lauantai 13. lokakuuta 2007

ONKO VIIKONLOPUSSA MUKA JOTAKIN HYVÄÄ? TÄH?


Heheeeh – oikein Welhottaren kelejä; räntää, sadetta, tuulta, vettä – kiroilua, manailua, jupinaa! Hei, tätä se on tästä eteenpäin monta kuukautta. Mitä väliä, sisällä on kuivaa ja lämmintä, kissa, kirjoja ja läppäri. Se on aivan riittävästi minun viihdykkeekseni, en minä mitään kauniita ilmoja tässä tarvitse. Tästä on hyvä jatkaa eli tällaista riittää varmaankin helmikuulle, jolloin aletaan manailla pakkasia, jäätiköitä ja kylmyyttä *virn*. Repikää siitä, te ilmoilla raskautetut!


 


No niin, eilen Herjaamon tilanteeseen hermostui jo työkaverikin. Tuli ovelle kertomaan, olenko huomannut,että jotkut viettävät tuntisotalla aikaa kaffehuoneessa käyden välillä soittamassa muutaman ei-työpuhelun. Jeps, tästä juuri postasin pari päivää sitten. Joillakin on aikaa. Hän päätti sitten lukea netistä päivän lehdet. Minä käytin tunnin työaikaa luvattomasti opiskelumateriaalin siirtämiseen toiselle palvelimelle, että pääsen niihin käsiksi myös kotoa. Sitten siirryin leikkimään työntekoa. Ziis tätä maailmaa. Yksi päivä koulutuksessa ja eikö taas ollut tehty sovelluspäivitys. Ei siinä mitään, mutta sovellus oli jo syntyessään päin perhettä ja päivityksillä asia on vain mennyt kehnompaan päin näin loppukäyttäjän kannalta. Nyt ne iskivät lähes viimeisen niitin. Hommat menevät tosi hankaliksi ja teettävät lisätöitä – raivosin ja meuhkasin kovaan ääneen. Totesin, että jatkoja en taida tarvitakaan... ei näillä emmeillä huvita enää edes työ *leveä virn*. Lisäksi huomasin, että jos käyn lähiesimiehelle ilmoamassa muutamasta asiasta ja pyydän toimenpiteitä, jatkoja ei taatusti tule. Ai että miksei – no, lähiesimiehen tytär on itse mukana em. asioissa mm. lusmuilemassa tehokkaasti. Sukuhan on joillakin aina paras, veri vettä sakeampaa jne. Eli taidan nyt tietää, miten välttyä jatkoilta, ehheeehh *kolkkoa hekotusta*!


 


Kummisetä on huomannut myös omassa uudessa työpaikassaan todella outoja asioita. Jo kahden viikon jälkeen hän eilen totesi, että tuskin hänellekään jatkoja tulee ja sanoi myös, että tuskin hän niitä edes haluaisi. Tunnelma virastossa on kireä, klikkiytynyt, perseennuoleminen on jokapäiväistä ja silminnähtävän tehokasta. Sääli – paikka olisi muuten kiva, palkka kohtalainen, lähin työkaveri mukava jne. Eli päätimme eilen lähteä joron jäljille tammikuussa, aloittaa tehokkaan ympärivuorokautisen juomisen, laittaa kämpät peliin, asioida fattassa ja lopulta mennä naimisiin. Silloin, koska meillä olisi orpopoika, ottolapsi Vincent, meitä tuskin heitettäisiin pihalle, vaan asunto järjestyisi ja fatta  & KELA maksaisivat vuokran ja saisimme lyhyen loppuelämämme viettää kaupungin asunnossa jossain kartan ulottumattomissa viettäen paheellista ja kuluttavaa elämää sekaantuen pikkuisiin rötöksiin ja kotiviinin sekä pikakiljun salaisuuksiin. Eikö olekin mahtava tulevaisuudenkuva? Kyllä se kipukin jatkuvassa jurrissa jäisi unholaan. Kummisedän sairaudet eivät paranisi, mutta elinaikamme lyhenisi niin, että mitään tarvista eläkkeiden maksuun ei yhteiskunnalla enää olisi. Että ei kun toimeen vaan – aikaa on siis joulukuun loppuun asti!


 


Opiskelusta – hah, löysin osan vanhoista materiaaleista. Näytin Sedälle muutaman uusista aikaansaannoksistani ja hän ainakin arvotti ne täysin hyväksyttäviksi. Jees, olin ilokas ja luotan Sedän asiantuntemukseen tuossa asiassa, koska hän on myös toiminut kouluttajana. Nyt vain kokoamaan näyttökansiota. Ai niin, se tentti. Niin, tuota, juu – sehän on vasta torstaina, ei kai tässä nyt mitään kiirettä ole?! Eihän? On niin paljon muuta tärkeämpää luettavaa ja sellaista pientä puuhastelua. Ja jostakin kumman syystä tuo materiaalin esiin ottaminen aiheuttaa Welhottarelle välittömän unetusreaktion eli olen ainakin kahtena iltana nukahtanut äärimmäisen sikeästi tenttipapereiden viereen. Ne kannattaa siis pitää saatavilla ahinappien ja unetuslääkkeiden lisäksi. Eli en ole tehnyt vielä mitään, melkein mitään... vähän kurkannut kyllä. Ainakin sisällysluetteloa.


 


Belgarionkin on saapunut kaupunkiin. Hänellä on karmivaa kerrottavaa öisistä, jäätävän kylmistä metsäretkistä. Lupasin tagliatellea ja jotakin pesto- tms. pohjaista kastiketta lounaaksi. Hän puolestaan lupasi avittaa parissa asiassa ja kertoa karmaisevat kuulumisensa. Roudausretkelle lähtee kuitenkin Kummisetä mukaan, päätin antaa Pojan nukkua tänä aamuna. Intissä tuo nukkuminen ei näytä olevan kovin pitkää ainakaan metsäkeikoilla kylmässä ja märässä yössä... Roudauksesta vain sen verran, että kirjoja näkyy tulleen jokunen. Hyvä, eli hyllyistä lisää sitten, pari on vielä kotonakin lukematta. Jääkaappi ja varastot ovat lähes tyhjiä ja ne on nyt pakko täyttää. Minulla on sen verran lovvoa, että onnistuu vielä tämän kerran. Kummisetä lupasi maksaa velkojaan maanantaina eli tilipäivänä. Eli saamme vielä aikaiseksi jokusen päivän ruokalistankin. Ja Belgarionille pitää saada vähän herkkuja mukaan, toki. Ei kai sitä nyt lasta korpeen Riksuun ilman suklaata tms. Eihän?!


 


---------------------------------------



 


Purrrrrrrrrrrrrrrve, kattiskanderit! No juu, taas orja punkee ylös vähä kahde jälkee. Kyll se on outo, tosi outo. Välill goisii, välill punkee. Höh, ei kissiraukka jaksa tajuu. Eilen ne söi jotai siänisoppaa ja leipii. Siis ei mitää mulle, mä sain vaa normiruakaa. Tänää ne menee kaupoille! Hei mamiiiiiih – napikat on melkee loppu, mulle napikoita ja puukkiruakaa. Siis niinku jos ei kunnon ruakaa kerta taaskaa irtoo. Mä kyll kuulin, ett se lupas Pojall taas heekkui. Mmmm, Poika ja Pojan Stiflat ja Reppu on taas tulos käymää, jeeeeeeee, mä pakastan niitä ihan täpöllä! Mä saan nuuhkuttaa ja vahtii ja olla Pojan viakus. Varpisti se antaa mun syädä vähä sen ruuastaki, jos mamiska ei anna. Vai antasko se? Mä en oo ikinä koklannu, ei se oo enne antanu, mutt jos kuiteski. Mamiskast ei aina tiädä, taas eile se nuuskutti parii tyynyy, tota, mä painelin bastuu jo valmiiks. Vähä se katteli pitkää... *pitää kuonoaan lujasti kiinni* Ett meill on vissii tuloss ihan kliffa päivä taas. Tylsä vaa, ett parsill ei enää voi sillee olla. Mä miälellää ottaisin viälä vähä suulista. Mutt kyll se taas myähemmi sitte, ett mäki rusketun vaiks jouluks ihan kunnolla. Ainaki voi toivoo, miksei muka, täh?


 



 


Nonnih, taas se laitto noit pilaantuneit härskei kukkeleit – no anti olla. Mä melkee goisin taas! Mamiiih - tuu viakkuu! Hei – kliffaa viikendii jokasell ja huamisee taas...


 


------------------------------------


 


Jeps, minäkin painun takaisin sänkyyn, lukemaan siis ,D


 


Päivän slogan: Parempi kuolla seisaallaan kuin elää polvillaan! (Emilio Zapata)


 


Päivän biisi: Sex, Drugs And Rock N' Roll


 


Luettua: Hunter S. Thompson – Rommipäiväkirja, Welhotarhan pitää aina Thompsonista ja siis tästäkin. Olisi ansainnut suomennoksen jo aikaisemminkin, mutta hyvä näinkin. Rommihuuruista elämää ja kirjoittamista(kin) lämpimässä, rappion täyttämässä ympäristössä, jossa kirjailija itsekin hyvin viihtyi. Thompsonin nuoruudessaan kirjoittama opus, joka antoi taatusti suuntaa myöhemmille villimmille virityksille ;D Tuollahan viihtyisi Welhotarkin ja suosittaa kaikille!


 


                                


 


                            LUSMUILEVAA LAUVANTAITA!


 


                          

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti