tiistai 3. heinäkuuta 2007

TIISTAI, HERJAAMOLLA HILJENEE...


Hätinään jaksoin olla eilisen päivän Herjaamolla; särki, koski, sattui. Jalat elivät omaa elämäänsä. Mutta pakkohan se oli. Ja tuo sademetsäilmasto, jäks! Yrittihän se iltapäivällä vähän ukkostaa, mutta meni täältä vähän ohi. Eli ei auttanut. Nyt on sopiva keli, mutta pahempaa on luvattu päiväksi. Pakko yrittää vain jaksaa, niin pitkään kuin mahdollista. Ihan periaatteessa! Lähiesimies poikkeaa tänään työpaikalla, minulla on asiaa, painavaa asiaa ,D Muuten elo Herjaamolla on hiukkasen rauhoittunut nyt heinäkuun alkaessa - töitä on, mutta suht. sopivasti. Mutta kyllä väsytti, meinasin tiltata näppiksen päälle jo aamupäivällä sekä uudestaan iltapäivällä. No, nyt olen nukkunut jo pikkuisen enemmän, jospa sitä jaksaisikin vähän paremmin.


Kivakandikin soitti; oli unohtanut laittaa reseptit ja lupasi laittaa ne heti tulemaan. Lisäksi kehoitti heti varailemaan fysioterapia-aikaa. Ja sitten B-lausuntoa varten olisi pyytänyt vastaanotille. Kun se vie työaikaa ja on hankalaa, niin sovittiin, että laitan meilillä noottia, mitä siihen voisi räpeltää. Lähetinkin iltapäivän mittaan kolme erillistä meiliä, koska aina unohdin jotakin. Päätin nimittäin kasata nyt sinnepäin niin paljon tavaraa kuin mahdollista. Jospa siitä saisi jotakin aukenemaan! Pitäkää tässäkin minulle sekä peukkuja että varpaita (myös häntyleitä ja tassuja) kovasti pystyssä, aihe on ankara ja vaativa. Mutta siis, että arvauskeskuslääkäri välittää itse soitella asiakkaansa perään... aika ihme täällä päin, jumaleissön, tuosta kaverista kuullaan vielä. On se niin kivakandi, että!


Kotona minua olikin sitten odotettu, Vincent oli ihmeissään kun tulin niin myöhään ,D Kohdeltiin suorastaan silkkitassuin ja oltiin kilttiä kissaa - mitä nyt vähän kurkittiin ruokapatoihin ja jolistiin. Mutta ei ollut kissille sopivia ruokia tarjolla tällä kertaa, valitettavasti. Argh, tänäänkin pitää vielä syödä ei-niin-kovin-kesäistä apetta. No, mitä välii. Minä syön mitä syön, muut mitä itse syövät. Ei se minua häiritse!


Sammuin väkisin illalla joskus klo 19 aikaan eli nukuin pari tuntia eilisiä uniani pois. Kävin tempaisemassa nukkunapin ja sain unta tuonne klo 1 asti, en sen enempää. Tässä sitten taas pirtsakkana koneen ääressä. Lähtisin Herjaamolle, mutta näitä tunteja ei lasketa miksikään työajaksi, joten ei kannata. Siksi aloinkin tässä tehdä päivitystä. Työkoneella ajattelin heti aamulla käsitellä Belgarionin yo-kuvat siihen kuntoon, että voin teettää jokusesta paperikopiot exälle sekä mumeloille. Se vie vähän aikaa, kun ei ole tottunut...


--------------------------------------



Terve, kavrut! No juu, meill on vissii sitte normiarki alkanu. Mami pungertaa duunii aamusi ja meitsi jää iha yksin. Nou hätä - must on nii kliffa loikoo tuala partsill ihan iltapäivää asti. Sitt tulee jo liika kuuma. Ett kyll mun päivä kuluu ihan hyvin, ku välill jutskataa Ansku kaa. Ja mamiska jättää aina mulle kuiteski evästä, vaiks se tiätää, ett en mä kaikkee syä. Mutt varmuuden vuaks se jättää kuiteski. Ois se kliffa, jos mullaki ois semmone känny, jota vois käyttää. Ett voitais mamin kans soitella. Joskus tulee päiväll vähä ikävä tai pitäs kysyy jotai. Nii ni sitt vois soittaa. Mutt ei kai semmost oo. Siis kyll mä osaisin varpisti käyttää, mutt näpykät on nii hankalii ja sillee. Jesh, tänää mami tekee jo fisuruakaa tai roipentelii, pakkoha sen on. Mäki taho jotain oikeeta ruakaheekkuu, en vaan kissanmuanaa. Juu, se sano, ett kyll se tekee! Kilti mamiska, niin kilti!



Aika hurjan näköst jengii, eiks? Me saadaa mein omii kuvei sitt ens viikoll. Mutt mä alan painuu taas, yäpeehoset hyäkkii kohta. Se on taas huamisee kaikille!


----------------------------------------


Tämä täällä jatkaa kohta lukemista ja alkaa vääntäytyä oikeisiin vaatteisiin Herjaamoa ajatellen - paituli ei ehkä ole paikallaan, niin mukava kuin se olisikin?! Ja hei, kuumasta kärsiville Welhottaren vinkki: Jos on vaikea saada unta hellekeleillä, tunge lakana(t) pakkaseen n. 2 h ennen nukkumaanmenoa. Ongi lakanat pakkasesta, saat ihanan viileän peitteen ainakin nukahtamisen ajaksi. Toimii aikuisilla ja lapsilla, tekstattu on!


Päivän slogan: Voit ollakin oikeassa, mutta se on maailmankaikkeuden kannalta täysin merkityksetöntä!


Päivän biisi: Yellow River


Luettua: Heikki Saari - Isku tajuntaan! eli Suomen iltapäivälehdistön lyhyt historia, melkoinen esitys asiasta, tätä onkin kaivattu. Selvitys siitä, mitä lehdistössä oikein on tapahtunut ja tapahtuu koko ajan. Tätä voisi lukea lähes jännärinä... Suosittelen kaikille, jotka ikinä ovat jonkin iltaläystäkkeen selanneet läpi ja vaikkapa uutisointitapaa tai otsikoita ihmetelleet. Erinomainen perusteos asiasta! Michel Houellebecq - Mahdollinen saari, melkoinen opus tämäkin. Scifiä, fiktiota ja kaikkea muutakin samoissa kansissa - täysin mahdotonta luokitella mihinkään kastiin. Erikoinen esitys, mutta Welhotar pitää tästä, kaikesta huolimatta. Ei kovin helppolukuista tavaraa, joten ei välttämättä sovi kaikille. Mutta riittävän omituinen herättämään mielenkiintoni... eli lue ja ihmettele, mikä on kerran oleva mahdollinen totuus ,D


                                   


                              TIMANGISTA TIISTAITA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti