maanantai 9. heinäkuuta 2007

SADETTA, IHANAA....


Lempeää kesäsadetta, silti lämmintä. Marjat ja sienet alkavat kasvaa, no juu, ainakin kohtapian ,D Tästä Welhotar pitää. Yö meni kyllä hankalasti, 4 h horrosunta, josta heräsin hirvittävään nilkkakipuun. Olin ilmeisesti jotenkin venytellyt tai kääntänyt nilkkaa unissani - heräsin omaan voihkimiseeni, melko kovaääniseen. Sattui niin, että oli pakko nousta, verytellä, juoda vettä, polttaa tupakka. Luulin, että en  saa enää unta. Pakkasin kipeän nilkan tyynyjen väliin liikahtamattomaksi ja kas, pari tuntia tuli vielä ihan oikeaa unta. Eli nukuttukin on, vaikka kehnosti. Mutta tällä pärjää, kuitenkin ja toivottavasti.


Tänään teen myös sen KELAn hakemuksen kuntoutustutkimukseen, nyt paperit on haettu ja oikea lomakekin *virn* löydetty. Puuhaa siis riittää. Ah, ihana lomake, mmmmmm, ja paaaljon hyviä perusteluja!  Toivottavasti menee sitten KELAssa läpi, kas kun se taas ei ole ollenkaan varma, prle.


Lisäksi Kummisetä löysi hyvän työpaikan ja hänen hakemuksensa pitää printata, koska meillä kummallakaan ei ole printteriä kotona. Joten, työkiireitä, hups, pitää. Siis virkatyön lisäksi.


Osan virkatöistä tosin tein eilen keikalla. Olipa taas mukavaa olla Päätalossa keikalla, sitä aina unohtaa sen, kun puurtaa Herjaamolla. Suht. rauhallista kuitenkin oli, ehti nettaillakin ja tehdä muutaman oman homman. Ja mukavat, vanhat tutut työparit. Joista eräs valitti kovasti olemistaan siellä työssä. Ehdotin vaihtoa. Muuten kävisi, mutta kun edelleenkin olen määräaikaisena... Viettäisin mieluusti muutaman kuukauden tahi jopa vuoden noissa hommissa. Minua ne viihdyttävät kummasti. Vuorotyö ei ole haitta, näillä nukkumis-valvomistyyleillä ja jotenkin pidän ilmapiiristä. Taidan olla outo, jos siihen nyt vielä jotakin lisätodisteita tarvitaan. Ja kai siitä taas mukavasti palkanlisääkin on tulossa... ei raha ole pahitteeksi. Ja yllättäen, koivet eivät ottaneet eilistä pahakseen lainkaan! Vähän pelkäsin, mutta ei, ei mitään ongelmia. Nyt ihmettelen mistä moinen johtui?!


Jahas, Belgarion astuu tänään palvelukseen *virn*.  Exä epäili, että Belgarion ei pärjäisi. Höh, jokainen norminuori siellä jotenkin pärjäilee, uskon vakaasti näin. Myös Belgarion, jota nyt normit karttelevat kovasti. Mutta Polga-äitee muistaa kyllä, eli lue lokia ja sähköpostia tarkkaan, täällä ollaan ja viestitään!


Lisäksi leikin eilen ihan oikeaa sairaanhoitajaa. Kummisedän koipiongelma ei vieläkään ole ohi ja hän ei itse pysty vaihtamaan sidettä jalkaansa. Mitäpä minä, vanha konkari. Suihkuteltiin haava, päälle rasvalappu, sideharso ja tukisidos. Kummisetä kehui, että tuntuu paremmalta kuin viimeinen hoitajan laittama viritys *nostaa ylpeänä nokkaansa*. No juu, onhan noita koipia ja käsiä tullut sidottua joskus, omia ja kavereiden vammoja. Siitä kai tuo "ammattimaisuus" ;D


-------------------------------------------------



Purrrrrrrrrrrrrrmenta, kavrut! Hei, nyt on kliffaa, ei oo enää nii hirmu kuuma. Nyt mäki jo vähä aikaa nukuin mamiska viakus, mutt siin tuli kuuma. Sitt mä siirryin soffalle. Se oli hyvä, viileetä ilmaa tuli partsilta ja sillee. Ja nyt ku  sataa, nii ni öttiäisiiki tulee sisälle piiloo. Äsken just mettästin piänen yäpeehosen. Rouskista vaa. Mami sano jäks, mutt heekkuu ne on, nih! Vaiks mä sain mun aamuheekut, tiätty! Eilen oli ihan outoo, mami lähti duunii ja jätti mut yksin. Mutt sitt se tuli kuiteski aika pian takasi. Vähän mä ihmettelin. Mutt se sano vaa, ett ylimääräst kissinruakarahaa, nii et parempi olla mitää vikisemättä sillo. Sitt se lupas viälä, ett mä saan tänää joko fisuu tai munuaisii. Nii ett ei mull oo mitää sitä vastaa, ett mä oon välill sitte yksinki. Oikeesti mä melkeestäs goisin koko sen ajan ku mamiska oli vege, mutt älkää kertoko sille. Se luulee, ett mull on sitä aina karmee ikävä. Kattokaas ku se tulee, mä meen vastaa ja jolisen ja pyärin se jaloissa. Se luulee, ett mull on karmee nälkä ja ikävä tai jotain. Nii, no vähä mä huijin. Mä yritän saada jotai heekkuu. Ei se kyll mee  läpi, kun mull on aina evästä syämättä. Saan mä sitte paijatuksii tiätysti ja mamiska juttelee ja sillee... Hei, meill taitaa tänää olla tulossa taas se yks viaras, se joka ei tykkää kisseist. Mun tarttee alkaa miättii, mitä kliffaa mä keksin, ett se oikee taas inhois kaikkii kissei *miettivä kissavirn*.



Mamiskan ottama kehno kuva, täss mä yritän taas leikki oikeen pitkää kissaa. Osaan mä olla kyll pidempiki! Nyt mä meen taas partsill, nii et huamisee!


----------------------------------------------------


Minä jään odottamaan, josko joku tarttuisi Herjaamon kaffettimeen vakaalla kädellä.


Päivän slogan: Ilman pelkoa ihminen ei eläisi päivääkään!


Päivän biisi: In The Year 2525


Luettua: Kaiken "kiireen" keskellä Jo Nesbö - Punarinta, linkin esittelystä huolimatta hyvä rikoskirja, joka johtaa tapahtumiin jo toisessa maailmansodassa. Kirja kuvaa erinomaisen hyvin myös Norjan tapahtumia tuolloin, joista varmaan monikaan ei ole tietoinen. Eli Welhotar suosittelee ja saattaa jopa hankkia tämän hyllyynsä. Ian Rankin - Kalman asialla, olen pitänyt Rankinin kaikista kirjoista eikä tämä ole poikkeus. Tällä kertaa Edinburgin festivaalien aikana tapahtuu, kuten myös katolisten ja protestanttien välillä. Mukana erinomaista satiiria ja kyynistä maailmankatsomusta. Tätäkin Welhotar suosittaa ja hankkisi kaikki itsellensä, jos tilaa olisi paaaljon enemmän.


                              


                            MEHEVÄÄ MAANANTAITA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti