maanantai 16. helmikuuta 2009

SE PÄIVÄ, JONKA NIMEÄ EI KANNATA MAINITA


Oli varmaan vuoden rauhallisin sunnuntai (ja näitä tulee lisää, hah!). Ei mitään, ei kerrassaan mitään. En edes tehnyt mitään kummoisempaa. Luin, makoilin ja nautin vähäisestä kipujen lievittymisestä. Ei, ne eivät koskaan – siis todellakaan koskaan ikinä – häivy kokonaan, mutta näiden huimemömelöiden avulla ne lientyvät hieman, jos ei joudu puuhastelemaan mitään. Siispä sain kirjoiteltua melkoisen määrän juttua sekä tehtyä taas Welhottaren koekeittiöpuuhia. Kyllä minulla ihan yksinkin on joskus kivaa.

Mikäli joku muuten hämmästelee, että yksi laatikko eli nuo linkitetyt blogit, puuttuu - kyllä, se puuttuu tarkoituksella. Se ei puutu siksi, että en kävisi kaikissa blogeissa. Se puuttuu, koska luen niin monia blogeja, jotka pitäisi saada siihen ja se taas on aivan tolkutonta. Joten saattaa olla, että rakennan ne uudelleen toiselle sivulle tai teen muuta omituista. Ehkä vaihdan muualle, ehkä en. Mutta tämä ei siis osoita mitään epäluottamusta, v-mäisyyttä tms. Tämä on vain käytännön toimenpide eli kaikki samat pysyvät edelleen Blogilistalla suosikkeinani. Älkää siis ihmetelkö! Jooko? Halusin enemmän tilaa ja väljyyttä. Ehkä se uusi sivu olisi sitten paikallansa. Mutta sekin vie aikansa, joten...

Welhottaren koekeittiö toimi eilen kuumeisesti. Mieltä on himoittanut jo pitkään ihan tavalliset soijarouhepiffit, siis lihapullat ikäänkuin. No, eilen toteutin ne kunnianhimoisin periaattein ja niistä tuli muuten jumalaisen hyviä. Maku oli kuin Äiteen tekemissä sienipiffeissä (johtui varmaan mausteista). Harmi, että tein vain koe-erän, riitti eilen ruuaksi ja tänään evääksi. Olisi pitänyt tehdä isompi satsi, mutta en ollut ihan varma, mitä kaikkea saan siihen upotettua ja mitkä ovat suht oikeat määrät. Mutta viimeistään ensi lauantaina tarjoan näitä myös Belgarionille sekä annan tarkemmat ohjeet. Hiukan siinä on vaivaa turvotella taikinaa pariin otteeseen, mutta sillä aikaa ehtii vaikka lukea viestinsä ,D Eli ruokana oli soijapullia, keitettyjä porganoita ja iso kasa ruusukaaleja sekä eilisen saladon loput, njammmm. Ai niin, ja jugurttikastikkeen loppu vielä siinä päällä. Maistui kyllä aivan erinomaisen hyvälle. Kiitän itseäni, kukapa muu sen tekisi. Kissalle ei vielä kelvannut, vaikka häärikin koko ajan uteliaana vieressä. Mutta jospa kissakin myöhemmin, niinhän Belgarioninkin kävi...

Jahas, tänään kivatakso ei enää tule aamuajoon. Saa nähdä, tuleeko kukaan vai ei. Että tämä on rasittavaa. Seisoa ja odottaa, kele. Jos joku teistä luulee, että tämä on ihanaa ja kivaa aina ajella taksolla, luovutan mielelläni oman korttini vaikka joskus sairasloman ajaksi jonkun käyttöön. Yleensä näissä matkoissa ei ole nimittäin mitään mieltä eikä järkeä, vrt. eilinen postaukseni. Jos nyt jonakin aamuna sattuisi olemaan vähän hyväntuulisempi, se kaikkoaa viimeistään siinä odotellessa autoa!

Hrrr, taas on viileä aamu, minen tykkää. Tahtoo kevään alkavaksi ja tiet kuiviksi, muuten ei väliä.


-----------------------------------



Purrrrrve, kamut! Ei se sitt eile enää antanukkaa mitää ihmisheekkui toi mami. Nyt taas tulee vaa tavisheekkuu. Epist, mä luulin, ett se tekee pihapullei, nii ni ei se tehnykkää ku jotai niist rouheist. Jäks, en tykkää. Enkä tykkää siit valkosest jutskast. Enkä syä vihanneksei. Mull ei oo mitää hyvää muanaa. Nytki se on sotkottanu mun raksui, siin on sekasi varmaa kaht plaatuu. En syä, käyn nuuskiis vaa. Ja sitt määkäruaka on sitä samaa, ku aina. Se on ekaks iha syätävää, mutt miks mä en muka voi saada lihaa, oikeet lihaa? Ai ett ei, no ei sitt. Järkätää sitt jotai yllärii, jos ei muanahualtokaa toimi. Ei kaupastkaa tullu ku puukkimuanaa ja kisunkaakkei. Se vaa väitti, ett ei osta muavisii mjunuaisii, no joo, voi olla, ett mä en niit söiskää. Mutt ois tuanu jotai ees.... Mä oon nyt vähä loukkaanunu niinku. Kisseill pitäis olla kerta joka päivä heekkui. Tota, jos se ees illall avais donaripuuki, ois hyvä. Ai, ett se voi harkita, juu – mä yritän olla kilti! Voin goisii koko päivän, ku kerta viäl ei voi parsilkaa olla. Siäl on galsa, äske just kävin. Takamust alkaa paleltaa! Täss mä taas leikin hiirulol, muute...


 





Kliffaa viiko alkuu hei kaikill!


-----------------------------------

Vincent, yritä olla kiltisti sillä aikaa, kun olen Varastolla?!

Päivän slogan: Maanantai-aamu on kuin huonosti pesty tiskirätti, nahkea ja haiskahtaa jollekin oudolle!

Päivän biisi: Nainen, poliisi ja taksi


Luettua: Liza Marklund – Paikka auringossa, Bengtzon tutkii jälleen. Tällä kertaa Espanjan Aurinkorannikolla on murhattu varakas ruotsalainen ja hänen perheensä ns. kaasuryöstön yhteydessä. Annika pääseekin joillekin jäljille, mutta kielitaito ei riitä ja asia jää kollegan hoidettavaksi Espanjassa. Myöhemmin hän palaa kerätäkseen aineistoa huumerikollisuudesta ja rahanpesusta. Hiukkasen seksiä ja avioliittotarinaa. Juttukin ratkeaa ja mukana pyörii myös vanhoja tuttuja nimiä. Tuota, Marklund ei enää oikein tässä ole vakuuttavimmillaan. Bengtzonin toimet ovat sekavia, samoin tarina sinänsä. Minä en oikein jaksanut enää tätä lukea, siis luin – tottakai – mutta en ihmeemmin pitänyt. Tätä samaa nyt on tullut vähän liian kanssa. Vain Marklundin ykkösfaneille *virn*. Neil Gaiman – Coraline varjojen talossa, muori taas nuorison kauhukirjan parissa. Tästä pidin kovasti, fantasiaa ja kauhua sopivasti sekoitettuna. Simppeli tarina ahdistavasti kerrottuna. Sopii myös vanhemmille kauhun ja fantasian kavereille. Perusidea on, että Coralinen vanhemmat ovat vaihtuneet ja oikeat vanhemmat lopulta kadonneet, kun hän on käynyt ovet toisella puolella, sen erään oven. Nämä toiset vanhemmat ovat selvästi pahantahtoisia, mutta sillä puolella kissa ja muut eläimet osaavat puhua. Coraline pelastaa myös muiden vangittujen lasten sielut, löytää vanhempansa lumisadepallosta ja palaa entiselleen, ehkä ,D Oikein nautittavaa ja selkeää minikauhua vanhemmallekin iälle, suosittelen!


 



TYLSÄÄ PÄIVÄÄ!


 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti