keskiviikko 1. marraskuuta 2006

EI, VOI EI, NYT JO, SIIS MARRASKUU....


Eipä hyvältä näytä. Se eilinen ns. lumimyrsky tuli hemmetinmoisena räntä-vesi-hötskänä alas juuri kun rääpelsin kotiin. Olin likomärkä, ainoa kuiva paikka taisi olla kainalot. Mutta sauna päälle, 30 min. ja taas lämmintä ja kuivaa! Aah! Ja täksi päiväksi luvattiin pakkasta ja jotakin myrskyä. Hmph. Nyt vain satoi hiljakseen eikä ollut liukasta, kun kömmin Herjaamolle. Olen iltapäivälle sopinut tapaamisen Belgarionin kanssa. Silloin tietysti tuulee ja on pakkasta ja liukasta, joten hän saa luvan vetokantaa minut kirjastoon ja asioille. *huoh* Belgarion-parka, mikä taakka minä hänelle olenkaan...


Tämä tapaaminenkin itse asiassa johtuu siitä, että nyt on taas yksi niitä vuoden inhoimpia viikonloppuja eli lauantai on pyhäpäivä. Yäks. Mikään paikka ei siis ole auki (lue: kirjasto)! Mitään ei voi tehdä. Ja minähän kun olen tietysti niin hirveän innokas tekemään kaikkea ,> Josta tulikin mieleen, että osa lab.kokeista näyttää olevan päin p:tä, täytyy tarkistaa ja rapota asiasta myöhemmin teillekin. Kunhan kaikki tulokset ovat tulleet. Grrr - sekin vielä. Minä en kohta enää jaksa!


Mutta sitten, mitä mielenkiintoisinta, lokakuun tilastoja ja hakusanoja: Eri lähteiden mukaan lokissani oli kk:n aikana 4339 vierailua, 1411 koneella. Keskiarvo vierailuja 139 pvässä (tämä siis käyntien, ei koneiden määrä). Parhaina päivinä koneita 133, kaikkein alin oli yllättäen 19.10. keskiviikko, jolloin käytiin vain 22 koneelta. Missähän kaikki olivat tuolloin? Oliko tämä juuri se vko, jolloin oli suuri tautimiittikin? Blogilistan mukaan tilaajia on 29, sijoitus top-listalla 984 ja kuumuus 38.8, wau! Kuka jaksaa, ihmettelen ,D


Hakusanoja: Nihil facimus sed id bene facimus (miksikähän tämä on kiinnostanut?), hard luck cafe paska (?), mies tuli vuonolta, Alko Malmi (no kaikkihan sen nyt tietävät, missä se on!). Avata. B3ta.hnldesign.nl (ei helvata ole mitään tietoa asiasta!), bileruokaa, ensiapu suonenvetoon, happamia sanoi kettu rauhoittavista, jalkojen särky (oliko tämä jokin vidhuilu), kuvia kondyloomasta (ei ole kumpiakaan!), lenore terr (eikä tästä taas aavistustakaan), maksa-arvot ja kolesterolit (eipäs puhuta niistä, eihän?), Malmin putki (sillähän on monta merkitystä ;/), mami mutt (Vincent on lokitellut), mamisma (kirotusvihreä?), mietelauseita keväästä (harvemmin...), mobic ja maksa-arvot (taas...grrr), murtunut nilkka, särkeekö sitä (vaikea arvata, ple soikoon), mustalaiseks olen syntynyt (no ainakin vähän...). Kuukkeloitu on ainakin myös hakusanoilla ulkosynnyttimet, ihminen on ainoa eläin joka valmistaa, lihaskrampit ja kortisoni, invamopo, reumakokeet, kondylooma, kummin velvollisuudet, romanian name generator, mistä voi ostaa kirjoja, koirille vaatetta Porista, biitin teko-ohjelmat, Ilkka Kylävaara - tässä vain nyt osa. Ompa ollut etsijöillä ihmettelemistä, jos tänne ovat eksyneet ;D


-----------------------------------


Purrrve, kavrut! Nyt mami laitto maitonapit jömmaan *ällistynyt kissavirn*. Ne on jossai keittiön kaapiss enkä mä saa itte kaapin oveja auki. Epistä. Mutt kyll mä saan niit nappei ainaski sen 10, mä laskin eilen. Sain! Mutt toi joululahjajutska onki aikastas hyvä. Jos pyytäis eri laatui, mä tiedän, ett niit on muitaki. Ja muitaki heekkuja. Varmaan sais. Ei mami osta kellee lahjoja, ku se ei juhli jouluu. Nii se ostaa varpisti mulle sitt jotai heekkuu. No, oikeestaa se jo lupas, ett jouluna sitte jotain kivaa mulle. Jeeee! Mä en meinaa jaksaa oottaa. Ku se sano, ett se duunaa jotain hyvää ruokaa ja sitte ostaa mulle jotain erityist kissaheekkuu. Saisinkoha mä kissanminttuu kaa. Täytyy jutskaa ton mamin kaa viälä. Eilenki me lötkötettii, ku se katto uutisointii. Mä en oikeen aina uskalla kiipee mamin päälle, mutt nytte mä taas kiipesi sen masun päälle lököttää ja puriseen. Se tykkää siitä! Niin mäki oikeestaan. Iso ja lötkö, pehmee ja lämmin masu on kissille oikeen tarpeellinen näin talven iskiessä. Ja jos siin on viälä semmosta pikkukarvaa (toim. huom. froteeta) siinä takiss ku orjalla on päällä, siin onki tosi mukava köllii... Mutt en mä oikeen viäläkää osaa hirmu pitkää siin olla, vaiks mami lääppii ja sössöttää mulle. Mä vähä aikaa oon ja sitt meen sen polvitaipeen taakse tyynylle koisiin ja vähän purisee. Siälläki mä oon turvass ja lämpösess aina. Ett meill on kyll himass ihan kliffaa keskenää. Eile orja oli vaa huolissaa jostai, mä en tiijä mistä, mutt jostai. Onneks se nukku sitte aika noppaa. Mä kyllä herätin se sitte pual neljält, ku oli kalkonihinku ja kaveritarvis ja maitonapitki tuli miälee. Kyll se kiltisti nousi eikä urputtanu melkee olleskaa...



Tällee ne hommat pitää hoidella, eiks nii kavrut? Se on purrrrve taas huomiseen!


-------------------------------------


Jeps, kätkin Vincentin maitonapit ja hän saa ohjeen mukaan enintään 10 kpl pvässä. Jouluksi sitten veronpalautuksissa ostetaan kissaheekkuja - eipä niistä hirveän paljon muuhun varmaan riitäkään =/


Päivän slogan: Elämä on kuin suuri banaani, johon apina ei ylety.


Kesken oleva kirja: Minette Walters - Paholaisen höyhen


Päivän biisi - otetaanpas taas kerran, nyt ajankohtaisesti: Marraskuu


Ja sitten kohta täällä ja nyt jo varmaan pohjoisempana voikin harrastaa tätä kivaa leikkiä:


    


MUHEVAA MARRASKUUTA LOKISTANIAN VÄESTÖLLE!


                   



 


      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti