perjantai 4. toukokuuta 2012

MOONLIGHT SERENADE,



 



eli kissa joikhasi ja mourusi taas puoli yötä, minä en saanut nukuttua ja olenkin veikeän väsynyt näin vapaana aamuna. Tulossa on näemmä vielä kivempaa kuun puolelta, kunhan eivät tule siltä pimeältä puolelta. En uskalla edes enää mennä uusiounille, kun pitäisi taas asioille.



Normiperstai eli posti-kirjasto-tsioski-kauppa-asiat on hoidettava pois kuleksimasta. Piti käydä keskiviikkona, mutta ylläri-ylläri; Liiterissä oli ainakin puolet hyllyistä aivan tyhjinä, ei edes haluamaani kaffetta! Argh ja sylkäisy perään. Vähänkö olin katkero, en saanut läheskään kaikkea sellaista tuotua, joka painaa kohtuullisesti. Eli tänään on sitten täysi lasti yhtä ja toista. Enempi tosiaan kirjoja ja muonaa. Vihanneksot painavat suhteessa melkoisesti, lisäksi pitää ottaa ainakin kaffemaitoa sun muuta. Kissinruokaakin. Ei huvittaisi lähteä, mutta on vähän pakko. Ehkä sitä piristyy ulkona. Lisäksi iltapäivällä voi lounaan jälkeen ottaa kunnon päikkärit. Lounas onkin valmiina. Yllättäen tarjolla on eilistä vihanneskeittoa, jossa on varsin tuju inkivääri-chili-valkosipulilisäys. Flunssa lienee hieman kaikkoamaan päin, vaikka vieläkin on vähän onea olo ja päätäkin lievästi jomottaa. Toivottavasti tästä olisi tällä jo selvinnyt. Ei millään jaksaisi eikä haluaisi sairastaa, mutta kun se ei koskaan ole omista haluista kiinni!



Eilinen meni muka lepäillessä, höh. Tajusin iltapäivällä odottaessani erään leidin käyntiä, että olin siihen mennessä ollut koko ajan puuhastamassa jotakin pientä, toisarvoista. Lukemassa, kirjoittamassa, tekemässä kotohommia tms. Eli se siitä oikeasta lepäämisestä, jos sillä tarkoitetaan makoilemista tai muuta lepuutusta. Ei malta, kun on muutakin tärkeämpää. Itse asiassa tässä pitääkin mennä ihan kohta. Ennen kylillelähtöä on vielä hoidettava parikin asiaa pois kuleksimasta. Pakattava pari kassia (palautettavat kirjat & lähtevä posti) ja tarkistettava ostoslista. Minä voisin aivan hyvin olla täysipäiväisesti eläkkeellä. Ei tulisi yhtään aika pitkäksi. Tekemistä olisi taatusti riittävästi, ehkä silloin voisi olla jopa joku lepopäiväkin välissä *wirn*.



Menen nauttimaan Päivän Päärynän sekä hoitamaan nuo hommat! Haa, lupaamani kuvat Varastosta ovat kehnoja. Täytyy yrittää varmaan ensi viikolla uudestaan tai yrittää tuunata noita paremmiksi jollakin ohjelmalla. Niin karmeat tilat, ettei edes kameran linssi niitä kestä -> terveisiä vaan sisustusarkkitehdille. Jos tapaisin hänet, minulla olisi todella paljon kysyttävää – painavaa kysyttävää...



 





 



POLKA, JOKA TAAS PUNKEAA KASSEINEEN LIIKKEELLE!



 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti