sunnuntai 13. toukokuuta 2012

HUONOJA PÄIVIÄ


 


ollut jo tässä lähes koko viikon! Mikään ei ole oikein mennyt niin kuin olisi pitänyt. Tekniset kapineet häröilevät ja pari juttua on hukassa. Argh, harmittaa. Lisäksi olen ollut tavanomaista kipeämpi, oikeastaan kipeämpi kuin pitkään aikaan. Eli olen vain yrittänyt nukkua aina kun mahdollista. Eipä se helpota, mutta silloin ei ainakaan tunne mitään. Yleensä. Herään jatkuvasti vähän väliä johonkin epämääräiseen juilimiseen – ei hyvä.



Tänään pitäisi jaksaa toimeentua normaaleihin söndaagipuuhiin. No, pakkohan nekin on hoitaa pois. Belga kävi eilen pesemässä puolet ikkunoista, loput ensi viikolla. Miehellä on selkeä oma aikataulunsa ;) En puuttunut siihen sen kummemmin, ei silti, kyllähän se minua kiinnostaisi. En vain halua udella, kertokoon sitten kun haluaa...



Tästä myös seurasi se, että yksi härpäke on nyt kunnossa. Toisen härpäkkeen asetukset on vielä itse tarkistettava. Siihen saa kevyesti kulumaan parikin tuntia, testaillen. Lisäksi pitää imureerata, katsastaa jotakin vaatetta Varastolle lähtöä varten, tilata taksot, tekaista kolmen päivän eväkset sekä raahautua pakkoruiskuun. Syödä ehkä itsekin jotakin, hoitaa kissahommat kuntoon ja muuta mukavaa :( Eikö tässä jo olisi ihan riittävästi tekemistä?



Suoraan sanoen, olen edelleen väsynyt ja pahalla tuulella. Tämä ei ole reilua. Mikään ei ole reilua!



Menenkin ottamaan vähän reiluja mömelöitä, jospa se kohentaisi hetkeksi jaksamista.



 





 



POLKA, TUO MITÄÄNSANOMATTOMIEN PÄIVITYSTEN KEKSIJÄ!





 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti