torstai 19. kesäkuuta 2008

TÄNÄÄN ON JÄNNÄÄ TIEDOSSA - KAIKENLAISTA


Se on sitten viikon viimoinen työpäivä – oikein mukavaa, tällaisista viikoista Welhotar pitää. Muuten tämä päivä on kyllä ihan perheestä! Varastolla tulee olemaan todella kiire, sitten Varastolta kiiruusti kirjastoon ja kauppaan. Jos nuo pleen taksot jatkavat minun matkojeni sabotointia, menen kirjakauppaan, ostan 21 kirjaa ja lähetän laskun HMPK:lle. Sen verran minä tarvitsen nyt lukemista, noin öpaut viikoksi, prle. Jos minä en siis ehdi Malmin kirjastoon ennen klo 16.00, minä teen kamalia tekoja. Voitte seurata sitten vain uutisia "Hullu nainen murtautui kirjastoon", "Invataksia uhkailtiin raa'asti", "Nainen sai hermoromahduksen taksissa"... Saan sen omat 15 min. julkisuuttani, kerrankin ja millä lähtemättömän vaikutuksen tekevällä tavalla – minut tullaan muistamaan tästä. Hei, melkein jo odotan, että joudun tekemään jotakin tällaista ,D

Ystävät hyvät, armas Susu on perustanut Kelvottomien Kirjailijoiden Seuran, KKS:n, johon olen päättänyt liittyä. Käykää katsomassa, seura on ilmeisesti kaltaisensa valitseva, valintakriteerit ovat kovat ja lähes kestämättömät *tsihih*. Upea tiploomikin löytyy. Suosittelen lämpimästi!

Josta mahtavaa aasinsiltaa (en oikein löydä sitä, se on tooosi kaukana) Belgarioniin, joka on päässyt lehdistön ihannepojaksi. Ei kun siis esiintyy erään lehden palstoilla, olipa meikäläisellä hauskaa, nauroin ääneen. Lisäksi tänään ratkeaa yhden opiskelupaikan kohtalo, arvatkaas millä veppisivulla Welhotar kärkkyy aamulla klo 9 – tasan! Mikään työ ei tuolloin tule tietenkään kysymykseen, onhan lapsen tulevaisuus etusijalla. Toki P-P:kin täytyy se ymmärtää, täytyyhän?! Apua, minä olen hermostunut.

Tuli mieleen, että P-P toi eilen nähtäväksi muiden osastojen kollegoiden lomalistat ja selitti kuni lapselle, että nämä viivat tarkoittavat loma-aikoja ja huomaanhan minä, että tässä on sitten tämmöistä aikaa kun useampi henkilö on samaan aikaan lomalla. Että silloin voi tulla kyselyjä, voinko avittaa muitakin osastoja... Katsoin ja pyörittelin silmiäni; sanoin, että osaan kyllä lukea lomalistaa ja eikö toisten lomitus ja avittaminen ole itsestäänselvyys. P-P vähän punasteli ja yritti selittää, että kaikki eivät ymmärrä, että siksi hän jne. Ziis, se ihminen luulee minua todella idiootiksi ja yksinkertaiseksi törpöksi. Tai sitten ei luule vaan tietää. Minä vain luulottelen itselleni olevani fiksumpi kuin olenkaan, lainaan kirjoja lukematta niitä ja opiskelen muuten vaan (mutta miten selitän ne suoritukset?) antaakseni illuusion jonkinasteisesta ameebaa korkeammasta älykkyystasosta. Minulla on siis kuulo-, puhi- ja luulohäiriöitä, ei ihme, että mömelöitä on tyrkyllä kouratolkulla.

Kakkospomolta sain eilen muuten kohteliaisuuden (vai olikohan se sitä), jota pidän todella arvossa. Vetelin evästä nassuun kaffetilassa ja juttelin hänen kanssaan yhdestä sun toisesta asiasta. Myöhemmin leidi tuli ovelle ja kehui, että on niin kovin harvinaista keskustella kenenkään työtoverin kanssa asia-asioista, yhteiskunnasta, kulttuurista tms. työpaikalla. Kehui mm. yleissivistystäni ja tietämystäni *nolo virn*. Siis enhän minä muuta kuin keskustelin ihan normaalisti, en tosin mistään kuuluisuuksista ja lööppijutuista, vaan aivan muista asioista. Tuli vähän nolo olo, sanoinkin, että minä nyt vain seurailen asioita ja jotkut asiat jopa kiinnostavat, lisäksi pidän puhumisesta (minut tavanneet kyllä tietävät...).

Parasta siirtyä itsekehusta tärkeämpiin asioihin eli ruokapuoleen, se on tuttua ja turvallista. Uhuh, tulipas vedettyä eilen vähän sitä Herkkujen vaniljarahkaa – tiedoksi, että rasvaa siinä on 0.1 %, tömäkkää heekkua, pehmeä maku, melkein kuin Härraa maustettuna. Vielä parempaa, vedin ihan sillänsä. Njam. Rahkaa on tarjolla maustamattomana, vaniljalla maustettuna sekä rusinoilla lisättynä – suosittelen rahkan kavereita ehdottomasti ainakin kokeilemaan. Tuo vaniljarahka voisi olla kiva johonkin yhdistettynä esim. jälkkäriksi. Täytyy vähän ideoida, mango voisi olla hyvää, tai sitten kotimaiset perusmarjat! Eipä siinä enää oikein ruokaa tarvinnut, evääksi väsäsin kesäkurmitsaa, porganoita ja sipulia, kaikki yhdessä muhitettuna. Makrillipurkki tulee myös kaveriksi. Ei huvituttanut oikein ruuanlaitto eilen, jostakin syystä. Satsaan vapaapäiviin sitten ,D

-----------------------------------


Purrrmenta kavrut! Joo, mami vois siis satsaa kyll nyt enempi ruakii. Mä en eile saanu heekkuu ku vähä maistaa sitä valkost, se maistu vähä niinku jätskill, mutt ei kuiteskaa. Iha vähä sitt maiston vaan. Eikä sitt muuta. Taviskissanmuanaa tuli lautasell, ei ees pussiheekkuu, hmph. Mutt hei, sitt mä sain taaski olla mamin viakus, tönii sitä kuanoll ja sain paijatust ja höpötyst – mmmm, mä tykkään! Nyt me ymmärretää toisiimme toss jutskass, ihanaa. Mami puhaltelee ja puss... ei ku siis puhaltelee mua kuanoo ja nassull ja mä tökin sitä mun märäll nenull, sitt se naureskelee ja kikattelee ja puhelee mulle semmosii hömelöit juttui. Hei, se on kuulkaa kivaa. Siis vaiks mä nyt oonki koviskolli Malmilt, meill on kaikill semmone oma heekkä puali! Kurjaa vaa edelleenki, ett mami on nii pitkää pois *huoh*. Mutt kyll toi eiline ilta sitt melkee korvaa sen, ett se ei oo koton. Ku se sitt illall viäl leikitti mua ja kaikkee, mmmm. Nyt se on jonku päivä taas kokonaa mun kaa himas. Saas nähdä, ottaaks se sitä hihitysjuamaa, mä tiädän, ett sill on jömma. Se on kyll ollu kamala pitkää. En tiädä, mitä välii. Kyll se aina must kuitenki hualehtii, mä tiädän sen, se on aina ollu nii. Ett tapahtuu mitä vaa, mami on sanonu, ett aina ekaks katotaa kissiasiat, sitt voi tekee muute mitä vaa. Mutt ett kissi pitää hoitaa ja sillee! Nih kerta! Hei, täss on eilisillalt tommone foto, ku mami laitto mun kaikki kaakit triittipallii ja mä tahtosin sen äkkii – mä saan nykyjää kaikki kaakit tosi noppaa siält vegs.





Kattokaa nyt! Mutt hei – kaikill Lokistaanian kissinkoill mä toivotan hirmusen hauskaa Jussii ja kaikkii hyvii heekkui, pitäkää kivaa ja olkaa kissoiks, jooko! Huamisee.

--------------------------------------

Vincent, muista itse olla hyvänä esimerkkinä – ole siis itsekin kissoiksi =D

Päivän slogan: Aito malmilainen selitys kaikkeen tapahtuneeseen, hyvään tahi huonoon: En tiedä, mikä minuun meni! Kaikki alkoi siitä kun...

Päivän biisi: Tiskarin polkka

Luettua: Solveig Torvik – Äitien veren perintö, romaani suomalaissyntyisistä siirtolaisnaisista. Melkoisen mieletön tositapahtumiin perustuva kertomus siirtolaisuudesta Pohjois-Norjaan ja Amerikkaan. Miten naiset jaksoivatkaan! Lisäksi paljon tietoa kveeneistä ja saamelaisista, elämästä 1800-luvun lopusta nykypäivään karuissa ja lähes kestämättömissä oloissa. Suosittelen ehdottomasti, selkeää, korutonta kerrontaa. Toki hiukka fiktiota seassa, mutta olosuhteet ym. ovat tosiasia. Millaista on kasvattaa lapsilaumaa yksinhuoltajana tuona aikana, jättää lapsena muiden huostaan, jotta pääsisi ansiotyöhön... Naisen osa ei koskaan ole ollut helppo eikä ainakaan tuolloin! Lue tämäkin, luulet taas vähemmän. Kotihyllystä sitten illankähmeessä Ingvar Ambjorsen – Valkoiset neekerit, (linkki on kirjailijan turskalainen kotisivu ,D) tästä minä olen pitänyt jo vuosia. Eli millaista on olla kirjailija, hiukka hörhö ja erilainen norjalainen... Suosittelen, jos et ole lukenut. Yksi Welhottaren lempikirjoista ,D Jostakin syystä olen kovasti tykästynyt norjalaiseen kirjallisuuteen, vielä enempi islantilaiseen – kannattaa seurata suomennoksia, jos ei halua lukea alkukielellä. Sieltä löytyy melkoisia helmiä joukosta!

                                           




KIVAA VAPAAPÄIVIEN AATTOA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti