maanantai 29. lokakuuta 2007

EHEE - TÄÄLLÄ SITÄ TAAS OLLAAN, PAHANTAHTOISENA KUTEN AINA!


Herjaamolta, huomenta! Lekureille heti tiedoksi, että kuka holisti nukkuu 3.5 h, lähtee sitten pirteänä 1.5:n luetun kirjan jälkeen klo 6:ksi töihin? TÄH? Prletto! Tämä asia EI jätä minua rauhaan. Lisäksi tässä ilmeni ihan pieni työongelma. Ei, minulla ei ole ongelmia. Minähän paiskin töitä niin maan perkeleesti. Mutta, otin nimittäin hoitaakseni ne työkaverin yhdet hommat, jotka sitten oudosti jäivät minulle. No, hoidin ne toki ja kuljettelen tuossa omieni mukana. Perstaina kävi ilmi, että työkaverit - molemmat - ovat viikon jäljessä omien, vähäisempien, töidensä kanssa. Ihmettelivät, miten minä pystyn. Kerroin, että suunnaton raivo ja ketutus antaa ihmeesti voimia. Samoin juoruilun ja rutinan välttäminen ja keskittyminen työntekoon. Lupasin tänään ottaa jotakin heiltä vielä itselleni. Pysyvätpähän ajatukset pois Huussin jengistä! Ja siitä toisesta jutusta eli o:sta ja o:sta, joista ei nyt puhutakaan sen enempää, eihän ,>


Eheehheh. Tarkistelin juuri vakoilusta, ei näkynyt heti ainakaan Huussilaisia osoitteita! Teitä valvotaan, pojat, ettekä koskaan voi tietää, mitä olen tänne viritellyt. Ette todellakaan.... eikö otakin päähän? Sen verran tuli vaihteeksi vilkaistua itsekin sivupalkkia, että 30.000. kävijä voisi jo kohta ilmoittautua. Runsaasti saapi hän kunniaa (ja halutessaan mainetta!). Ehkä Welhotar pääsee raapimaan jostakin jonkun pienoisen palkinnonkin... niistä romulaatikoistaan. No, lupaan ainakin yrittää etsiä jotakin ja ilmoittautuja saa vaikka valita! Eli 30.0000. kävijä sitten laittaa vaikka Welhotar-meiliin oikean nimensä ja osoitteensa, jos haluaa saada pöllö- tai etanapostia!


Muutoin eilinen inhokkipäivä eli sunnuntai vaelteli omia latujaan. Päikkäröin pariin otteeseen sellaisessa puolihorroksessa, siis melkein-unessa. Laadin jotakin tonnikalaa ja vihannesta, söin. Vincent vei donaristakin taas osansa. Eväät ei kun kehnonevat: HUOM! lekurit, tiedoksi taas! Kulauttelin menemään Pojan uhohtamaa kopio-SosaSolaa (HUOM! lekurit, sokeritonta!) vedellä laimennettuna - minä kun en pidä hiilihaposta. Belgarion pääsee lomille seuraavan kerran vasta parin vkon päästä ja avattu SosaSola ei tuolloin enää ole kuulemma hyvää! Niin että, kerrankin suostuin uhrautumaan ja juomaan sen pois. Jäks! BTW, kyllä pesukoneella on tässä huushollissa enemmän käyttöä kuin TV:llä. Ihan noinniinkuin tuntimääräisestikin *virn*. Saati sitten hyötykäytössä! Taas pyöritin pari koneellista ohimennen menemään. Mutta jos joku vaatisi minua elämään ilman Black Beautya, pistäisin hanttiin, pistäisin hanttiin oikein kovasti! Nih!


Tälle viikolle ei ole sovittuna mitään erikoista, vain äärimmäistä raadantaa ja itsekidutusta, joka aiheuttaa kovia kipuja. Jätin eilen piruuttani lääkkeet väliin, ei ollut tärkeää tekemistä. Kyllä jaksoikin särkeä, villu, ja vihloa! Nyt on vähän parempi aamumömelöiden jälkeen. Täytynee aikaistaa päivämömelöidenkin ottamista, että työteho olisi parhaimmillaan. Vaikka poistuisinkin kuvioista vuoden vaihteessa, jää ainakin näkyviin se, että huonon valinnan tekevät, jos minut ulostavat! En kehu itseäni, tämän voipi todistaa kapitalistinenkin tiedemies ihan kuulkaas tilastoilla. Taidankin joku kerta laittaa nätin esimerkin - ettekö te sitä halua? Ai ette vai, kylläpäs haluatte, ette vain tiedä sitä vielä!


-----------------------------------



Purrrrrrrrrrmenta vaa taas kaiffat, kliffaa viiko alkuu kaikille! Mä täss taas oikee osaakkaa mitää kertoo. Eile melkee vaa lötkötettii. Tai mami jotai aina välill väsäs, välill se luki, sitt se otti semmosii kevytpäikkäreit =O Vähän niinku mäki. Mä kyll onnistuin goisii enempi. Sitt se oli kyll vähä vihaskana, ku mä heräti sen toss kahde jälkee. Mun miälest mun tartti saada kalkonii ja napikat. Ja seuraa, tiätty. Kuka sitä nyt yksin viättää aamuyötä, nii ett mamiska hereill vaa. Eikäs se uskalla mulle alkaa yälä mesoo, nii ett se nousee kiltist. Mitä ny vähä murisee, mutt se nyt ei mua pelota. Ainaskaa hirveesti. Eilenki se oli kilti, se jako mun kaa donaripuukin melkee tasa, fifti-siksti, nääs. Tänää se lupas, ett se ehkä laittaa sitä jääfisuu. Mä vähä luulen, ett meill ei paljo muuta oo. Tai on siäl kai roipentelii, mutt ku sitä syätii just. Nii, ett mamiska hei, jääfisuu, pliiiiiiiiis. Kummisetäki tykkäis, jos se taas tulee, hei, kuulitsä, heiiiiih!!! Mä jään tänne pikkusoffall nyt goisii, ku orja lähtee duunii. Tää soffa onki taas vaihteeks oikee mukava. Nois paris muus paikass dunkkaa joku ihme haisu, mami laitto sitä yäköttävää sinist mössöö (Ice Power, toim.huom.) johki... ei siälä voi joka paikass ees olla. Jäks!



Täss mä otan relaa soffan selkänojall - huamatkaa pään hiano asento. Siin on kans hyvä goisii ku näkee kaike! Mutt nyt mä jo meen, huamisee...


--------------------------------------


Jääfisu on tod.näk. vaihtoehto, todella! Palaamme asiaan, minä odottelen kaffen laatijaa tulevaksi.


Päivän slogan: Pidä Suomi siistinä - pysy kotona!


Päivän biisi: Loputtomasti samaa


Luettua: Kari Uoti - Rahapeli: pelipöydässä Kai Mäkelä, Welhottaren yllättävä valinta, vai... Täytyy myöntää, että Uoti osaa kirjoittaa sen verran selkeästi, että jopa minä ymmärrän, mistä puhutaan! Lisäksi tässä on sellaista tietoa, joka tavikselta (esim. minä) jää huomaamatta, vaikka lukisikin lehtiä. Eli kuka teistä edes myöntää kuulleensa Kai Mäkelästä? Suosittelen, jos ei muuta, edes yleissivistyksen nimissä. Kirja on suht. helppolukuinen ,D  Tuuli Rannikko - Surmakierre, eehheh, taloussotkuja täälläkin, muun seassa. Jenni Talvi selvittää jälleen. Ikävä kyllä, kirjoittaja toistaa kovin helposti tiettyjä maneereitaan eli kirjat eivät toisistaan juuri erotu. Näilläkin varmasti oma lukijakuntansa on. Welhotar lukaisi tämän tuossa aamuyöllä, kun ei muutakaan tekemistä ollut... menihän se. En suosittele kuin ao. henkilön ystäville ja sukulaisille.


                               


                 MAANANTAITA - PELKKÄÄ MAANANTAITA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti