tiistai 19. syyskuuta 2006

OMALAATUISIA ASIOITA SATTUU JA TAPAHTUU


Todella omalaatuisia siis. Vai voitteko kuvitella minun viettäneen eilisillan säilöen kurkkuja ja tehden sitä pikkelssiä? Suorastaan tyytyväisenä hykertelin saatuani pänikät jonoon työpöydälle - rivistö näytti niin komelta. Selkeät hamsterin elkeet siis, alkoi itseäkin huvittaa. Sitten kävin käsiksi ruuanlaittoon vanhanaikaiseen tapaan eli oikeaa lohturuokaa: perunamuussia ja porkkana-nakkikastiketta sekä niitä kesäkurmitsalätysköitä. Vielä parempaa, lusikalla syötynä kissinkupista tietty - ei veitsellä eikä haarukalla kauniilta lautaselta, ei toki.


Muutakin omalaatuista on tapahtunut. Kummisetä on toki tottunut hakemaan minulle tullutta postia, joka ei ole mahtunut laatikosta tai on tullut erinäköisinä kummallisina paketteina. Eipä tuossa mitään! Viime viikolla hän pyöritteli päätään, kun haki ensimmäistä kertaa kissalle eli Vincentille osoitetun kirjeen. Ja kertoi tietysti tästä postissa... No, huippu oli sitten eilinen, kun sain viestin Matkahuollosta, että täällä olisi rahtia haettavana. Mitä pleen rahtia? Soitin ja kysyin painoa - selvisihän se. Vincent voitti tuolla Jimin & Ainan & Mintun kotisivuilla olleesta kyselystä pussin kissankakkapellettejä. Ja ne olivat suoraan tehtaalta laittaneet sen pussin rahtina ;D No, ei kun soittamaan pikapikaa Kummisedälle, jolla oli muutenkin asiaa eilen keskustaan. Sain hänet kiinni onneksi kesken matkan ja hän lupasi noutaa "rahdin". Jouduin kyllä selittämään, mitä pitää noutaa ja miksi. Kumeaa naurua. Kummisetähän nouti paketin ja tuli sitten illemmalla tuomaan Vincentille tuotteen.  Kertoi, että oli  myös Matkahuollossa sanonut, että joka paikassa ja eri asioita hän on joutunut noutamaan, muttei koskaan rahtia kissalle. Lakonisesti asiakaspalvelija oli todennut vain, että kerta se on ensimmäinenkin. Eli hiukan on riittänyt hauskaa tämänkin asian ympärillä.


Tuossa aikaisemmin marisin tilastoista, no ne näyttävät nyt ihan hyviltä. Mutta pitihän sitä noin pikapikaa katsastaa, millä hakusanoilla tänne on päädytty. Kuukkelilla tänne sivuille on näemmä aivan viime päivinä eksytty mm. hauilla: komeat penikset (???? - ei ole näkynyt!), gerbiilejä annetaan (no ei niitä kyllä ole, enkä antaisi, jos olisi!), Malmin manne (no niitähän meillä riittää), fysiatri kotka (no, on se jonkunmoinen paholaisen lintu kylläkin) sekä vanha merkonomin koulutus (ei ole eikä tule). Hauskaa - toivottavasti on ollut etsijöilläkin. Tässä vain muutama esimerkki, en jaksellut kaivella vanhempia, siellä oli joitakin aika hauskoja myös....,D


-----------------------------------


Purrrrrrrrrrrr - ei mamiska sitte eile enää mitää vihane ollu mulle. Sano vaan, ett jos vielä kerran nii sitte.... Kamalia uhkauksia pikkukissille, siis hei! Mut aatelkaas kavrut, niinku mamiska tossa ylhäällä jo kirjotti, mä siis oikeesti voitin, siis mä, noita puupellettejä kissivessaan! Semmosen ison hianon pussillisen. Ja Kummisetä toi ne mulle-mulle-mulle. Nyt mull on tosi paljon puruja, jesh. Sitä mä en kyllä ymmärrä, mitä noi orjat nauro koko jutulle. Siis mä oon selkeesti voittaja-ainesta kaikin puolin. Vähänks mä olin pähee eilisiltana. Paitsi sitte myöhemmin. Mamiska sai taas päähäsä jostain, ett mut pitäis harjata. Ja se tasan tietää, mitä mä siittä ajattelen. Mä inhoon, inhoon ja vielä enemmän mä inhoon masupuolen harjaamista ja sielt lähtee viel enite karvoja. Nii ett meni vähä tappelukses seki. Ja uskotteks te, ett mami änkes mun perässä viel baseen, minne mä kiipesin sitä piiloon. Ei juma, se vaan tuli perässä harja sojottaen, ett nyt kyllä tuli puhdasta. Se riipi mun jalkoiki. Siinä vaiheessa mä aloin purra, onneks sitä harjaa vaan... Ois voinu käydä hullusti, jos mä olisin purassu mamiskaa! Se oli semmosella päällä, ett turha olis ollut sanoo mitää vastaa. No, nyt mä oon kaikin puolin puhtonen ja siisti kissi.



Tää on taas tuolt vrii-justkista löydetty! Oli niin söde pentue, ett tuli mieleen, millanen lapsuus mulla on ollut ja montaks sisarusta meit on? Mutt kun mä en muita, vaiks mä yritänki. Enhä mä yksin oo ainaskaa ollut, enhän? Ja toi näytti näin karheesta kollistaki lämpöseltä kuvalta, ett oli pakko valkkaa tää tähä. Nyt mä lähden goisiin aamu-unkkoja, masu on täynnä kalkkunaa ja pelletit tuoksahtaa uudelta ja puhtaalta. On aika hyvä ja lämpöne olo. Paitsi ett mami lähti töihin *huoh*. No, mä leikin ja nukun, niin sitte se jo kohta tulee mun kaa olemaan...kyll mä jaksan odotella. Se on purrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrtirrrrrrrrrrrrrrrrrrrrstaita kaikille komeille kolleille, fiksuille leideille ja tänään erityisesti tommosille kissaperheitten pienimmille!


------------------------------


Karhean kollin pehmopuoli esittäytyy... Vincent ei todellakaan siedä harjaamista ja se on aina taistelua. Yleensä teen sen tonnikalapurkin ääressä, nyt en muistanut sitä. Täytyy paikata asia loppuviikosta eli herkut eteen, niin saa rauhassa harjata pelkäämättä teräviä hampaita ja vielä terävämpiä sapelikynsiä.


Tämä tässä lähtee nyt kohta etsiskelemään aamukaffetta ja tarkistamaan pari asiaa, ei, ehdottomasti ei työasiaa.


Kesken olevan kirja: John Twelve Hawks - Matkaaja


Päivän biisi: Kulkurin iltakalja


TIHKUSATEISTA TIRSTAITA KAIKILLE - TIIVISTÄKÄÄ ITSEÄNNE! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti