sunnuntai 1. helmikuuta 2009

HYYTÄVÄÄ SUNNUNTAIPOSTAUSTA


Jahas, taas mennään! On kylmää, äksyn liukasta (pihaa ei ole hiekoitettu koko talvena) ja huomenna pitäisi taas Varastolle. Argh. Tähän se viikonloppu siis aina menee. 

Eilinen meni ensin Belgarionin kanssa kaupoilla ja kirjastossa, ei mitään mainittavaa. Vain se, että jumankekka ovat vihannekset hinnoissaan. Pakko tyytyä siis porkkanoihin, sipuliin ja pakasteisiin sekä purkkeihin. Ei auta muu, hittolainen. Onneksi tätä nyt ei kauaa kestä. Mutta onnistuneesti kaupat ovat hävityttäneet jonnekin keltaiset lappunsa, eilenkään löytynyt kuin jauhista (kissalle) ja tipua (molemmille). Ei käytännössä mitään muuta (juu, en osta valmiita hampurilaisia, en ;D), ei edes leipää. Korvasin asian ostamalla pienen paketin leipää ja lisää ruis-seesam –näkkäriä, toimii!

Belgarion korjasi partsin ulko-oven lukon ja hantaakit, jee! Ei tarvitse häiritä huoltoa. Hän sai syödäkseen erinomaista tagliatellea ja tomaatti-sieni-ym. -kastiketta, jälkkäriksi kirsikkarahkaa ja itse tekemiään muffareita. Kaikki oli erinomaisen hyvää, molempien mielestä. Viikolla molempien ateriat taitavat olla enempi mallia sössö & sekoitus. Belgarion kertoi tehneensä edellisenä sunnuntaina nuudelivokkia, jota vain riitti ja riitti, koko viikon ,b Viimeisin annos oli jo maistunut vähän oudolle... No, toivottavasti hän keksii jotakin muuta ensi viikoksi. Tungin mukaansa sen savujuuston, kuivahedelmät ja suurimman osan muffareista – on ainakin jotakin herkkua väliin viikollakin.

Tänään voisi lopultakin iskeä tuon kaalin kimppuun. En saanut siitä viikolla tehtyä mitään, koska se vaatii niin pitkän hauduttelun. Ei minusta töiden jälkeen ole enää pilppuamaan, silppuamaan ja vielä hauduttelemaan jokusen tuntia. Ei, ei todellakaan, siinä väsy puree jo niin, että kaalin puolikas on ottanut relaa tuolla hetelmälokerossa. Jos siis tänään ottaisi sen käyttöönsä ja vängertäisi joko laatikkoa tai pataa, pataa, luulen. Pariksi-kolmeksi päiväksi apetta ainakin riittää. Loppuviikko menisikin sitten tofulla... No, ans kattoo.

Lisäksi tänään pitäisi siivota, jos jaksaisi ja huvittaisi. Jaksamisessa ei ole muuta vikaa kuin oik. käden jatkuva viiltävä särky. Se tykkää kyllä oikein höpöä, kun alan imureerata, prl. Mutta pakko kai se on. Pesukone sai töitä jo eilen, siinä ei mitään. Viitakkoa pitäisi vähän hoidella ja muuta pientä. Ai niin, pari nappia pitäisi muistaa ommella takkiin! Jotakin lämmintä pitäisi etsiä päällensä, jos huomennakin on yhtä vilpoisaa. Minen tykkää, taas särkee joka paikkaa.

Juu, on siellä kylmää, hrrrr!


------------------------------------




Purrrrrrve, kaiffat! Tiäsinhä mä, ett jotai heekkuu tulee, ku noi käy kaupass. Mä sain uude laatiko hampulikaakkei, hei, sain. Mutt muut en sitt saanukkaa. Toi vaa yrittää, ett mä söisin se laittamaa muanaa tualt. Jäks, en syä. Mä tahon jotai muut... tai sitt *uhkailee* (ei kannata uhkailla Vincent, se on kuule tehotarkkailua nyt – toim.huom.). Joo Poikaki oli eile, sekää ei antanu muffarii. Emmä kyll tiädä mikä se oli, hyvät haisut tuli ja Poika söi semmosest rapisevast paperist. Pakko sen o sillo olla jotai heekkuu, jos se rapisee ja noi syä, nih kerta. Mutt mull ei sitt annettu. Vaa hampulikaakkei, joo *huoh*. Ett en syä tota muanaa, mami voi ite viädä sen mihi haluu. Mä tahon jotai muuta uutta ainaskii. Tai sitä jauhist. Mä tiän ett sitäki kert o. Mitää ei kissill haluttais antaa, pidetää vaa näläs joo. Tai ainaskii heekkui säännöstellää. En tykkää tämmösest, en sitt yhtää. Ja orja on viälkii vähä hiljane ja kylmä.... ei paljo naureskele. Oli sen jalkopääss sitt goisiis kuiteskii. Ett tämmöst meill tänää ja eile.



Kliffaa söndaagii kuiteskii kaikill kunnon kissinkoill ja kliffoill orjill ja tätsyill!


---------------------------------

Aha, siis vähän katkero kissavuodatus, hmph.

Päivän slogan: Maailma on kylmä ja raaka – niin minäkin.

Päivän biisi: Sunnuntailaulu


Luettua: Selattu läpi erinäisiä lehtiä, joista luettu pari kiinnostavaakin juttua. Lisäksi Toby Litt – Beatnikit . Bob Dylan kuoli v. 1966 ja tästä tarina alkaa. Mary tapaa v. 1999 kaksi kundia ja leidin, jotka ovat beatnikkeja, oikeita sellaisia *virn* ja elävät kuin 60-luvulla – tai ainakin kuvittelevat elävänsä niin. Jokaisella on oma salainen paheensa, Jackilla videopeli pelihallissa, Jeanilla taas diskomusa ja erityisesti Abba. Maggie jää enemmän taka-alle, koska hän kokee Maryn kilpailijanaan. Mary rakastuu Jackiin ja kampeaa tämän sänkyynsä. Pojat kokevat elävänsä Keroacin ja Ginsbergin maailmaa ja ovat – tottakai – runoilijoita. Tarkoitus on painaa oma lehti Brightonissa, jonne matkustetaan kuin Matkalla-kirjassa ainakin... no melkein. Kaiken pitäisi olla cool ja beat tai hip, mutta jokainen luistaa aina jostakin. Mary katselee meininkiä hiukan ulkopuolisena eikä suostu aivan kaikkeen. Mutta menoa on ja se jatkuu myös coolilla meiningillä. Melkoisen hyvä tarina, Welhotar piti ja suosittelee muillekin. Pidempikin arvostelu saatavissa...


 


 


TAKAISIN GOISIMAAN!


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti