lauantai 8. syyskuuta 2007

WELHOTAR ON TILANNUT - JA SAA MITÄ TILASI...


Ensiksikin - tilasin kunnolla unta! Sitä sain, kerrankin. Nukuin klo 3 asti, heräsin karvahatun ruokakiukkuamiseen, ruokin kissin ja vetäsin pari saavillista kaffetta, mömelöt ja leivän.  Painuin heti takaisin petiin ja unta vielä yli 2 h. Mahtavaa, upeeta. Tosin kissi yritti välillä selittää jotain, mutta huutelin puoliunessa hävyttömiä, joten sekin lakkasi. Parasta antaa orjan nukkua, tänään on kuitenkin lauantai. Roudausretkipäivä, jolloin kissalle(kin) haetaan lisäemmeitä.


Lisäksi tilasin eilen sen läppärin itselleni, uuden! Sitä löytyi vain Jumbon Rismasta. Oli muuten erittäin mukava, asiallinen, asiantunteva nuori kaveri kodintekniikka-osastolla. Naureskeli, kun kerroin kyseleväni tyhmiä. Onhan se pakko kysellä, jos aikoo sijoittaa karmean summan rahaa. Tietää, mitä sitten lopulta saa. No, he eivät yleensä ota varauksia, mutta käytin ensimmäistä kertaa hyväkseni "minulla kun on tämä liikuntaeste ja aika vaikea nyt juuri on saada kyytiä ennen maanantaita" -tyyliä. Varasivat siis koneen minulle. Ja tämä ao. kaveri on tuolloin vuorossa. Jos palvelu on yhtä hyvää ja kone sellainen kuin oli tarkoitus, tulen ehdottomasti rapoamaan aiheesta! Welhotar käy kuumana, suorastaan hikoilee. Odotus on oleva pitkä. Kummisetä lupasi asentaa koneen (ammattilaisena, kih...). On noita nyt itsekin tullut asennettua, mutta annetaan hänelle vähän töitä ,D Ja kun on upouusi kone, sellainen mihin hänkään ei ole koskaan koskenut. Jihhuu!


Niin, että nyt vapautuu tämä vanha kone. Kiinnostuneet voivat laittaa henk.koht. meiliä. Ei tämä kummoinen muuten ole, mutta nettikäytössä toimii erittäin hyvin. Enkä tästä paljoa hintaakaan pyydä. Eli jos joku tarvitsee kakkoskoneeksi tai mökille tms. käyttöön, ottakoon yhteyttä. TV lähtee myös kävelemään (koneessa kun on tiki-tikikin), mutta se on jo luvattu eteenpäin!


Belgarionista ei ole kuulunut mitään, ei yhtään mitään! Äitee-kersantti on huolissaan kohtapian. Olisi paras ilmoittautua jollakin tavalla. Jos se prleen kakara on lomalla ja mennyt exälle eikä ole vaivautunut soittamaan, kostoni on oleva kaamea, suorastaan hirvittävä. Lähinnä kosto tulee tietysti suuntautumaan ruokapolitiikkaan ;D


Kummisetä sentään reippaasti lupautui roudausretkelle täksi päiväksi. Kirjastoon (jihhuu - eilen illalla oli jo 12 varausta!!!), kauppoihin (Liiteri täyttää 5 v.) ja Rismaan (siellä on jotkut kummat bonuspäivät). Minulla on pitkä ja omituinen ostoslista valmiina. Katsotaan, löytyykö edes kaikkea. No, herkkuja vähäsen, jospa se Belgarion joskus vielä käväisee. Ja perusruokaa kissalle ja itselle. Ja sitä-sun-tätä, jota puuttuu varastoista jälleen kerran.


BTW - en voi olla taas manaamatta KELAa. Kummisetä joutui siirtämään vuokranmaksuaan, koska KELAn työmarkkinatukipäätös viipyy. On tuo ihmeellistä, vaikka lomakkeen on toimittanut ajoissa, päätöstä ja rahoja ei kuulu! Onneksi meidän vastikkeen kerääjä on aina ymmärtänyt nämä asiat; kunhan vain ilmoittaa asiasta, ne hoituvat ilman ihmeellisiä ongelmia. Josta outoa aasinsiltaa Ifin kuvapalveluun: lähettivät karhulaskun minulle Belgarionin yo-kuvista. Juu, mutta kun en ole vars. paperilaskua edes nähnyt. Maksoin laskun (ilman sitä 5 juuron korkoa), lähetin viesin, että laskua ei ole näkynyt ja tässä kopio suoritetusta maksusta. Kohtapian tuli viesti, että valittavat kovasti, ettei laskua ole ollut kuvien mukana (no tod. EI) ja asia on ok! Nopsaa ja kohtuuhyvää palvelua - ziitosta vaan. Kuvatkin muuten olivat sellaisia kuin pitikin!


No, nyt täytyy lähteä lukaisemaan vielä nuo muutamat sivut tuosta kirjasta, joka on vielä kesken. Pukeakin kai täytyy. Vaikka Malmilla senkään nyt ei välttämättä ole niin väliä....


------------------------------------------



Moi, kavrut! Orja ollut ikävä tänää. Mä herätin sen niinku pitiki, tiätty, ku mull oli aamuheekkunälkä. Nii ni sitt se meni kuiteski takas goisii. Siis ihan heti niinku. Ett ei tähän nakuttelee vaa goisii =O Mä yritin vähä pistää hanttii, mutt se vaa huuteli kaikkee karvahatuist ja avaimenperist ja arestist partsill, jos ei kuano mee umpee, hmph! No, mä olin sitt hiljaa. No, nyt se on heränny sitt kunnoll ja nakuttelee. Lupas mulleki tuada kaupast taas jotaki. Joo, syytä olis. Vaiks sain mä eilenki illall sitä hyvää puukkiruakaa ja sitt viälä donarii. Mami sai taas sen näkkäridonari-hepulin. Mä sain pualet sen donarist, mmmmm. Ett aikastas hyvin. Muute me nukuttii kimpas. Vaik ett se yrittää pyärii yälä, mutt ei oo sopivaa asentoo. Melkee littas taas mut. Piti siirtyy vähä ylemmäs. Sen pää ei ihan pyäri niinku se pyärii muute. Eikä pää sentää litistä pikkukissii ;D Nyt mull on toooooosi hyvä täss sängys. Mä oon just ihan kiärtymäss kerälle, sillee söpösti. Voi ku te gimmat näkisitte!



Päheet otteet, hei. Vai onks toi sitä rhomandiikkaa? Mä ku en oikee tiädä. Mutt hei, huamisee ja kliffaa viikendii kaikill!


-----------------------------------------------------


Kissin viereen jatkamaan lukemista ja äkkiä!


Päivän slogan: Miehet ovat outoa; synnyttyään niillä on mielessä vain tissit ja pullo - ja tämä sama jatkuu koko eliniän!


Päivän biisi: Tia-Maria


Luettua: Vähän kiireinen ilta, Kummisetä ja uni tulivat käymään, joten lukeminen jäi vähiin. Dominique Sylvain - Ääni, erikoisen omituinen dekkariksi, himokas ja seksikäs, scifimäinen... Ääni, Vox, on erikoistunut sarjamurhaaja, joka kerää ääniä. Asiaa tutkivat komisariotkin ovat omituisia omilla tavoillaan. Tunteet vellovat. Welhotar suosittaa - sen verran erilainen ja omituinen dekkari, että kannattaa ehdottomasti lukea!


                                           


                                    LAADUKASTA LAUANTAITA!


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti