perjantai 17. lokakuuta 2008

SÄHKÖISTYVÄ KOHTA-MINÄNI JA MAAILMANI.... =o


Yöhuomenta tai mitä tahansa. Nyt on kuitenkin keskiyö, kun tätä kirjoittelen. Nukuin näet jo yöuneni, tällä kertaa lähes tunnin. Wau! Enkö kuule kateellisten panettelua? Ehkä myöhemmin pystyn vielä ottamaan aivan pienet yötirsat. Kunhan tämä päivityspuutos nyt ensin vaikka ratkaiseisi itsensä. Eilisaamuyöstä nimittäin pidin raivon voimalla alakaapin siivousoperaation. Kaappi on siivottu vissiin vuonna kivi & keppi, se oli saastainen. No, putsaus ei kauaa vienyt. Tarpeelliset tavarat kahteen kassiin. Tarpeettomat roskiin. Muut ulos ja kaapin pesu. 20 min ja puhdasta tuli. Kassit sisälsivät isompia ja vielä isompia muovirasioita uusiokäyttöön toveri L:n ystävälle. Hän vei ne sitten illalla mukanansa. Joten vielä jotakin hyötyäkin asiasta oli. Ja tässä torpassa tuota siivottavaa löytyy vaikka vuoden joka yöksi, jos kohde kerrallansa aikoisi.... No ehkä ei kuitenkaan ihan tavaksi. Kunhan vain taas sisuunnuin, kun sieltä tavarat alkoivat putoilla jalkoihini ovea avatessa (ylähyllyllä on uunikippoa ja leivontamatskua jne). Tänään taas aion tuossa aamuyöstä vääntää kunnon juuressosekeiton ostetuista emmeistä (lanttuva, porganaa, sipulia, purjoa, ihan kaikkea muutakin). Niitä on hyvä haudutella hiljaisina tunteina ja surrauttaa valmiiksi, on sitten ruokaa kun palajan takaisin, jos siis palaan =E

Sen jälkeen sitten vain odottelemaan sähkökidutuskammioon lähtöä ja sieltä suoraan kotoon. Kotoon on varattu kaikkea välttämätöntä, ettei tarvitse poistua pariin päivään. Ruokaa ja kirjoja siis, niin ja kaffetta ja tupakkaa. Enhän minä enää muuta tarvitse. Vincentille kissanmuonaa ja –karkkia. Prle, ei minua tuo koe pelota, mutta ketuttaa. 40 min. Siinä ajassa ehtii vaikka mitä, vaikka tehdä toisia ihmisiä, tai ainakin tehdä ne hulluiksi. Lupaan rapota heti kun mahdollista. Jospa pääsisi ottamaan kuvan jostakin – mutta ikävä kyllä, sehän on intimiteettisuojan vastaista. Oisi kyllä kiva saada kuva omista koipisista. Minäpä taidan kysyä sitä. Hulluna ne jo pitävät muutenkin. Ja pääsen ihan matkoille, Keskustaan, Kolmelle sepälle siis ,D Wau, minäkähän vuonna olen siellä viimeksi ollut? En muista, en todellakaan muista! Ei ole rahaa eikä aikaa vaan mihinkään ns. hurvitteluun. Ehtisikö etsiä vanhoja tuotteita Stockalta ,D

Ja muuten, mitä hittiä? Ensin vongataan, että en päivitä. Sitten päivitän ja ollaan kele vieköön hiljaa kuni pissi sukassa. Ehei, se ei kuulkaas vetele, jos ei kantelekaan! Se on joko tahi, minen huvikseni kirjoittele, tai no, oikeastaanhaan siis nimenomaan huvikseni. Mutta miksi sitten ei lueta, jos pyydetään tekstejä. Tämä on taas niin tyhmä, kun ei ymmärrä. No joo, oli siellä tilastojen mukaan käyty.... ,D

En minä kyllä vaihteeksi ymmärrä juuri paljon muutakaan. Se on totta. Lopultakin, ja kiitosta vaan, toveri L. käväisi hakemassa flindat ja käytti minua kaupoissa ja kirjastolla. Aikaa oli tosi vähän, onneksi ostoslistani on myös nopea ja tiedän, missä tavarat ovat. Hih – siitä sain jopa kehuja. Mutta tuota kaveria jouduinkin sitten odottelemaan, hänellä kun oli menoa sinne ja tuloa tänne ja silleensä. Köyhän on pakko tyytyä siihen mitä saa, eli odottelin sitten rauhassa syöpötellen puoli päivää. Hiukkasen alkoin vinkua siinä vaiheessa, kun huomasin kotiavaimieni olevan hukassa! Prle, heitin ne eilen Kummisedälle parvekkeelta... ja hän tullessaan väitti laittaneensa ne pöydälleni. No ei taatusti. Nykyään (erään ison ja karvaisen maksetun laskun jälkeen) tarkistan aina avaimeni – niiden paikka ON laukun sivusisätaskussa (siinä taksokortin vieressä!). No, etsin ja etsin, haukuin Kummisedän ja kas ja vaihteeksi kaikki muutkin miehet huitsinviteliin. Kunnes muistelin, miten hän tuli sisään. Eli sisään, joo. Laski kätensä ensin mihin? Ja mitä sitten? Jep, sieltähän ne löytyivät eli pikkusoffan kulmasta kolmen tyynyn välistä. Sinne minunkin kotio tullessa avaimet joskus lepsahtavat, jos jätän väskyn siihen. Eli anteeksipyyntö (voi ei TAAS!) Kummisedälle ja rauhoike nassuun. Ei kun menoks, eilen oli muuten upea sadesää. Minusta oli ihana olla ulkona! Ihan totta... olen omituinen, kiva kun sade kastelee, mutta jalat ovat kuivat, ei palele yhtään, kassissa on ruokaa ja kirjoja =D

-----------------------------------------

Ai, ett ton orja mukaa sade o kliffaa. Joo, no se o hurahtanu muuteski kaikkee omituisee. Onneks toi kuiteski taas uusii muanii kokeiltavaks ja semmost. Ett ei paha, kyll se muistaa mut aina. Ja valitettavast se muistaa kans sen kissihaisuli, sitäki se oli ostanu. Mutt se lupas mulle huamiseks jotai heekkuu viimeistää. Mä luulen, ett Poika tulee huamena ja se duunaa jotai parempaa safkaa. Jos se on sitä valkost, mulle sitt jotai muuta. Mutt vaiks tipu käy, tai fisu? Hei mamiiiiiih, joooooko? Just, se hiffas asia. Se sanoki, ett pitää soittaa Pojall, ett kuin se on tuloss tänne. Jep, siit tuleeki sitt hyvä päivä taas. Pitkäst aikaa oo Poika ollu meill sillee mun kaa pitkää. Viimeks ku se oli, oli Kummisetäki ja sitt kaikk meniki iha sekosi. Eikä ku mä tahon, ett Poika on tiätty mun kaa. No, saa se vähä olla maminkii. Mutt mä sitt niinku heekkui ja Poika antaa mulle kissakaakkii ja semmost. Semmone kaikk on kliffaa ja ainaski vähä poikkeevaist. Nyt muute orja sano, ett taas sen pitää mennä duunii! Mä en siis tajuu miks ja kui varte joku haluu sen ees mihinkää. Kyvytön ja vänisevä mami. Ett eihä siit oikeest oo ees mihinkää järkevää hommaa. Tai sitt se ei tee mitää järkevää... *mami muute nyäkkii*. Okei, mä lupasi jotai viitakkokuvei, mutt eihä siit ny saa kunno kuvei taas. On iso yä ja mein isompi valoki meni särki ja kaikkee. Nii ett toi otti sitt yhe foto ku se sano, ett ehkä voi duunaa siihe. 

Mutt hei – kliffaa viikendii kaikill Lokistanian kissinkoill!

------------------------------

Päivän slogan: Kunnolla nukuttu yö on harvinaisempi kuin lottovoitto.

Päivän biisi: Voipallo

Luettua: Virpi Hämeen-Anttila – Muistan sinut Amanda, argh. 70-lukulaisuutta on käsitelty hyvinkin ja usealla puolella, mutta tässä floppi. Kirjan pelastavat aivan loppusivuilla Te recuerdo, Amanda -sanat! Ei tarvitse siis muuhun tarkoitukseen. Jäks. Minusta kirjan nimikin on jo väärin kirjoitettu... että niin. Terhi Nikulainen – Lyö hätärumpua. Aihe on hyvä, kaupungin toimien alasajo ja ns. säästöt. Sen jälkeen kaikki meneekin sekaisin, kirjaimellisesti eli liikaa henkilöitä, murhia, sotkuja ym. Kirjastonhoitaja sopisi paremmin kirjastoonsa, tällä kertaa! Tuomas Hoppu – Tampereen naiskaarti, myytit ja todellisuus. Tutkijan kuvaamana se, mitä todella tapahtui Tampereella keväällä 1918, suosittelen siis asiasta kiinnostuneille. Itselle tässä ei ollut ihan kauhean paljon uutta asiaa kuitenkaan. Simon Rich – Kusiaistarha ja muita epätoivoisia tilanteita. Ei paha, kivoja piikkejä vähän joka suuntaan. Sopii välipalaksi ja hekotustakin löytyy, aika vähän... ei ehkä kuitenkaan kannattele riittävästi. Enempi kuitenkin sellaista lasten suusta –tavaraa. 

Mitäs mieltä siitä taannoisesta tietokilapilusta oikein oltiin? Että olisiko kiva myöhemminkin vai jätetäänkö sikseen... Tuolloin-tällöin voisimme Kummisedän kanssa sen vääntää, ei siis mitenkään usein tai jatkuvasti. Mutta joskus, iltojen iloksi? Jos siis kiinnostaa...

                                        

                                           OIKEIN SADEKASTA PERSTAITA!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti