perjantai 25. tammikuuta 2008

LÖÖPPITAVARAA: PAHOINPITELY VARASTOSSA - ESIMIES LÖI ALAISTAAN!


Kyllä, totta se on. Pomo läimäisi minua päähän A4-nipulla ja vaati TARKKUUTTA. Syynä oli se, että erään asiakirjan Jakelu-osion se kuuluisa punainen alleviivaus (... joka meillä on aina tehty...) ei ollutkaan supisuora, vaan vähän vinksahtanut. En ollut välittänyt rintata uusiksi ja korjata, koska kopieeraus meni omaan arkistoon. BTW, kuka on ihan viime aikoina saanut käsin alleviivatun kopion jostakin pumaakasta? No, eipä tuossa mitään. Hän varmaan kuvitteli olevansa leikkisä. Ei hupituttanut. Tuon voi tehdä kouluikäiselle kesätyöntekijälle, mutta 27 v. näitä hommia hoitanut Welhotar vähän loukkaantui. En nyt kuitenkaan taida nostaa pahoinpitelysyytettä. Toinen asia sitten on se, vaikuttaako tämä jopa jatkoihini Varastossa =O Koskaan ei voi tietää...


 


Muuten olen ollut, omasta mielestäni siis, tehokas, nopea, aikaansaava ja tarkka, vaikka ihan itse kehunkin. Eivät ne muut kuitenkaan tule kehumaan. Sehän on selvä. Hauskaa oli se, että eilen eräs... ööö... korkeammalla virka-asteikolla oleva leidi tuli kysymään apua eräästä ruotsinkielisestä sanonnasta, ei ollut kehdannut kysyä suoraan hra P:ltä, koska oli luvannut tälle tehdä tuon paperin. No minä vähän mietin, katselin papereita ja tein ehdotuksen, joka oli mielestäni juuri sellaista kieltä, josta hra P. pitää eli selkeää, hyvää ruotsia, ei sellaista virastoslangia. Leidi oli tyytyväinen, lieneekö hra P. ? Minä odotan jännittyneenä, kun saan sen lopulta eteeni, onko se siten kuin ehdotin ,D Muuten olen edelleen tänäänkin menossa Varastolle töihin!


 


Eikä ihmeiden aika ole ohi – nyt ristitään kyllä sormet – aamutakso oli etuajassa! Iltapäivällä epäilin, josko lumimyräkkä vaikuttaisi noutoon. Ei, kaveri tuli pari minuuttia odotettuani. Mahtavaa, upeeta. Siis ainakin eilen. Vastauksia HMPK:n pomolta ei ole enää tullut lainkaan. Lienee kyllästynyt valituksiini. Ehkä hän on vain ilmonnut, että Welhotar on paskiainen, mutta kohdelkaa silti sitä kohtuuhyvin... Ans kattoo tämä päivä sitten!


 


Neuroltakin kilautettiin. Poikkeuksellisesti lääkäriaikaa esitettiin aikaistettavaksi eli joku oli varmaan perunut oman aikansa. Eli aika neurolle onkin jo helmikuun puolivälin tienoilla. Hyvä – pääsen jälleen puhumaan koivistani! Nimittäin muuten tässä kyllä jaksaa, mutta koivet ovat aina vaan kipeät! Samoin uni on omituisesti muuttunut. Nukahdan todella hyvin, kuni kivi. Herään 1 – 2 h kuluttua, olen hereillä vähän aikaa ja sitten nukun vähän lisää. Kivut herättävät sitten viimeistään  klo 2 – 3 aikoihin, silloin on pakko nousta. Josko neuro olisi jo saanut paperikonsultaation Kipupolilta, kuten lupasi aikaisemmin tehdä. Saisi lääkitystä vähän titrattua ihan lekurin luvalla. Kyllähän minä itsekin säätelen, mutta osa nuista mömelöistä on sellaisia, joita ei oikein omatoimisesti uskalla lähteä säätämään – en edes minä ,>


 


Ah – perjantai! Huomiseksi onkin yllättäen luvassa apuja, mukava, oikein mukava. Kummisetä on edelleen niin, miten sen sanoisi, omissa puuhissaan kiinni, että en luota häneen pätkääkään. Unohtelee lupauksiaan, sekoilee asioissa jne. viinipäissään. Ei kiva eikä varsinkaan mukava, kun olen tottunut luottamaan häneen melkoisesti. Toivottavasti hän tuosta tokenee. Onhan hänelläkin ollut rankkoja aikoja tässä.


 


-------------------------------------------



 


Purrrrrrrrrrrrrrrmenta, kaiffat! Nonnih, nyt alko mamiskaki taas toimii niinku orjan pitääki. Heti eile tuli fisuruakaa. Donarii, oikee kahest purkist ja viäree viälä riistamuanaa. Njamm. Kulkurille sinne teekkuja, hyvä ett sulle maistuu ne muikut. Maistuis ne mulleki, mutt ku mä oksun ne heti pois =(  En mä voi syädä niinku semmost oikeet fisuu olleskaa. Arvatkaas, onks kurjaa. Mä voin syädä vaa donarii, ihmisdonarii vedes ja sitt jääfisuu. Iha vähä voi sitt syädä sitä punast lohifisuu, mutt ei paljo. Nii ja sitt orja viälä vähä yritti leikkii mun kaa. Ei se oikee jaksunu. Mutt oon mä tarkka. Heti kun mä kuulin, ett orja avas puukkei, mä olin viakus pummiis mun osii, hirvee jolina, sano mami. Ja sitt illall, ku se kaivo napikkakaapist mulle maitonapikoita, nii ni mä olin goisiis bases, mä olin ihan sekunnis viäress pummiis nappei. Mamiska nauro, ett kui joku voi sikeest unest herätä ja säntää tollee silmät viälä iha uness hakee heekkui. Hei, mä kyll voin. Mä oon vähä niinku noitte heekkuje perää. Mull on nii vähä semmosii tosi heekkui. Ja sitt mä luulen, ett niit ei oo aikaisemmi ollu, siis entises elämäs. Mä ainaski luulen. Ett mamiska on ollu kyll kilti, mäki oon ollu kilti. Ollaa me kiltei molemmat, eiks?


 



 


Täss mä oon just pummiis mun maitonapikoit – ja mami kiusii kaameran kans. Hei, se on sitt taas kliffaa viikendii kaikill Lokistanian upeill leideill ja komeill kolleill. Huamisee...


 


---------------------------------------


 


Samoin kaikille mukavaa, lötkötys-, ruoka- ja kirjapitoista viikonloppua!


 


Päivän slogan: Ennakkoluulot ovat vihan, pelon ja kateuden ehtymätön lähde!


 


Päivän biisi: Take It As It Comes


 


Luettua: Eilinen tiiliskiviopus on vielä kesken, tässä tuli puuhasteltua illalla ruokaa, seurusteltua Vincentin kanssa ja lueskeltua. Kirjasta riittää vielä täksikin illaksi ,D Lisää ensi kerralla...


 


                                


            


                           PERINJUURIN PERJANTAITA!


                           


 


 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti