lauantai 16. syyskuuta 2006

UPEA SYYSAAMU JA LAUANTAI


Päivässä tai siis aamussa ei näytä olevan mitään vikaa! Tällaisia syysaamujen pitää olla. Kävin parvekkeella: lievästi kirpakka,  selkeästi syksyltä tuoksahtava ilma. Aurinko on noussut, lehtikään ei värähdä puissa. Lehdet eivät ole vielä kellastuneet, mutta pudonneet niistä puista, jotka kärsivät  pahiten syksyn kuivuudesta. Oikein kaunista...


Piti lähteä eilen illalla sinne työkaverin levynjulkistamiskeikalle. Koska setti alkoi tosiaan klo 23, kerroin jo etukäteen, että tuskin tulen. No, olin niin hirmu väsynyt, että  klo 20 tienoilla aloin revitellä leukojani, pyysin Kummisetää poistumaan omalle puolelleen ja ryömin sänkyyn. Tuli nukutuksi n. 9 h  - aivan ennätyspitkät unet. Kerran heräsin 3:n tienoolla, annoin kissille kalkkunaa ja kävin pissalla. Ja sain vielä uudelleen nukuttua. Nyt on vähän hömelö olo, kun on tottunut lievään aamuväsymykseen ,D


Inhokkikoipeni eivät taas tykkää olostaan, mutta pakko on lähteä lauantai-roudaukselle Belgarionin kanssa. Mikäli siis tällä kertaa hän on tarkistanut, että puhelimen kuuloke on kohdallansa =/ Onkin kaikki loppu. Viimeinen kalkkunaleikekin meni Vincentille - kissasta pitää kuitenkin huolehtia. Minä söin leipää ja juustoa. Onneksi on kaffetta. Kirjastossakin näytti olevan ainakin 7 kirjaa odottamassa ja tuossa 3 lukematta, joten ensi viikon tarpeet on siltäkin osin turvattu. Hienoa. Ruokaa on todella vähän, koska eilen tuli illalla syötyä loput riisit, sipulin ja porkkanan sekä sienien kanssa. Muuta ei ollut - hyvää oli tuokin sössö sopivien mausteiden kanssa.


Työssä on melko kireä tilanne, kaikki tuntevat sen. Kurpan eristäytyminen ja haukkuraivoinho-kohtaus kokouksessa eivät tilannetta mitenkään parantaneet. Lisäksi meitä määräaikaisia on nyt niin monta, että minäkin välillä häiriköin kaffepöydässä pomon läsnäollessa ja kyselen tietoja jatkosta. Viimeksi kerroin, että en ole löytänyt toistaiseksi sopivaa liituraita-jakkupukua, että olisi kiva tietää, onko jatkoa tulossa. Pomon mukaan on, ettei jatkoista tarvitse huolehtia. Mutta kun minä nyt en enää usko kaupungin lupauksiin, en todellakaan. Olen kerran luottanut tähän, en hakenut paikkoja, odotin jatkoa - ei tullut. Jäin siis muutamaksi päiväksi työttömäksi, kunnes soitettiin, että jatkot tulivatkin! Tämä aiheutti minulle työsuhteen katketessa lomien menetyksen, muutaman päivän katkon ansioluetteloon ja muuta mukavaa. Eli lomien kerryttäminen alkoi taas alusta, tulin siis ns. uutena työntekijänä samaan vanhaan paikkaan, eri rahoilla maksettuna...*huoh*


------------------------------------------


Purrrrrrrrrrrrrmenta, kissinkat! Mä en oo tehny mitää ihmeellistä! Sillä boltsillla mä en oikee osaa yksin viälä leikkii, nii ett mä leikin hiiruloilla. Ja eilen mä taas metsästin yöpeehosia illalla, ne on nyt liikkeellä aikasemmi! Paha vaa, että mamiska on just menossa nukkuun sillon, kun mä alan olla pirteenä. Eilenki mä huomautin asiasta, mutt ei. Raato vaan raahautui sänkyy ja minuutin päästä kuulu korina-örinää. Se tipahti  heti! Nyt mä oon saanu taas kalkkunaheekkuu, ihan viimesen biitin. Niin tiätty pitääki. Kissat aina ekaks - ihmiset pärjää muutenki! Nyt mä oon tääll partsill vaklaamassa, jos näkyis vaiks lintuja tai muuta. Tääll on kliffan vilposaa, mutt tässä mun tuolis on semmonen pehmuke, täss voi kääröllä olla ihan lämpösenä ja vaiks goisii. Nyt mä kyllä mieluummin goisin siin soffakolossa. Ja sitte kun tulee oikee galsa keli, mä ehkä voin kömpii mammiskan viekkuu sänkyy. Ehkä, siis. Mä en lupaa tolle mitää viälä. Ootelkoon, katotaan mite palvelut pelaa täss syksyn aikana. Nih! Ett onks  kissilämmikettä tarjolla orjan jäävarpaille ,D



Ei oo mamiskalla mun kuvei, mutt se tietää, ett mä diggaan broiskusuikista. Nii, ett täss on yks mainos, jos mami ei tienny mitä ne myy. Myyks ne sotasii, fasistisii broiskui vai pasifistisii ja rauhallisii broiskui. Nii, ett se alko vaa nauraa, ku se sai sen frendiltä tään foton meilinä! Mulle kyllä käy mikä broisku vaa! Se on purrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrveisintä kaunista ja kliffaa syyskuun lauvantaita kaikille Lokistanian kissinkoille - hännät pörhölleen ja menoks!


------------------------------------------


 Lopultakin, siis eilen illalla, luin Minttu Hapulin Selibaattipäiväkirjat! Itkunauruhuutoa: KIITOS BIRDY, toki silloin tällöin olen seurannut Birdya, mutta kirja on kirja on kirja. Suosittelen jokaiselle parisuhdekutveikossa ryvettyneelle, siinä parhaillaan elävälle tai siihen mahdollisesti joutuvalle. Teksti maistui, ainakin minulle! Erityisesti kiittelen tästä Tyttöjen välisestä ystävyydestä sekä tietysti Puhutaampa pimpistä! En ala sen enempää analysoimaan enkä arvostelemaan, jokainen tehköön sen itse. Uskon tämän nimittäin olevan sellainen kirja, joka kyllä jakaa mielipiteitä. YESH! Lukekaa, tämä toimii. *nauraaitkeekäkättää*


Ja päivän biisit täältä, kun en päässyt eilen julkaisukeikalle, eli vassokuu vaan muillekin - siis kuunnelkaa ja Taija toivoo myös arvioita eli antakaa niitäkin, jos kiinnostaa: Taija esittää 


Päivän slogan: Munat pilaantuvat ja mädäntyvät, mutta kanat ne vain vanhenevat ja sitkistyvät!


UPEAA SYYSKUISTA LAUANTAITA LOKISTANIAN VÄELLE - NAUTTIKAA TÄSTÄ SYYSPÄIVÄSTÄ KAIKIN TAVOIN!


 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti