sunnuntai 12. syyskuuta 2010

KAIKKI ON MELKEIN...


 


Kämppä melkein valmiiksi laitettu. Vaatteet ja muut tarpeelliset tavarat melkein valmiiksi etsitty. Welhotar melkein valmiina palvelukseen. Tämä tarkoittaa sitä, että Varastopäivät alkavat! Taksojen kanssa tulee ongelmia, tiedetään jo. Vaikka olen muuttanut vain 15 m vasempaan, ajo-ohjeet muuttuivat. Ainakin osa tutuista taksoista ajaa vielä entistä kautta, vaikka tänne on helpompikin reitti. No, saavat sitten soittaa... kunhan eivät automaattisesti kuittaa jullikkaa! Myös Varastolla on tapahtunut muutoksia, niistä sitten tarkemmin kun on jotakin järkevää rapottavaa.


 


Belga oli eilen käymässä ja nyt seinillä riippuu kaikki, minkä pitääkin riippua (ja se ei ole vähän). Poika taisi jo hieman hermostuakin, kun käskytin ja vaihtelin paikkoja ja muuta. Luulin, että hänellä on kiire johonkin. Niin olikin, pelaamaan jotakin jatkopeliä *wirn*. Eli aika pitkään meni kuitenkin, kun piti vähän laittaa myös tarroja. 12 reikää seinässä tuli paikattua kissantassu-sisustusdarralla ,D Ei paha idea, vaikka onkin ihan omasta päästä keksitty. Ei myöskään kallis. Eli ihan kohtuullisen näköistä on jo, vielä tänään muutamat jutut laittelen itse paikoillensa ja siinä se sitten on – minulle niin valmis kuin tässä tilanteessa on mahdollista. Viritellään ja korjataan loppuja sitten myöhemmin, jos on tarpeen!


 


Belga sai luvattua intialaista muonaa; samosaa, kasviscurrya, riisiä – isot kasat ja vähän jäikin vielä. Uusi wokki on erinomaisen mainio kapistus *pus*! Örps, hyvää oli. Mukaan pakkasin myös yhtä ja toista, mitä olin ostanut kaksoiskappaleet joistakin halvennuksista. Vaihtelua opiskelijan yksioikoiseen muonaan siis. Kälättelimme joutavia ja lueskelimmekin, kunnes sitten oli pakko usuttaa noihin hommiin. Itsekin sain taas vasemman koipeni kipeäksi varpistellessani taulujen kanssa. Ei hyvä, nilkka on edelleen kipeä ja vähän turvoksissa, hmph. Matto ei sitten kävellyt pesuun asti, mutta sen kyllä ehtii. Ei se mihinkään tuosta kiikkustoolista karkaa. Itse en saa sitä edes kuivana kunnolla nosteltua, joten apua siinä on siis tarvis. Lupasihan tuo poika tulla ensi viikollakin, pitää keksiä taas jotakin yllärimuonaa ja vähemmän tehtäviä. Oikeasti, en minä edes kehtaa häneltäkään kaikkea pyytää. Eli jäi minulle nytkin tekemistä. Kyllä hänkin huomasi huushollin tilan jo muistuttavan ns. minun normaaliolemustani eli suhteellisen siedettävää on. Minusta jopa ihan mukavaa. Vieläkin jaksan nauttia valosta ja tilasta!


 


Kun Vinski vielä oppisi olemaan herättämättä ja jolisematta sekä känättämättä keskellä yötä, olisi kaikki suhteellisen ok. Taas viime yönä heräsin kaksi kertaa kissijolinaan ja märinään. Kun se pahus edes naukuisi, mutta kun ei! Vinskin keskustelu on todella omituista mongerrusta, jollaista harva kissa päästelee. Kovaäänistä, läpitunkevaa, toistuvana erittäin korvia ärsyttävää... Pakkohan se oli herätä oikeasti, nousta ja hoitaa kaikenlaista sitten. Argh, minusta on tullut kissan henkilökohtainen palvelija!


 


Tänään vuorossa siis vielä tavaroiden loppusijoittelua, mutta hyvin pienessä määrin. Iso kasa roskia on myös menossa ulos. Lisäksi Varastolle lähtöön varauduttava, taksot tellittävä (ja kyllä, minä tellin ne, en helistä – tilaan ne siis netin kautta, aina!), vaatteet ja kengät tarkistettava, evästä laadittava. Kuulostaapa työläältä. Pikkuhiljaa, lukemisen välissä siis tämä kaikki. Pari kirjoitusta on odottamassa taas editointia, saisikohan nekin tänään vielä matkaan.


 


 


 


Kuva rantautui käsiini täältä.


 


Jahas, jospa kävisi vähän aikaa pitkällänsä ja keittelisi toiset kaffet. Taidan olla sen tarpeessa.


 


Päivän slogan: Sunnuntai on jo maanantain aatto!


 


Päivän biisi: Waiting


 


Luettua: Maria Vuorio – Eräänä valtavana maanantaina, lasten/nuortenkirja, josta oli juttua jossakin ja siksi lainasin. Hyviäkin tarinoita, mutta suuri osa oudon moralisoivia, osoittelevia, suorastaan päällekäyvän sellaisia. Ei mielestäni aivan pienille, kouluikäisille ehkä. En silti välttämättä menisi heti tätä suosittamaan kovin rätväkästi eli kannattaa itse ainakin lukea yksin ensin. Olli Jalonen – Poikakirja. 1960-luvun alkua pienen pojan silmin. Koulu alkaa, opettaja on hieman erikoinen, samoin osa koulukavereista. Poikaa alkaa yhdistää asioita ja ymmärtää niitä, kasvavalla tavalla. Tykkäsin ja suositan! Hiukan häiritsi ns. kommentit jaksojen lopussa – jonkinlaiset yhteenvedot, olivat mielestäni tarpeettomia. Liekö tarkoitettu hauskaksi tahi kirjallisiksi, eivät istuneet kokonaisuuteen. Kaikille 60-luvun koululaisille tuttuja asioita, myös kotiin ja yhteiskuntaan liittyviä. Pirkko Saisio – Lokikirja, aidot lokikirjat mv Dianan kanssa koetuista reissuista. Mitä tapahtuu, kun kaksi naista ostaa veneen sen upean kattokruunun takia... Hauska ja informatiivinenkin, jos vähän viitsii tarkastella hömelöitä piirroksia ja Kengun tarinoita. Tykkäsin ja suositan – ei ehkä syksyistä luettavaa. Sopisi paremmin keskelle talvea tai keskelle kesää. Kuitenkin kiva viritys kaikkinensa, näköispainos siis piirroksineen, tunnelmineen kaikkinensa.


 


 


 


VARASTO TUOLLA JO HUUTELEE PERÄÄNI – KUTSU ON KUULTU!


 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti