sunnuntai 11. marraskuuta 2007

NORMISUNNUNTAI RESIDENSSISSÄ - EI NUKUTA, PÄIVITYTTÄÄ!


Jaaha – se on taas niitä sunnuntaita, joita täällä inhotaan! Isänpäivä, voi jössus. Tahtoisi mieluummin Kissanpäivän. Siinä olisi jotakin järkeä. Kauhuissani katsoi, kun eilen roudattiin täytekakkuja ja partavesiä, kehnoja kirjoja ja yököttäviä ruokia koteihin. Kukkiakin ihan. Siinä se joku, joka on ruiskinut spermaansa joskus jonnekin, lahjotaan jollakin. Jee ja on kivaa! Kummisedän kanssa kehiteltiinkin jo vaihtoehtoa: että kaupat ehdottomasti olisivat auki, myös Okla. Tarjouksessa olisi grillikylki ja HK bleau sekä keppanaa isoissa erissä. Mitään muuta kaupasta ei saisi ostaa, paitsi sitten Oklasta. Nih! Turha juhla – juhlitaan mieluummin niin isää kuin äitiäkin vaikka joka sunnuntai (jos aihetta  on, siis JOS!).


 


Tulipa taas roudattua kirjoja ja ruokaa. Kirjasto kunnostautui jälleen. Mieluummin minä tuhlaan kirjavarauksiin sen 50 c/kirja kuin ostan rahoilla vaikka... no vaikka... voita! Hyviä kirjoja tuli riittävästi, ziitosta taas. Ruokakaupat eivät tarjoilleet ihmeitä. Paitsi Rismasta oli ihan pakko ostaa savukalaa, sitä on tehnyt mieli koko viikon. Teen siitä tänään sellaista raejuusto-savukala-sipuli-mauste-sekoitusta, joka sopii lohkopottujen kanssa. Eli ostin myös jauhoisia pottuja. Tämän päivän ruoka ja huomisen eväkset. Jee, heekkuva! Liiteri tarjosi halvennusleipää ja samoin aika isolla halvennuksella kalkonipiffiä ja vähärasvaista nautajauhelihaa. Harvemmin nuokaan ovat halvennuksessa eli pakkanen sai täytettä. Lisäksi olen löytänyt sen toisen hedelmän, jota voin syödä. Juu, niitä oli taas, eli omenapäärynöitä. Niitä ei mussuteta aivan päärynätekniikalla. Näissä tärkeintä on rouskutella hetelmä sopivan mallisesti kuitenkin niin, että jäljelle ei jää muuta kuin tikku ,D


 


Belgarionkin oli käymässä ja oli oikein mukavaa. Syötiin ja lueskeltiin, puhuttiin hölmöjä ja naureskeltiin ihmisten oudoille kotkotuksille. Pizza kävi kaupaksi, oli hirrrmu hyvää. Suosittelen sitä pinaattipizzaa, höystettynä valkosipulilla, basilikalla ja lisäjuustolla. Njam. Ja jälkkäriksi sitten kaffetta ja kakkua, lisäksi Belgarionille paria plaatua uusia keksejä, jotka tungin hänen mukaansa. Täällä ne olisi tullut syötyä kuitenkin äkkiänopeasti. Joten parempi oppilaan suussa kuin Welhottaren pärsheessä. Hän kävi myös pyykkäämässä pari mattoa. Nyt lattialla on siis nuo ihanan pehmeät, tumman vihreät matot. On muuten lämpöiset! Vincent vaan nukkui tuolloin ja oli illalla herätessään ihan pihalla. Mitä hittoa on tapahtunut – mistä matot ovat tulleet? Piti nuuskutella kaikki matot sentti kerrallaan *virn*. Ensi vkonloppuna vaihdetaan verhot, ei sitä kaikkea nyt kerralla. Tämä on PTS, kuten lähes kaikki muukin meillä.


 


Kummisetä oli siivonnut kovasti, niin kovasti, että oli lievästi päissään kompastunut pölkkärin johtoon ja vetänyt turvalleen. Ehhh – siitä huomaatte, miten vaarallisia kotityöt ja varsinkin siivoaminen ovat. Tyttäret ovat näet tulossa tänään kylään ja pitää olla siistiä ,D Sen jälkeen seuraa minun opeamistani. Minun on vielä oltava muutama päivä kilti Sedälle.... on tämä sitten vaikeaa...


 


Täällä residenssissä siivotaan ja pyykätään, luetaan ja laitetaan ruokaa. Normisunnuntai siis. Ai niin, ja tehdään taas viikon taksovaraukset. Tuleepa taas hankalia matkoja, pelottaa jo etukäteen, mistä löydän itseni. Voi HMPK sentään! Lisäksi, tottakai, yritetään saada tolkkua siihen yhteen ohjelmaan, lopultakin. Näyttökansiosta siis uupuu pari-kolme sivua ja se esinaisen arvio. Muuten se on puolestani valmis!


 


Jahas, vähän vakoilua vaihteeksi, mitä täältä on taas etsitty:


 


 


 











































  Google Images:  albert järvinen  


  Live.com:  hauskoja epikriisejä  


  Google:  hauskoja epikriisejä  


  Google Images:  Ilkka Sammalkorpi  


  Google Images:  vince paska  


  Google:  medipam krapula  


  Google:  ryhmätöissä ehdotukseni eivät kelpaa  


  Google:  malmin ostosparatiisi  


  Google:  punajuuri aurajuustopaistos  


  Google:  tosi sorry  


  Google Images:  tapio liinoja ajattelen sinut niin levy  


  Google Images:  vain otettu lääke auttaa  


  Google Images:  fretti  


  Google Images:  "colin dexter"  


  Google Images:  peiton place   


  Google Images:  marcela serrano  


  Google:  3D  


  Google:  muuramen keinutuoli  


  Google Images:  Albert Järvinen  


 


Niin, tässä sitä, mitä täältä on kyselty. Alppu näyttää olevan kestosuosikki – eipä siinä mitään. Paras kotimainen rock-kitaristi aikoihin, väittää Welhotar! Hauskoja epikriisejä, no, onhan niitä tuolla. Ei kaikkea jaksa kirjata. No viime viikolta on tuossa perässä yksi, noin huviksi ja hyödyksi. Vincent EI ole paska! Medipami sopii krapulaan. Ryhmätöissä minä taas LAITAN ehdotukseni kelpaamaan, mrrrrrr. Malmilla on ostosparatiisi (tai –parasiitti), jos nyt joku välttämättä sinne haluaa. Minä käyn vain yleensä ruokakaupoissa. Punajuuri-aurajuustopaistos on herkkua ja olen tosi sorry, että minulla ei ole siitä Abu-Hannahin reseptiä. Pidän Liinojasta, mutta EN ajattele häntä. Vain otettu lääke auttaa on erittäin tosi. Ystäväni tyttärellä on frettejä – lokissa on ainakin  kuva! Peiton paikanhan kaikki muistavat vuodelta kivi & keppi. Marcela Serrano, no joo, anti olla. 3D:tä taas on vaikka missä. Muuramea löytyy, mutta ei keinustoolia. Tuo tuoli on vartavasten W:n isälle tehty hänen 50-v. lahjakseen. Että näin! Onneksi ne pari muuta kestosuosikkia ovat hävinneet *huoh*!


 


-----------------------------------



 


Huamenta vaa, kaikki kavrut! Jee, mä oon jo melkee kondikses. Vähä on viälä outo olo ja eilenki mä goisin ihan hirveest! Vähä aikaa vaa olin Pojan viakus ja jutskasi sen kaa ja nuuskutteli. Sitt tuli unitarvis. Ja jummi, ku mä heräsi, tääll oli tehty jotai ihan outoi. Laitettu matot, siis niinku multa kysymättä. Mä ees muista tommosii. Nii ett mun piti varmuude vuaks käydä ne kaikki läpi, hirvee homma. Kaks piäntä ja yks iso matto. Ja kuanol vaa.. juu... Poika oliki sitt jo ehtiny lähtee. Mami antaa nyt mull vaa tosi vähä muanaa, jäks. Voi olla tiätty, ett se onki oikees, mutt en usko. Mun tekis miäli heekkui, mutt mä saan vaan vähä kalkonii ja pari napikkaa. Eikä me eilenkää ehditty lukee, ku ekaks goisin mä ja sitt mami. Tänää illall sitt varpisti luetaa lisää. Se on huisin jänskän olonen kirja, se Mun Kirja! Muute mä oon ottanut nyt iisist, niinku enempi lotkottanu (toim.huom. siis voiko enemmän lotkottaa =O). Mami taas riipi lakanoit ja tyynyi. Juu, se huamas. Yhes paikkaa oli snadi merkkaus. Ei ollu laittanu sitä ainett, ehhheehehhe.... ja ihmetteli ku joku haisu eile illall sen nokkaa. Oma vika, höh!


 



 


Täss mä yritän tuijottaa mamii vakavast: napikat tänne ja justheti! Onnistu >o< Tarttee mennä vahtii tonne, tota kyndelii... huamisee...


 


-------------------------------------------


 


Täytyy hakea uusi kirja luettavaksi, ei sitä tähän aikaan muuta voi tehdä. Tai yrittää ottaa pienet varhaisaamupäikkärit.


 


Lääkärin mokia: Eräs iäkkäämpi naislääkäri, jolla on tapana mumista ja puhua huolimattomasti: "59-v. mies, valittaa kutinaa peeeniksessä. Omituinen tunne. Tutkin miehen. Ulkosynnyttimet, kives ja peeenikset kunnossa!"


 


Päivän slogan: Elämä on kallista, mutta siihen sisältyy matka auringon ympäri kerran vuodessa!


 


Päivän biisi: Suosi ulkomaista


 


Luettua: Heli Kruger - Pidä minusta kiinni, tämän pitäisi olla pakollista luettavaa vanhemmille ja lastensuojelun työntekijöille. Ns. hyvän perheen tytär joutuu huostaanotetuksi, mutta miksi? Mitä paljastuu kulissien takaa? Entä sitten vastaanottokodissa? Hyvä kuvaus nuoren tunteista ja elämästä, äidin asemasta ja vastuusta sekä, minusta hyvä, miespuolisen työntekijän omasta ahdistuksesta, kokemuksista ja epäilystä uravalinnan suhteen, menneisyyden vaikutuksesta, omasta menneisyydestä. Welhotar piti ja suosittaa muillekin, jotka ovat asiasta kiinnostuneita. Christian Lönnqvist - Oilgate, kaikki alkaa öljytankkerin karilleajosta. No juu, sitten seuraa poliittista kähmintää, omituisia tapahtumia jne. Eipä juuri herättänyt innostusta Welhottaressa. Kuvittelin tätä ekodekkariksi, erehdyin pahasti. Eli en suosittele kuin akuuttiin kirjapulaan.


  


Ja kirjojen ystäville, täältä löytyy mitä luetaan ;D Pikku vinksua siitä, mitä voi käydä sitten ostamassa Interfennicasta!


 


                            


 


                        SURKEAA SUNNUNTAITA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti