maanantai 13. syyskuuta 2010

VRA... VAAR... VARASTO, ON SE VAIKEA TAAS TAVATA!


 


Auts, sattuu! Nyt se on sitten meneminen takaisin Varastolle. Alkaa normiaikataulutus ja –tylytys joka taholta. Taksot on tellitty, perstai varattu roudaukselle jne. kuten aina. Kassi pakittu, mukaan evästen ja reissukirjan lisäksi tällä kertaa myös kaffetta ja keksejä työkavereille. Ei niitä kuitenkaan kukaan ole syöttänyt ja juottanut oikeaan aikaan oikealla tavalla!


 


Sunnuntai meni pienessä puuhastelussa edelleen eli jälkiä korjatessa ja vähän järjestellessä. Tilaa on vieläkin – jeeeee. Siis ala- ja yläkaapeissa ainakin, jömmia voi siis rakentaa tarvittaessa. Sain vietyä myös kolme isoa kassillista roskiin menevää roinaa ja oikeita roskia. Hyvä minä! *taputtaa itseään päähän* Ei, sinne ei todellakaan mennyt mitään käyttökelpoista, siitä pidettiin huolta. Lisäksi sain sentään tehtyä ne pari juttua kuntoon ja lähetettyä eteenpäin. Ovatpahan taas pois listalta nekin. Lisää on kyllä odottamassa, en jaksa stressata asialla eikä ole tietysti tarkoituskaan. Tämänhän pitäisi olla silkkaa hupia. Omat vaatimukset ovat taas turhan korkealla, ilmeisesti.


 


Muutoin iski suht tyypillinen sunnuntaiahi, että tässä tämä taas oli. Lomaa en kyllä ole hetkeäkään mieltänyt pitäväni, tunsin vain vaihtavani työn toiseen. Väitän, että ainakin meikäläiselle tämä muutto kävi varsin hyvin aika rankasta työstä. Lisäksi jouduin vielä häirimään muitakin asialla, inhokkia. No, nyt se on ohi! Ihan heti en muuta, jos ei aivan ehdoton määräys jostakin tule, nih kerta.


 


Josta tulikin mieleen, että kutsut talon pihatalkoisiin menevät aina vaan kamalammiksi. Viimeksihän kerroin jo, että sanavihreitä ym. oli runsaasti. No nyt kutsu on tekstattu erinomaisen huonolla käsialalla virheellisesti tietenkin *huokaus*. Pitäisikö mennä ihan oikeasti kokoukseen ja ilmoittautua edes tekemään nuo prleen kutsut? Niiden ulkonäkö häiritsee kultiveerattua silmääni. Oikeasti, tekin saisitte hepulin... (Juoma tarjoilu. mm)


 


Käydessäni Arvaustalossa lekuri muuten ihmetteli, miten minä olin jaksanut vielä muuttaa. Sitä minä ihmettelen nyt itsekin. Mutta kai riittävän suuri ahi ja ketutus asioiden saamasta tilasta sai aikaan myös sellaisen adrenaliinivyöryn, että sain kaiken aikaiseksi. Edes jotenkuten.


 


Ei, minulla ei ole edelleenkään mitään raflaavaa kerrottavaa. Hiukan ihmettelen, missä Hörhö luuraa. Miehestä ei ole kuulunut mitään kohta pariin kuukauteen :o No, parempi tietysti näin, mutta vähän myös huolestuttaa. En ole edes nähnyt häntä kylillä pitkään aikaan, eikä kukaan tuttukaan ole tavannut. No, katsotaan – kun säät kylmenevät, myös hörhöt kiipeävät menninkäisten tavoin koloistaan esiin!


 


Tavan mukaan normaalit työaamun varustelut vuorossa; kaffetta, kärsätty tomaattijuustoleipä, mömelöt sekä tupakalle!


 


 


 


Kuva tarttui mukaan täältä.


 


Päivän slogan: Työ, työ... kyllä minä muistan siellä joskus ehkä olleeni!


 


Päivän biisi: Working Man


 


Luettua: Juha Itkonen – Seitsemäntoista. Ensin tämä tuntui ihan luettavalta, kunnes… niin, kääntyi hiukkasen daideellisemmaksi versuuniksi ja meikäläinen alkoi vähäsen harhautua poluilta. Kuten minusta koko kirja harhailee tiehensä. Lienee muka-elämänkerrallinen, ehkä onkin. Ehkä fiktio-fakta –romaani ei oikein jaksa sitten ilahduttaa tai en vain jaksa pitää tästä kirjasta, tsorgen. Liikaa leikittelyä sekalaisilla kuvioilla ja vastineiden vastineilla. Joku muu varmasti arvostaa hyvinkin korkealle! Jukka-Pekka Palviainen – Mitä ikinä keksitkin pelätä, tästä taas pidin. Monta henkilöä tässäkin kertoo omaa totuuttaan, mutta oudon uskottavalla tavalla. Siitä, miten nuoruuden tapahtumat vaikuttavat ehkä vielä tähänkin päivään. Kuka on ollut ja missä sekä kenen kanssa... Jännitys tihenee, pelko on läsnä. Kunnes tulee loppu, yllätys tietysti. Pidin ja suositan! Carol Ann Lee – Anne Frank 1929 – 1945, elämäkerta kuuluisan päiväkirjan sivujen takaa. Mitä tapahtui ennen piiloutumista Salaiseen siipeen, kuka oli kuka, mitä juutalaisille Alankomaissa tapahtui aikatauluineen. Lisäksi paljon suvusta ja yhteyksistä, aikomuksista paeta ajoissa ja mihin ne kariutuivat. Mielenkiintoinen, yksityiskohtainen, luettava ja toki traaginen totuus Annen perheestä. Kaikille kiinnostuneille, itse pidin tästä, vaikka olen lukenut holokaustista suht paljon. Asiallinen, tutkijan kirjoittama teos, jota voisi pitää pakollisena tietyille henkilöille...


 


 


 


POLKA LÄHTEE TAAS – TAAAAAAAKSSSSSSSSSOOOOOOOOOOOOOOH!


 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti