perjantai 18. toukokuuta 2012

RAAHAUTUU SATEESEEN,



 



kun on puolipakko. Apteekki kutsuu, mömmöt ovat loppu - eräs plaatu niistä. Samoin kirjastossa on iso pino (toivottavasti parempia kuin viimeksi) kirjoja ja postiinkin pitäisi viedä yksi juttu. Lisäksi kissi ja Belga  odottavat jotakin muonaa, itsellä ei oo niin väliä juu.



Eli pakko lähteä kylille, vaikka ei yhtään oikeastaan huvittaisi. Tänään tekisi mieli vielä mennä uusiounille. Yö meni taas torkahdellen ja heräillen pari kertaa tunnissa. Minä tiedän, katsoin kelloa. Että sellaista taas vaihteeksi tarjolla. Ei kovin piristävää ole tämmöinen uni, silmät ovat täynnä hiekkaa, paleltaa ja ketuttaa. Ei siis yhtään mitään uutta missään mielessä.



Eilen en tietenkään saanut aikaiseksi mitään järkevää. Yhden jutun kirjoitin kikkakakkosella eikä se näyttänyt asettuvan nätisti sitten millään. Jäks, epämukavaa. Selitin kyllä, että asia ei johdu minusta vaan näistä typerän koneen omista automaattipäivityksistä. Eli en sitten tehnyt sen enempää. Luin loputkin kirjat, jotka ovat olleet jömmassa. Vielä on pari opusta, jotka ovat jääneet odottamaan. Enempi mallia pitkä ja vakava - ei nyt juuri jaksa. Odottakoot tuossa, kyllä nekin vielä kelpaavat. Jos ei muuten, matkalukemiseksi tai unta odotellessa.



On varsin saamaton olo. Menen keittelemään lisää kaffetta ja tekemään jonkinlaisen kauppalistan, kai sieltä on ensi viikolle eväätkin kuskattava. Hmph, Varastoahi alkaakin jo perjantaina. Voi hyväinen aika....



 





 



POLKA - PELKKÄÄ AHIA AHIN JÄLKEEN!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti