keskiviikko 30. tammikuuta 2008

ERILAISIA TOIMITUKSIA ON TULLUT JA LISÄÄ TILATTU!


Jeps, toimituksia suorastaan satelee! Ensin tuli unihiekkaa n. 6 h edestä – jo oli aikakin, eilen en nimittäin jaksanut pysyä edes taksossa kunnolla hereillä ja kotona toiminta oli enemmän sähläämistä. Onnistuin rikkomaan kaffemukin, töppäilin ruuan kanssa (väärät levyt päällä) jne. Aivan ilmeistä väsymyksen vaikutusta. Uni tuli kuin tolpalla päähän ja heräsin Vincentin joilotukseen ja kipusärkyyn vasta klo 3 jälkeen. Lisäksi toimitettiin postitse yksi kirja ja sitruunaöljyä. Kummallekaan en jaksanut eilen tehdä mitään. Mutta siis öljytoimitus oli tod. nopea, tilasin netin kautta ja halpakin vielä,  samoin kirja (tuli vaihtarina) tuli päivässä... Että on sitä saatukin kaikenlaista sitten. Kiitokset kaikille, mukavaa!


 


Welhottaren sosiaalinenkin elämä alkaa muistuttaa ihan ihmisen elämää =O Ensi viikolla minut on pyydetty lounaalle, Nainen Joka Ei Pidä Kissoista on tulossa Varaston lähistölle työasioissa ja ehdotti yhteistä lounasta. Toki se sopii, ei tarvitse kauas pungertaa – onneksi! Lisäksi Naksun äitee täyttää vuosia ja samalla menemme katsomaan porukalla Naksua ensi vkon perstaina, mikäli estoja ei tule. Täytyy keksiä jotakin kivaa viemistä molemmille, sekä äiteelle että Naksulle! Hups, miten tässä näin kävi. Minä sovin normitapaamisia ihan noin vaan, siis kuin tavallinen ihminen, siis niinkuin minä... outoa!


 


Varastossa taas olin katketa naurusta! Ette tekään kyllä usko.... kävelin aamulla käytävällä, kun eräs työkaverini, olen jo maininnutkin, erittäin tyylikäs leidi tuli töihin ja kehui Welhottaren vaatehdintaa. Ovat kuulemma erikoisen yhteensopivat ja kauniit värit, sopivat Welhottarelle ja niin... toki kiitin kehuista ja puolestani kehaisin hänen viittaansa, joka muistuttaa Welhottaren aitoa tekogeparditurkkia ,D Mutta eipä ole koskaan kukaan erikoisempi ihminen Welhottaren outoon pukeutumisvalintaan kiinnittänyt huomiota tuolla tavalla *hihittää*! No, sen verran myönnetään, että omasta mielestänikin ne oikeasti näyttivät hyvältä yhdessä – siis tuo omituinen kokoonpano!


 


Muutoin Varastossa töitä riittää edelleen. Tänäänkin aion hiissata itseni Varastolle, uskokaa tai älkää! Huomionarvoista on – ja sitten taas sormet ristiin – että taksot ovat olleet ajoissa aamuin illoin, jopa etuajassa. Valituksiini ei kylläkään ole vastattu, epäilen, että herra K. HMPK:ssa on tod. kyllästynyt minuun ja jättänyt kohdalleni jonkin merkinnän "Kohdeltava varovasti – wihainen Welhotar!". Ei, tyytyväinenhän minä, jos tämä aina näin toimisi. On paljon mukavampi käydä töissä, jos energiaa ei kulu taksoasioista huolehtimiseen. Muutoin ihmettelen sitä, joka tuota työtä teki ennen minua. Eilen jouduimme korjaamaan pari jo lähdössä olevaa asiakirjaa, allekirjoitettu ja kaikki, joissa oli älden pahoja virheitä. Onneksi niistä selvittiin nassusivua korjaamalla, joten ongelmia ei tullut, vähän käsityötä vaan. Prle, minä ainakin luen ja käytän lisäksi vielä oikolukuohjelmaa sen jälkeen, varmuuden vuoksi, tuo teksti ei ole aina maailman selkeintä. No, ei se haittaa muuten, mutta täytyy pitää silmällä asiaa varmaan parin kk:n ajan, sen ajan vielä nuita vanhempia asiakirjoja seilannee täällä allekirjoituksia odottelemassa. Ettei menisi Welhottaren piikkiin, merkitsen omani kyllä Welhotar-riimuin, joten niistä ei tod. voi olla epäilystäkään, kuka on möhlinyt....


 


-----------------------------------------



 


Purrrrrrrrrrrrrmentaah, kissit! No nih, orja teki sitt eile broiskuu, semmost... indialaist broiskuu, joo. Mä sain mun osan taas onneks etukätee, nyt nimittäi oli taas semmoset haisut ja aivastusmausteet ett huh! (toim. huom. tandoori-maustesekoitus...,>) Ja tiätty sitä kilii sitt viälä, höh. No hyvää se oli ja mami oli kilti, mutt tosi väsy. Mä olin laittanu huusholli taas iha uutee järjestyksee, ett sill ois ollu puuhaa, ei se vaa oikee jaksunu, vähä marisi mulle. Sain mä kuiteski goisii sen viäress ja kaikkee, vähä paijatuksiiki. Sitt se goisi ku... semmone joku iso elukka, ööö, mikä se on, semmone, virtasheponen! Juu, mamiska oli ihan virtashepone! Mä jouduin sitt herättääkki sen, ett mä saan mun aamuheekut, ei muute ois taas tullu mitää. Tänää sitt jos sais pyytää jotai kalaa, vaiks jääfisuu. Mamiih, hei, kuuleks sä, jääfisuu niinku. Joo, se vois sitä tehdäkki kuulemma ja siänisoossii.  Siis hei, mulle ilma soossii ja ihan fisuu naturell. Muute meill menee taas ihan hyvin, ollaa kavrui. Jonku oudon pullo se eile sai, naureskeli sillee vähä kiarosti ja tsiigaili mua =O Ei tiädä vissii hyvää, mutt katotaa ny, mitä sill taas on miäless.


 



 



Tällee terävät kissit pysyy tiukkana orjan eessä: mä pummin jotai, en muista mitä, mut jotai. Sillo pitää kattoo tällee tiukkiksena ja pysyy omassa kannassaa, kyll siält jotai aina irtoo! Kliffaa keskellä olevaa viikon päivää kaikill. Huamisee >o<


 


------------------------------------------


 


Sitruunaöljyä tässä mietiskelinkin, taidan illalla keskittyä sen käyttämiseen ja käytön suunnitteluun. Aamuksi on vielä vähän puuhaa tässä ,D


 


Päivän slogan: En minä odota mitään – kaikki vain tapahtuu ympärilläni!


 


Päivän biisi: Enter Sandman


 


Luettua: Reino – lämpimiä jalkoja ja ajatuksia, Reino-toffeleiden 75-vuotisjuhlakirja. Oikein viihdyttävää iltalukemista (ja helppoa väsyneelle...). Muistattehan, että mekin olemme Reino-faneja ja Emilille hankittiin omat pikku-Reinot heti syntymän jälkeen. Minäkin tahdon Aino-tossut, sitten kun täytän vuosia ;D Kirjaa suosittelen ihan kaikille Reinoista pitäville, mutta myös aivan kulttuurihistoriasta ja myös muotoilusta kiinnostuneille. Kirjassa on mukavia pieniä osioita myös kaikesta tästä – ja pääasiasta eli Reinoista. Tämä kirja on hankittava, ainakin Kummisedälle! Mika Terho – Olen yksinäinen planeetta. Voi ei, kirja alkaa kuin Welhottaren höpisemänä: Turku, Turku.... Kriisejä kestäneen ja siinä nytkin elävän lähes keski-ikäisen miehen tilitystä ja lähtö matkalle/matkoille. Thaimaa, Etelä-Amerikka, tunteet, elämä - samaa matkaa kaikki, tunteet pinnalla, elämä esillä. Suosittelen, erityisesti entisille turkulaisille *virn* ja mikä ettei nykyisillekin! Taidan hankkia jopa itselleni, jos löytyy jostain edukkaasti! Ai niin, tiedoksi, että Welhotar odottaa nyt sitten Taikkarin mäellä –runoelman toimitusta, maksettu ja tilattu on =D Ihanaa.... samalla tilasin jokusen...en kehtaa kertoa montako... alennuskirjan. Lasku lähentelee yhteensä ja kaikkinensa 50 juuroa, kuten olin ajatellutkin sijoittaa. Ainoa ongelma on, mihin kirjat sijoitetaan =O Ystävä oi – tule ja hae se viinipulloteline pois! Sen tilalle saan nämä kirjat, sopiiko. Minä voin säilyttää viinini kaapissa, jos niitä säilytettäväksi asti joskus residenssiini tulee...


 


                                 


 


                          KEHUTTAVAA KESKIVIIKKOA!


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti