maanantai 1. lokakuuta 2007

HUOMENTA - KELLOKORTTI JA HENKILÖLLISYYSTODISTUS!


Mitä te oikein kuvittelette tekevänne täällä? Töitä? Eihän täällä kukaan "töitä" tee, tämä on se sellainen sanatorio, juu nou! Terveellistä havumetsien ilmaa jne. Mukavasti tuossa salamoi, otsonikin on terveellistä. Ja sade, se vasta terveellistä onkin. Eli on terveellistä tulla töihin, ainakin pankkitilin kannalta!


Sikäli mielenkiintoista, miten hankalaa olikaan taas saada eilistä koko viikon tilausta läpi HMPK:ssa. Muistattehan Matin? Matti oli taas puikoissa. Hän meilasi kaksi kertaa tilauslistan varmistuksen, jossa oli kolmelle päivälle kaksi aamu- ja kaksi iltatilausta. Lopulta pyysin adekvaattia tilausvahvistusta. Meni tunti,  meni kaksi. Sitten tuli oikea versio. Taatusti jonkun muun tekemänä. Ei siinä mitään, jos Matti ei osaa meilata. Mutta jos kolmena päivän olisikin ollut kaksi taksoa noutamassa, vika olisi taatusti pistetty minun piikkiini. Alan olla jo vähän nipotarkka näistä touhuista, mutta kun kaikenlaista tapahtuu. Tod. uskomattomia asioita näiden matkojen osalta. Ei voi siis olla liian tarkka siinä, että saa myös oikean vahvistuksen! Eli täällä sitä ollaan, Herjaamolla, keskellä kunnon ukonilmaa! Jyskis, räiskis, kaboom!


En ole uskaltanut kurkatakaan vielä työasioita. Onneksi nyt on kuukausi vaihtunut ,D Pitsiniskan jätteet eivät ole enää minun huolenani, ikävä kyllä, ne siirtyvät työkaverille - siis sille yhdelle järkevälle henkilölle... Huh! Eipä tässä muuta. Pitää alkaa väähtelehtiä töitä kasaan normitapaan. Tärkeintä on päivitys. Sitten siirrytään henk.koht. työpostiin. Sitten tartutaan virkatyöhön. Eipäs, ihan ensin käydään kaffella. No niin - nyt jumaliste alkoi hirveä vedenpaisumus. Käääääääääääk!


Tuota, hassua, työkone tuntuu hirmu hitaalta ja kömpelöltä ,DD


-------------------------------------



Purrrrrrmenta, kaiffarit! No niih, herätin mamiskan jo ennen kolmee, mutt kyll se silti yritti vaa maata ja goisii. Ei onnannu, mä pidin vähän meluu nimittäin. Mä vaatin mun aamuheekkuja. Ja mä nukuin taas eilen tosi pitkää siälä sänkypeiton alla, ku siäl saa nii hyvät unet. Yhtää haitannut, vaiks orja otti sen kammopölkkärin ja imureeras ja hösäs kaikkee. Mä heränny yhtää. Tai no ihan vähän. Ja sitt se korjas jotai vaattei ja melkee istu mun pääll. Mä vaa inisin, ni se vaihto paikkaa. Ja mä jatkon goisimist. Et ei niinku mikää ihme, jos mäki olin aamull vähä pirtsakka. Oli mamiskaki. Mä vaa ihmettelin, ku se ei himass tullukkaa koneell, alko vaa lukee semmost tosi paksuu kirjaa. Ja mupelsi niit omii kärtsättyi leipiisä. Sain mä sentää kaks biittii kalkonii, nih! Ja sitt mä pääsin ulos ja mami jätti päiväksi oven auki. Juu, ihan hyvä. Vaiks mä varmaa goisin niinku enempi. Mahtaaks mami tänää tekee jotai hyvää safkaa? Vois se tekee, juu, se lupas vissii Kummisedäll jotai safkaa tänääki. Jos fisuu, heiih, mamiiiiiiiih, josko fisuu, jookosta, hei!? Ei se voi kiältää multa mitää, ku mä kerta oon taas ollu ainaski-melkee kilti... >O<



Mami mogas, tsihhih! Se ei muistanu, ett kaikki mun fotot onki tääll himakoneell - vähäks naurattaa. Mutt tääki on hyvä. Mä goisin jo, goisikaa muutki, se on taas huamisee...


-------------------------------------


Juu, tekisi mieli nukkumaan, ei siis nyt, mutta tiedän väsyn iskevän viimeistään iltapäivän pitkinä tunteina. Tässä vaiheessa täytyy toivottaa Kummisedälle hyvää ensimmäistä työpäivää!


Päivän slogan: Ensimmäinen päivä se on pahin töissäkin!


Päivän biisi: Työ


Luettua: Jonas Hassen Khemiri - Montecore: uniikki tiikeri, hulvatonta kielellä leikittelyä, mutta myös koti-ikävää, rasismia ja selviytymistaistelua. Welhotar suosittaa kaikille! Sitäpaitsi, käännös on aivan mahdottoman hyvä ;D


                               


                            MELKOISTA MAANANTAITA!


PS. Voisiko joku tilata arkin, ulkona tuntuu olevan vedenpaisumus!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti