tiistai 11. syyskuuta 2007

WELHOTAR ON VÄSYNYT... MONESTAKIN SYYSTÄ!


Ensimmäisenä syynä tietysti nämä säryt, jotka eivät jätä edelleenkään rauhaan. Toisena erittäin mainio syy: Kummisetä.


Kävimme siis eilen ostamassa Jumbon ostoshelvetistä uuden läppärin, ehh, yllättäen mukaan tuli myös rintteri, jossa skanneri jne. Juu, olin niin innoissani, etten ehtinyt edes sitä tarkistaa. Eli nyt nekin ovat olemassa. Ihan pientä ongelmaa aiheutti eräs asia. Oletteko koskaan, ikinä, nähneet miehen pitävän sormensa irti uusista leluista? Ettehän, minä en ainakaan ole. Eli Kummisetä alkoi purkaa välittömästi vermeitä, saikin suurinpiirtein kaiken kohdallensa ja alkoi asennella. Kröh - säästän teidät pahimmilta kiroiluilta, mutta Keitsin poikaa ei todellakaan säästelty. Vista kyllä asettui ihan kohdallensa, aikaa se vei ja epäloogisesti toimii, kuten kaikki Keitsin poikain viritykset. "Ei, ei se ole virhe, se on ominaisuus!", kuten tiedämme. Rintterinkin saimme (tai siis setä sai) toimimaan. En tiedä, mitä muuta hän teki tai aikoo tehdä, minä otin sirkan ja tajun kankaalle. En enää jaksanut, olin aivan repopuhki ja loppuun väsynyt. Eli Kummisetä jäi vielä ähräämään konelle, kun minä nukahdin kehnoon uneen. Unen väliin kuului manailua.


Eli yhteenvetona: kone on hieno, kaunis ja varmasti toimiva - kunhan nyt joku ei jälleen ilman sitä prleen manuaalia menisi sotkottamaan osaa asennuksista. Kummisetä on todella sitä mieltä, että manuaaliin tartutaan vasta viimeisimmässä hädässä, koska hän on tehnyt näitä hommia jo yli 30 v. No, voihan aina poistaa, korjailla jne. Ainoa ongelma näyttäisi olevan, hah, netin asennus. Täytynee kysäistä, argh, Sjoneralta - vaikuttaisi, että kaikki ei ole ihan niinkuin pitäisi. Tosin näyttää myös siltä (älkääkä kertoko tätä kelleen), että pääsen käyttämään jonkun toisen WLAnia =E Ai niin, ja mitä hulluinta, tässä on kiva hiplaushiiri, jota en ole tottunut käyttämään. Aiheutti lievää kiroilua. Etenkin kun vanha hiiri ei sovi joukkoon tummaan. Lisärapoa asiasta tietysti mahdollisimman pian. Epäilen, että Kummisetä on niin itsepäinen, että herättyään käy ostamassa pari äkkiänopeeta ja jatkaa töitä. Ah, Belgarion, kuinka sinua kaipaankaan!


Tänään on turha kokous, jossa on sihteeröitävä. Ihan vaan näytön vuoksi. Ei siinä mitään, olen tehnyt sen satoja kertoja, mutta kun oikeita töitäkin pitäisi ehtiä tehdä. Pienenä ongelmana on vielä se, että eilinen reissu ja iltakukkuminen sai aikaan mielettömän jalkasäryn. Myös päätä särkee, särki jo eilen ja palelsi. Toivottavasti se lunssa ei ole iskemässä, en tykkäisi nyt ollenkaan.


Tärkeintä olisi nyt saada tuo kone toimiaan netissä, muun saa asenneltua ja kokeiltua hiljaksiin...


----------------------------------------------------



Nonnih, arvasinhan mä, siis orja ja toi kävi kaupoill, isoill kaupoill eikä piäni kissi saanu mitää! Hirveesti vaa tuatii jutskii, semmone yks iso lodju, joss oli sitt toooosi paljo piänii lodjui ja piuhoi ja semmost. Eikä siis mitää mulle. Ja kun mä aattelin ottaa sen ison lodjun käyttöö, hyppäsin sinne ja aloin nuuskuttaa, nii eiks mami häädä mutt pois. Mä olin jo melkee vihane! Sähisin ja juaksin ympäriinsä. Ja huusholliki vähä muuttu. Tuli semmone möhköfantti uus vehje. Ja vähä järjestys muuttu. Nyt mä olen liävästi järkytty kyllä. Ja siin ne sitte pungers koko illan koneen kans, vaiks mäkin olin olemass. Kilti mami kyll anto mulle iiison biitin kalkonin jauhista, ku se laitto jotai safkaa. Ja se sentää maltto syädä. Mutt ei toi Kummisetä. Se vaan ähräs ja kiroili. No juu, kyll se välill kävi ihan vähä jutskaas mulleki. Mutt kuiteski. Parasta olis noitte nyt saada se vehje kondiksee, ett mun kans ollaa sitt niinku tavallisest. No oli mami aamull ihan ok. Se oli kilti ja anto aamuheekut, paijatukset ja kaikki. Mutt Kummisetä kuarsaa tosa klaffisoffalla nii, ett mun hermo menee kohta. Mä taidan alkaa jolisee ihan pian. Heti ku mami on varpisti veks!



Tuli niinku vaa miälee tost eilisest häslingist, ett mikä on kenenki vika. Ku Kummisetä hääti mamii pois ja semmost... Mutt lisää taas huamena.


---------------------------------------------


Lisää kaffetta, ziitos, en pysy muuten hereillä edes paria tuntia ZZZzzzzzzzz


Päivän slogan: Se mikä ei tapa, sattuu helvetisti!


Päivän biisi: Kannelmäki


Luettua: No, eihän sitä oikein eilen ehtinyt lukea. Ostin kyllä yhden KIRJAn, sen pakollisen! Asiasta myöhemmin. Nyt on kesken Irvine Welsh - Mestarikokkien sänkykamarisalaisuudet, ziis, tästä Welhotar taas pitää. Welsh ei ole menettänyt tippaakaan tyylistään. Aina yhtä räävitöntä ja viihdyttävää melskettä, juopottelua ja turpaanvetoa. Suosittelen kaikille, erityisesti pitsiniskoille ja kermaperseille - lukekaa edes tämä ,D


                               


                                TIUKKAA TIISTAITA!


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti