lauantai 3. toukokuuta 2008

TAAS VAPAATA JA LAUANTAI-AAMU, EI PAHA!


Heh, taas on vapaata! Tämmöisestä tämä tykkää, oikeastaan tämä voisi jatkua ihan viikottaisena, tämä tällainen järjestely. Ai, että ei, no ei sitten. Tarvii ottaa nokkiinsa, jos joku ei pidä nine to five –päivistä eikä täysistä työviikoista. Eilinen olikin sitten lievästi täysi päivä. Varastolla oli yllättäen melkomoinen kiirus. P-P oli itsekin töissä, joten melkein kaikki muutkin olivat sitten paikalla. Rästijuttuja ja pitkään muhineita asioita käsittelyssä, lisäksi tein toisen osaston kiireisiä. Eli minun piti kaikessa rauhassa mapittaa, järjestellä, katsella toimistotarvikevarastoa sillä silmällä jne. Kilin kellin ja kissin korvat! Minä mitään muuta ehtinyt kuin normityötä tekemään, hätäisesti selata pari lokia ja katsastaa meilit. Eli tavallista kiireisempi päivä! Kammoa, jos olisikin ollut vapaana eilen ja koko pino olisi ma-aamuna odottamassa – silloin taatusti olisin kiroillut ääneen tyhmyyttäni. Täytynee ennakoida P-P:n järjenjuoksua, se on juuri sellaista kieronkavalaa kuten tuolla ammattiryhmällä yleensäkin ,>

Tänään täytyy sitten lähteä normaalille kirjasto-kauppa-apteekki –roudaukselle, Belgarion on lupautunut mukaan. Yhtä ja toista pitää taas hankkia varastoonkin ja yrittää muistaa, että tarvitsee koko viikoksi muonaa sekä kissitavarat Vincentille. Multaakin pitäisi tuoda iso pussukka lisää. Kele, tuleepa taas paljon kannettavaa. Siis tässähän lähdetään siitä, että yksi kassillinen on täynnä kirjoja. Pari kassillista ruokaa ja muuta emmettä. Ylimääräisenä tulevat sitten kissinpurut ja multa yms. Olisikohan jo niitä halpiskukkia tarjolla, tuskin vielä. Jossain Karjaustalossa niitä yleensä kevätkesällä on äärihalvalla, täytyy ohi kulkiessa vilkaista.

Lisäksi pitäisi miettiä, mitäs hyvää tänään syötäisiin. Jospa tosiaan antaisi Belgarionin päättää. Taidan kyllä arvata, mitä se olisi: paistettua lohta. Ei väliä minkä kanssa. Paistettua lohta, ihan sellaisenaan, mallia tavis, vain sitruunapippurilla ja ripauksella suolaa maustettuna, hiinä-ja-hiinä kypsänä. Tiedän, että se on hänen mielestään herkuinta. Pitäisikö sitä tuhlata? Kirottua, Rismassa lohi ei ole kovin halpaa koskaan. Kitimarkettiin ei jaksa kävellä, kele. Ehkä sitä sitten pitäisi, kerran vuodessa. Kalan kylkeen kotitekoisia lohkopottuja ja kermaviilikastiketta, rakuunaporganoita. Mmmm, ei paha. Huomisen minä voin elää jollain jätteillä tai tehdä eväsruokaa jo tarpeeksi valmiiksi. Kunhan Belgarionille riittää jotakin herkkua. Ihan vaan siksi, että hän viitsii avittaa minua lomillaankin. Eivätkä nuo herkut kovin herkässä taida intissä tai exän luona olla. Niin että, jospa sitä lohta tai jotakin sitten... päättäköön itse!

Koipiset ottivat eilisestä päivästä vähän pahakseen, juilimista siis. Ei muutoin, mutta on häpeäkseni (tai siis Varaston häpeäksi, tai ei oikeastaan Varastonkaan vaan entisen postin italiaanovastineen suureksi häpeäksi) tunnustettava, että osa postin vaatimista tuotteista on – ylläripylläri – rintattava yksittäin vanhanaikaisella matriisikirjoittimella, joka sijaitsee aika kaukana Welhottaren asemapaikasta. Eli edestakaisin sinne monta monituista kertaa päivän aikana, kiireellä vielä. Koipiset eivät tästä pidä, siis kiireestä ja ees-taas linkuttelusta. Käytäväkävelytyksen ne kyllä kestävät kohtuullisen hyvin. Vasen koipi alkaa taas osoittaa niitä ikävämpiä oireita eli jalkapöytää särkee, jos tämä tästä pahenee, odotettavissa on sellainen pientä ranskanpullaa muistuttava koipi jälleen kerran. Uskokaa pois, minä tiedän ja muistan! Josta tuli mieleen, että olisi aika päälääkärille vähän yli viikon päästä. Ei prle, kyllähän minä siellä käyn, mutta taidan kirjoittaa ylös, mitä pitäisi sanoa. Muuten menen taas kipsiin tai alan syytää suoraa herjaa. Ei näin – vaan rauhallisesti ja asiallisesti (ai – minä vai?)!

Tiedoksi, kelli on täsmälleen viisi. Aurinko on nousemassa, koivun lehdet (kyllä, niissä ON lehdet) ovat hievahtamatta hiljaa. Erittäin kaunis ja hiljainen aamu. Joku mustarastasjengi yrittää kilpakiljuntaa tuolla Saiskun skutsissa, sehän näkyy tuosta ikkunasta ja äänet kuuluvat pitkälle. Näyttää kesältä ,D

----------------------------------


Purrrrrrrrrrrmenta vaa, kavrut! Hei, tiätteks te mitä. Toi orja, arvatkaas mitä se eile tarjos hei mulle. Ei, se viittiny avata ees donaripuukkii. Siis kalapuikkoo, siis mulle =O Duunas ne puikkelit tonne mikrohörpöttimee ja sitt kuari ja anto mulle. No juu, oliha se safkaa, mutt vähäks outoo. Tiätty mä söin, kerta fisuu oli, mutt silti. Ois ees avannu pussimuanaa tai jotai. Meill kyll on ruuat aikas vähis, pakkases on jotai, mutt ku siält ei äkkii saa sitt yhtää mitää. Ja mä ootin kuulemma nii kauheest jotai. No niin joo ootinki, ku koko päivän olin ollu tuala partsill ottaas suulist, kyll siinä jo nälkä tulee! Olin kyll sitt illall ihan repo, nimittäi ku tulin pois partsilt, nii löhähdi toho pöydän alle pitkällee. Tosi väsy tuli. On tää rankkaa, tää ittesä kondikses pitämine ja rusketuttamine. Pitiki sitt herättää orja toss pual neljän aikaa. Millää meinannu nousta, se vaa tahto goisii. Mutt kyll se siitä sitte, mä tiän, ett se pelkää mun duunaava jotai kiällettyy, jos mä märisen ja sitt tuleeki äkkii hiljast *kiaro virn*. Sillo se nousee aina tsiigaa, mitä mä väsään. Nii ett mä sain mun heekut, oikee tuplakalkonit ja kaakit. Ja ollaa me kuiteski kavrui, vaiks mikä ois. Nukuttii eilenki viärekkäi, oikeest niinku. Vaiks tuliki turha lämmint, jossai vaihees mä lähdin ja mamiki kuariutu sen peitoist. Sitt se taas etti niit. Ei se osaa goisii rauhas olleskaa. Mamiska puhu jotai vihreen ostamisest partsill. Laittais ny jotai semmost, mitä mä voin käydä rouskuttaas. En, enkä syä kissinruahoo enkä pelakuit. En kans semmosii muit haisukukkei. Kanervot on heekkuu, mutt ne tulee vast syksyll. Ai ku se keksis jotai, mikä sopis mullekki >o<



Ei toi kans mitää keksi, nytkää must ei kerta oo kerta ku tavisfoto, ku mä goisin samanlaisell kiarukall ku aina. Ei semmost kandeis tähä laittaa. Ett tommone nyt sitt. Huamisee!

---------------------------------------

Vincent, yhtä itsekeskeisenä kuin aina. Enkä osta mitään parvekkeelle vain kissan iloksi, en!

Päivän slogan: Ei pidä harmitella sitä, mitä on elämässään tehnyt vaan sitä, mitä on jättänyt tekemättä!

Päivän biisi: Mutsi mystinen

Luettua: Teuvo Masalin – Kultainen Rolex, uskomattoman mitäänsanomaton kotimainen ns. dekkari. Virolaisyhteyksiä, protituutiota ja huimeita. Aineksia olisi, mutta ei kykyjä, ziis mitä paashkaa eli anteeksi vaan kotimaisen rikoskirjallisuuden puolesta. En suosittele, en pidä. Älkää siis koskeko tähän, jos haluatte välttyä lähes kosmiselta vetutukselta jopa iltalukemisen osalta, tämä ei edes nukuta, koska alkaa ketuttaa! Michael Gruber – Kangastusten kirja, Welhotar pitää ja suosittaa. No juu, hiukka Taviskoodin aineksia löytyy eli tässä metsästetään Sheikspierin tuntematonta käsikirjoitusta – tai sitten ei. Rinnalla kulkee tarina kirjailijaa vakoilleen miehen kirjeistä, salakirjoituksesta jne. Mutta tämä homma toimii, tarina kulkee, tätä voi lukea! Minä pidin ja suosittelen, ei jännärinä vaan kahden miehen tarinana, tekijänoikeusjuristi ja elokuvista unelmoiva divariapulainen joutuvat molemmat tahoillaan asian kanssa tekemisiin. Taidokasta työtä tämä kirja, Welhotar suosittaa. Ja sitten kustantajalle terviisiä, ensimmäinen automaattisen oikoluvun *vidhu* moka ennen sivua 50: ....asuvat moottorien alla.... asiayhteydestä päätellen po.... asuvat moottoritien alla.... Jumankauta, ottakaa Welhotar vaikka kirjapalkalla lukemaan nämä läpi! Kele nih! Automaatinen oikoluku kun ei ymmärrä näitä asiayhteyksiä, ei todellakaan. Eikö edes Johnny Kniga tätä ymmärrä?
 
                                    


                                         LAADUKASTA LAUANTAITA!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti