keskiviikko 22. marraskuuta 2006

NE TEKI SEN MULLE TAAS...


Eli pakosti allekirjoitin syösopimuksen Tsadin kanssa 31.12.07 asti, vuosi lisää kakkua - siis kuvitelkaa, ihan kokonainen vuosi. Taitaakin olla ensimmäinen kerta. Onkohan hienovarainen vidhuiluakrobatiani edennyt sille tasolle asti. Kun nimittäin julkistin etsiväni jakkupukua. Jaa, että miksi. No, työhaastatteluissa pitää olla hyvin pukeutunut, ei ollut kellään myydä ,D Ei ainakaan liituraitaa siis. Joten Tsadilla sitten jatketaan, jollei muusta muuta johdu.


Haa - tänäkin aamuna pääsin vielä töihin, tosin hätinään, mutta kuitenkin! *taas taputtaa itseään päähän*. Kohta alkaa taas särkeä, mutta täällä ollaan, päivä on siis lähes voiton puolella. Perstaina on se fysiatrin aika, josko hän lopulta suostuisi antamaan asiallisen diagnoosin, kiitos. Etteivät muut luule, että piruuttani valittelen. En ole vainoharhainen, mutta minusta tuntuu, että seuraani välillä vältellään. Heh - terve sairas, sairas sairas vaiko sairas terve? Kysymys on siis toistaiseksi vielä auki - mielipuolilääkitystä sieltä kuitenkin tarjotaan, sen minä arvaan jo valmiiksi. Se on nykyisin tuo patenttilääkitys ihan kaikkeen. Siis toki se on hyödyllistä, jos aihetta on, mutta ketäpä ei välillä kudhuttaisi ja esim. Tikun nokassa on julkistanut varsinaisesta masennuksesta ansiokkaan lokituksen, jossa on eritelty tarkemmin asiaa - kannattaa katsastaa!


Muutoin olen leikkinyt laiskaa eli lokittanut ja lukenut. Keskustellut Vincentin kanssa. Myynyt muutaman kirjan pois, että tulee tilaa hyllyihin. Myynyt vaatteita samasta syytä. Ei - eipä tietenkään mitään rahapulaa, sitä on kyllä, mutta ei minulla. Missäkän ne kaikki rahat piileksivät? Vanhan Malmin mannen sanonnan mukaan: "Tule raha, mene raha, mutt elä sie tee pessää miun kohallai!". Eli edelleenkään kirstussa ei ole taskuja eikä sinne kuumempaankaan paikkaan optioita toimiteta. Nih!


-----------------------------------


Purrrrrrrrrmenta kavrut. Toivottavasti mun tassutus nyt on kunnollista ku pari päivää tääki on ollut välillä ihan omituisen näköstä. Jotain ihan eriä kuin enne. Mutt kai se tästä. Mami ainaki sano, ett ootellaa vaa, kyll joku Tuomas sen hoitaa. En mä tunne, mutt jos mamiska sanoo, kai se pitää sitt uskoo. Mun piti eile laittaa mamille vähä iltaduunii eli sijoitella noit mattoi vähä eri tavalla. Mutt vähänks oli noloo, hei. Mamiska tuli duunista ihan tavallisee aikaa, ei siinä mitää. Ja MÄ EN KUULLU SITÄ, mä goisin niin sikeesti bastussa. Se purki sen kassit ja kaikki ja sitt se alko ihmetellä, ett miss mä oon ja huuteli mua. Höh - mä heräsin vast siihe ja tulin ihan uni silmissä purrrrrrrrrrrraamaan sitä. Vähäks se nauro mulle. En mä kyll tajuu mitä nauramista siin oikee on, jos toinen kerranki nukkuu kunnolla. No sitt ku illalkaa se ei laittanu fisuu, mä otin vähän möksöt ja menin iltaunille kaa basee. No tiätty mä olin pirtsakkana jo yällä ja kävin toss yhden maissa kysyys mamilta, ett mitäs se meinaa, jos vaiks noustais. Ois kyll pitäny olla hiljaa. Siält tuli taas niit #((#"&&(!"=¤%(#¤  sanoja aika määrä, huh, ei uskois. Mun kiltti mami, tommone suustaa! No, sitt ku se nous kolmen aikaa, mä rupesin kans vetää kissirundii ja menin partsille vetää oikeen komeet kollijolinat. Nih. Ett jos mami yöllä sanoo mulle rumii sanoja, aamulla se saa aina sitte kuulla mun jolinat - eiks oo hyvää vastapainoa? Ja mä osaan jolista...;D *kissavirn* Maitonappipussi loppu aamulla. Mä en oo ihan varma, onks mamill jömmä, hrrrrrrrr, toivottavasti!!!



Tää on vähä niinku aamull, ett ons sitä jömmaa vai ei? Ja miks sä koko ajan kyttäät sill kaamerall? Ja, hei, hei kaiffat - mami tuli eilen mun peräss basee ja otti must kuvii siällä. Kehtaaks mä nyt julkistaa niit sitte, tai kai mä kehtaa, jos Leksaki kerta ,D Oon mäki niis aika komee, mutt ne te näätte vast ens viikolla. Se on purrrrrrrrrrrrrrr taas huomisee!


------------------------------------------


Huvitti tosiaan tulla kotiin. Kissaa ei näkynyt missään  ja kutsuttaessa unenpöpperöinen Vincent tulee hiljaa purrrristen saunasta, ihan kuin olisin tullut väärään aikaan kotiin.


Tämä täällä alkaa nyt odotella jotakuta keittämään kaffetta, minä sen siihen helvetinkoneeseen enää koske - nih!


Päivän slogan: Joulupukkiin en usko, mutta tonttuja tiedän olevan olemassa!


Yöllä aloitettu kirja: Ian Rankin - Sinistä ja mustaa


Päivän biisi: Sellaista se on


Kissoillakin on pakkomielteitä ja ne kuulevat ääniä, vai?



LET'S DO IT TO THEM BEFORE THEY DO IT TO US!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti