keskiviikko 5. syyskuuta 2007

VIIKON VÄNINÄÄ JA VALITUSTA


Eli päästäänhän sitä itse asiaan. Welhotar nukkui vajaat 4 h, heräsin klo 2 tienoilla, ei unta sen jälkeen. Ei edes yritystä, särkyä, väninää, vidhutusta. Joten ylös ja lukemaan. Nauttimaan kaffesta ja aamumömelöistä. On tämä aika helvettiä. Siis nukkumisen kannalta, kun ei voi enää ottaa päikkäreitä aamuisin tai keskipäivän jälkeen. Ei minua illalla välttämättä enää nukuta, silloin on muutakin tekemistä.


Eilen kivut ja säryt alkoivat taas täpöllä. Siihen riitti siis 1.5 päivää töissä. Ziitosta vaan. Ja KELA antoi, tietysti, kielteisen päätöksen kuntoutustutkimukseen. Perusteena se, "työkykynne ei ole olennaisesti heikentynyt eikä työkyvyttömyys ole lähivuosina todennäköinen". Perkele, työkyvyttömyys on todennäköistä jo tänään tahi huomenna. Soitan tänään arvauskeskukseen. Vidhu! Sinänsä outoa, että lähes samalla perusteellahan minä sain taksikortin... Päättäjät ovat pärsheestä, oikein jumalattoman isosta sellaisesta!


Eilen kävi vilinä Welhottaren residenssissä. Ensin kävi Hörhö noutamassa rahojaan. Sitten kävi Kummisetä vielä vaan pähkimässä sitä työhaastatteluaan. Lopuksi kävi Nainen, Joka Ei Pidä Kissoista noutamassa läjän maripaitoja. Hän sentään ymmärtää aina tuoda erinomaiset eväät tullessaan, kronkeli kun on. Olisi ollut kyllä tarjolla näkkäriä ja juustoa *virn*. Nyt saatiin oikein kultiveeratusti katkarapusalaattia, juustoja, padongia, kylmäsavulohta, kananhävyttömiä, rucolaa, dilliä, kaffetta, marjapiirakkaa... unohdinko jotakin?! Ai niin, passion-hedelmiä. Että kyllä nyt kelpaa, osa jäi vielä aamupalalle. Onneksi hän viipyi melkoisen vähän aikaa, Vincent osasi taas käyttäytyä äärimmäisen kehnosti! Jolisi, nuuski, osoitteli merkkaamisaikeita, kiipeili hellalle ja pöytätasoille jne. Sellaista, mitä ei yleensä ikinä tee, kun olen kotona. Mutta kun on vieras-vieraita, pitää osoittaa kaikki metkut - ja tietysti se, että häntä ei otettu niin runsaasti huomioon kuin yleensä.


Haa, kolmaskin juttu meni eilen lehteen perille... jesh! Tosin se vaati yllättävän paljon töitä *huoh*, liian asia-asiaa ,D Maksu on kuitenkin tulossa, rahan takiahan minä näitä ja keikkoja, juuh!


Viikko on puolivälissä. Aivan kuin olisin tehnyt töitä jo kuukausia ilman lomaa. Ottaa päähän, ottaa oikein kovasti päähän!


----------------------------------------------



Nonnih, kavrut! Hei, nyt se kävi taas, se sama akka. Se, joka ei diggaa meitseist yhtää. Se on kyll aikastas inha. Se huusi mulle, ku mä vaa vähä pyysin sitä punast fisuu ja katkista. Ei tullu, jäkätyst vaa. Mami sentää katto mua myätätuntosest (ja sain mä sitt ku se lähti nii vähä sitä fisuuki). Mun piti sitt alkaa oikee venkoilee, näyttää, ett kuka oikee on pomo tääll huushollis. No se akka alko viälä siitäki huutelee. En tykänny! Ei muut mamiskan kavrut oo yhtää tommosii, ei ykskää. Ne joko tykkää must paljon tai vaan tykkää must. Nih! Ett mä oon niinku semmone tykättävä yksilö ja sitt mäki oon niille kaikill tosi kilti. Tai no ainaski melkee, siis jollei ne käy masukarvoihi heti käsiks. Se on sitt taas toine juttu. Mutt aamulki mä sain palan sitä fisuu ja ihan kaks katkist, ku mami pelkää, ett mä ykästän. Oli herkkuu, njam. Eikä sitä akkaa sitt taas näy taatusti pitkää aikaa. Hyvä! Mä en tosissaa tykkää siitt. Heti ku se oli lähteny, me mentii sänkyy - mami lukitti ja mä menin ihan sen viakkuu ja aloin kunnoll goisii. Siin oliki sitt tosi hyvä, ainaski ton viaraan jälkee.



Tällasii fotoi ja lelui >o< Mä vaan ootan, ett saa mun omii kuvei. Mutt nyt mä painun goisiin, sääli, ett mamiska on duunis. Huamisee!


----------------------------------------------


Todella sääli minunkin mielestäni. Mutta kaffetta voisin kohtapuoliin juoda taas saavillisen, ziitosta vaan.


Päivän slogan: Jättiläismustekala on suosikkieläimeni, heti palomiesten jälkeen!


Päivän biisi: Sweet Dreams


Luettua: Kun sitä väkeä nyt lappasi tuvan täydeltä, jäi lukeminen vähiin.  Maise Njor & Camilla Stockmann - Äidit ja tyttäret - kirjeenvaihtoa, jälleen yksi meilikirja. Tällä kertaa ilmeisen aito, osa jutuista on julkaistu kolumneina lehdessä. Hulppeaa ja välillä melkoisen räkäistä huulta ja paska-tarinoida ,D Molemmat naiset ovat toimittajia, toinen kolmen lapsen äiti, toinen perustamassa juuri kotia. Elämää ja myös erotiikkaa, irrottelua kännissä mm. Roskilden festareilla ja kavereiden kanssa. Nolojen tapahtumien naisten tunnustuksia. Welhotar ehdottomasti suosittelee... niin ja muuten, eräs toisen toimittajan miesminästä mainitaan nimellä Preben *hekottelee*! Josta tulikin mieleeni, että POP on ilmestynyt Helmetin uutuusluetteloon - jos et ole vielä ostanut omaasi, lainaa se edes nyt! Juu juu, siitä vaan!


                               


                           KETTUMAISTA KESKIVIIKKOA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti