sunnuntai 27. toukokuuta 2012

KOSKA EI HEILAA HELLUNTAINA – EI ONGELMIA LOPPUVUONNA!



 


Ainakaan minkäänlaisissa miesasioissa, jep. Toisaalta, missä minä muka miehiä edes tapaisin? Siis tämähän oli retorinen kysymys. En käy koskaan missään, taksokuskit ovat töissä ja harvassa niissäkään olisi potentiaalia (no, eikä kuormasta syödä – eikö se niin ole) tai nekin ovat jo vakaasti ja onnellisesti aviossa jne. Että se siitä. Itse asiassa tajusin vasta tänään, että nyt on helluntai. Onhan? Korjatkaa, jos ei ole. En ole ikinä varma näistä pyhistä, koska en kiinnitä niihin huomiota muutoinkaan.



Belga kävi eilen ja jep, hän pesi loputkin ikkunat. En tiedä, miten kauan ne nyt pysyvät muka-siistinä, mutta tiedän, että ne on pesty ja se on jo huomattavan paljon. Olen kerran pessyt vuosia pesemättä olleet ikkunat ja se oli aika karskia hommaa, joten pesu kerran vuodessa helpottaa ainakin hommia seuraavana vuonna. Teki sen sitten kuka tahansa. Minä sain siinä sivussa hoidettua pari viherviitakon asukkia vähän parempaan kuntoon. Sitä aiottua isompaa askaretta en saanut todellakaan aikaiseksi – jääköön, ehtiihän tuon. Joskus. Ehkä.



Ja koska on söndaagi, meikäläisellä on rutosti taviskotihommia sun muuta öklöä puuhaa. Siksi tähän vain loppuun Vinskin kuva eiliseltä maratonsessiolta parvekkeelta. Kissi nukkuu basessa, siirtyy sieltä jossain vaiheessa aamuyötä hetkeksi jalkoihini, mutta ei viihdy pitkään. Ilmeisesti nukun niin levottomasti ja pätkittäin, että se häiritsee jopa karvamölliä. Sen jälkeen, kun aurinko vähänkään näyttäytyy, karvakasa majoittuu parvekkeelle iltaan asti. Välillä käy toki viilentämässä itseään betonilattialla ja taas kiipeää rusketuttamaan itseään. Että tällaista täällä... toiset makaa, toiset sitten taas ei.





 



 



POLKA JA VINSKI – MEIDÄT EROTTAA VAIN KARVANKASVUSTA!



 





 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti