keskiviikko 15. marraskuuta 2006

EI ...VETTI, SATAA, ON LIUKASTA, ON KESKIVIIKKO


Mihin tämä maailma oikein on menossa (retorinen kysymys)? Tällainen keli pitäisi lailla kieltää. Ei ole tähän aikaan hiekkaa, ei missään. Ja jokainen arvaa, mitä kiva leppoisa vesisade tekee eilen vielä kulkukelpoiselle ritinäjäätikölle. Siitä tulee luistinrata. Joten taas taksi kulki ja Polgara maksoi. Osansa asiassa tekee myös se, että nilkat, polvet, olkapäät ja oikeastaan loputkin nivelet alkoivat jo aamulla vinkua. Vinkuivat vielä mömmöilyn jälkeenkin, joten en pystynyt kykenemään kävelemään. Pirle. Tietysti tässä on varmaankin se ns. hyvä puoli, että ei ole enää rahaa ostaa ruokaa. Kaapissa on kauraryynejä. Kattilassa Wanhaa Kostajaa. Eiköhän tuolla pari päivää selviä. Nih!


Eilinen Herjaamon kokous oli taas lähes yhtä tyhjän kanssa. Kyllä, olemme saamassa jonkinlaisen tulospalkkion, helmikuussa. Kukaan ei tiedä, puhutaanko juuroista, kymmenistä juuroista vaiko peräti sadasta juurosta. Ja entäpä, jos työsopimus ei ole silloin voimassa, mutta palkkio maksetaan menneen vuoden suorituksista? No, veetut siitäkin. Ei kannusta eikä lohduta. Yhteistyösopimuksesta täällä sen verran, että saimme sentään valittua pj:ksi ja varapj:ksi henkilöt, jotka eivät jo valmiiksi ole mukana joka paikassa pomottamassa ja tuomassa itseään esiin (no tämä oli vähän rumasti sanottu, mutta jotkut asiat ovaat kasaantuneet joillekin henkilöille). Hieman vallan hajautumista on täällä nyt erittäin paikallaan! Muuten Isohko Pomo sisäluki byrokratiatekstiä, joka olisi pitänyt selkeästi suomentaa - on varmaan tarvittu todellinen konsulttilauma tai työryhmä piipertämään ao. tekstiä. Lähes käsittämätöntä jopa meikäläiselle, joka sentään on toiminut ao. asioiden parissa todella pitkään Entisessä Elämässä. Että tällaista Tsadilla tällä kertaa.


Erehdyin katsomaan eilen Uutiset idioottilaatikosta ja sen jälkeen tietty Talousuutiset. Mitenkäs se nyt olikaan sen jo vuosia ennustetun työvoimapulan laita? Jatkuvasti YT-neuvotteluja siellä ja täällä. Isot yritykset ajavat toimintojaan alas "kannattamattomuuden takia". Sanonko minä minkä takia - että niiltä, jotka armollisesti saavat pitää työpaikkansa, revitään vielä kaikki irti. Ja maksetaan vielä siitäkin kehnosti. Ja jäljelle jääneet työntekijät tuntevat suurta iloa ja kunnioitusta yrityksen johtoa kohtaan, ilolla työskentelevät pientä palkkaa nostaen ja kannustaen johtoa nostamaan optioitaan, että saavat pitää rupisen paikkansa. Nyt olisi kyllä Vallankumoukselle tilaa! Mutta ei tänään, ei sateella voi tehdä Vallankumousta, se vaatii sellaisen sopivasti puolipilvisen kelin...


Olin eilen, taas, niin umpipoikkiväsynyt, etten jaksanut istua edes koneella illalla enkä lokittaa (kaameaa!!!). Joku puukotti jatkuvasti yläselkään eikä mikään asento ollut hyvä. Joten aikaisin nukkumaan ja aikaisin ylös. Eipä tuo lyhyt unikaan kyllä helpotusta tuonut. On se kamalaa, kun kissa puffaa nätisti koipia, on pakko hätistää nuppuliina vähän kauemmas, kun jalkoihin sattuu jo pelkkä kissan selän kosketus...


----------------------------



Purrmenta, kavrut. Huh! Mä ihmettelin, ett onks mami mulle jostai tosi vihaskana, ku mä en saanut puffata sen jalkoi, mutt se sitt selitti ton jalkajutskan mullekki. Omituista, kyll mua saa silittää. Siis yleensä. Jos ei silitä väärään aikaan. Tai väärästä paikasta. Tai väärällä tavalla. Sillon mä voin vähän olla snärkki ja ottaa mun kynseillä ja hampuleilla kiinni, välillä ihan kunnollakii! Mutt en mä yleensä. Yesh - mami teki eilen donarisafkaa. Ja niinku tiijätte, nii meill fisut jaetaa aina fifti-siksti, niin ett mä saan pualet ja mami vähä kaa. Ett mä sain donarii ja pehmoruokii, njamm. Ja sitte tiätty maitonappei. Nyt aamulki mä sain maitonappei, kun mä oikee aloin pummaa. Ja kalkonii tiätty. Ett orja on toimittanut safkaa ihan kiitettävästi. Sitt mä näin, ett sill on siälä toisessa kylmemmässä kaapissa sitä jääfisuu!!! Toivottavasti se tekee siitä taas jotai. Se on nimittäin viälä parempaa ku donari. Muute mäki nukuin melkee koko eilisenki illan. Mamin päälläki vähä aikaa, ku se katteli idioottilootaa. Mutt sitt mä olin taas kysyys mamilt, ett jos se haluis vaiks herätä jo kahden aikaa. Ensi tuli taas rumii sanoja ja sitt vähä viälä rumempii ja sitt tuli iso peitto! Siis hei kuvitelkaa, se heitti peiton mun, siis mun päälle. Ja mä vaan kysyin siltä ihan simppelii jutskaa! Ei tollasesta nyt pitäis heemostuu, höh! *kissamöks* Ja on se useen herännykki siihe aikaa (toim.huom. silloin, kun on ollut seuraava päivä vapaata!!!).



Ku mull ei enää oo (taaskaa, mamiiiiiiiiiiiih!!!) niit mun omia kuveja, nii mä löysin tämmöse. Tota, tästä tuli miälee yhden meijän hyvin tunteman rouvan tyyli: eli koko ryhmä dogeja ja rouva pomottaa! Aiiiiiika paha, muistuisko mielee, ketä mä mahdan tarkottaa ;D No, mami läks just ja mä sain ainaski 4 maitonappii. Nyt mua taas vähä väsyttää, ett mä meen nyt tekeen tyynykolon ja  otan aamu-unet, ennenku mä meen medioimaan baseen! Poikaki voi tulla tänää käymää, hei.... Kliffaa päivää kaikille!


--------------------------------------


Kliffaa päivää vaan Vincentille! Alan yhä enemmän kadehtia kissoja. Ovet avataan, ruoka tuodaan eteen, jos ruoka ei kelpaa, tuodaan toista ruokaa, vessa hoidetaan ja vielä paijataan joka välissä. Uuh - muuttakaa minut kissaksi, edes pariksi viikoksi, kiitos! Welhottarena pystyn kyllä muuntumaan, mutta se ei ole sama asia....vähän tukea, pliis!


Luettua tuli myös eilen: Sabira Ståhlberg - Pilvivaeltaja sekä Johan Schmidt - Reality Show


Päivän slogan: Elämä on jotain tekemistä, kun ei saa unta!


Päivän biisi: Elämän tarkoitus


                   


Ja siitä sitten vaikka grillaamaan nakkeja iltapalaksi - ikävä kyllä, ei löydy sopivaa kuvaa perunasalaatista ,D


KESKIMÄÄRÄISTÄ KEHNOMPAA KESKIVIIKKOA LOKISTANIAAN!                         

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti