


SYYSKUISTA PERSTAITA LOKISTANIAAN - PYYTÄKÄÄ SIENIÄ!


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti