tiistai 29. tammikuuta 2008

TIISTAI - VOIMME TIHRUSTAA VAIN ETEENPÄIN =b


Vasta tiistai *huokaus*! Eilinen tuntui tosi pitkältä päivältä. Retki vain Hakikseen parille asialle vei Welhottaren kaikki voimat ja sai aikaan väsytyksen megalomaanisen vaiheen. Sain sen, mitä etsin – ihan kaikki ;D Ankkakauppa oli auki, tungen tuohon alemmas kuvan ankkapesueesta tällä hetkellä. Siitä se vähitellen kasvaa ja monipuolistuu! Ette muuten usko, miten vaikeaa ja kivulloista on kävellä niitä hallin portaita askel kerrallaan alaspäin – ne ovat kapenevat, liukkaat ja hankalat. Prle, selätinhän minä ne, mutta väkisin. Mieli teki mennä pummimaan kyyti tavarahissillä, mutta se oli juuri siihen aikaan ahkerassa käytössä, joten en kehdannut. Kuitenkin jalat vielä jotenkin pitivät alla, hiinä ja hiinä.


 



 


Töitä on enemmän kuin riittävästi, hätinään ehtii pakolliset kaffe- ja ruokatauot, käydä vähän tupakalla jne. Muuten paiskin, ainakin omasta mielestäni, töitä melkoisen reippaasti. Paljon ei ole tarvinnut enää apuja kysellä,  voipi tietty olla että olen mokaillut kaiken ja se tulee myöhemmin eteen. Ehkä sen olisi kuitenkin joku jo huomannut, toivon. Kiire ei kuitenkaan ole samanlaista kuin Herjaamolla, kuten eivät asiatkaan, joten Welhotar painuu tänäänkin Varastolle! Yrittää täytyy.... Viimeiset kuulumiset Herjaamolta eivät olleet miellyttäviä. Jahas, juu, sain ensimmäisen palkkanauhan: jesh! Vaikka palkasta oli miinustettu 8 pvän osalta 50 % ja verorosenttia oli korotettu, tulos oli melkein sama kuin Herjaamolla. Jos saapi olla tuolla vielä pidempään, tietäisi normipalkkansakin. Voipi tulla ylläri – toivottavasti ;D


 


Koivet tuntuivat eilen vähän paremmilta, tänään tilanne on taas samaa vanhaa. Pitäisi vaan yrittää olla töissäkin mahd. hissukseen eli ei kävellä ylimääräisiä reissuja. Kotona pitäisi taas pystyä lepuuttamaan heti kotiin tultua ja vielä myöhemmin lisää. Nukkuminen menee jatkuvasti pieleen, unta parin tunnin jaksoissa, yht. korkeintaan 4 – 5 h. Melkein riittävästi, mutta ei ihan. Kai sillä taas vain on päivä jaksettava, pakkohan se on!


 


Kummisetäkin kävi eilen pitkästä aikaa, tai siis kaatui sisään. Ei kiva, ei. Mies on lipitellyt alkoa nyt melkoisen reilusti pidempään. Eilenkin vetäisi pullon viiniä tuossa, toisti samoja juttuja ja lopulta alkoi horjua kotiin. Tai siis, komensin hänet lähtemään. En jaksanut väsyneenä kuunnella, en. Sanoin myös suoraan, että minusta tuo ei ole kivaa. Hän väitti olevansa aikuinen mies, jota ei tarvitse kurmuuttaa. Väitin, että juuri siksi ja sellainen mies tarvitseekin vähän Welhottaren kevyttä kenttäkurinpalautusta. Että mies saataisiin taas edes työnhakukuntoon ja palvelemaan Welhotarta viikon aikana ja roudausreissuilla. Nyt hänelle ei uskalla antaa edes kissanpuruja ostettavaksi; laji olisi väärää ja toimitus tuli mahd. vkon kuluttua. Eli poistin Kummisedän oven kautta käytävään, josta vielä kuului outoa kolinaa, toivottavasti kierreportaat kestivät.


 


Sitten ilta olikin jo yllättävän pitkällä. Kummisedän joristessa olin jo tehnyt eväkset tälle päivälle, tiskannut ym. Pääsin melkein heti lotkottamaan sänkyyn jalat ylhäällä ja lueskelemaan. Ja kertomaan Vincentille, että hän on ollut erittäin ikävä kissa päivän aikana. Vai miltäs itsestäsi tuntuisi tulla kotiin, kun keskellä sänkyä on pieni kakkapapanakasa! Tiedän kyllä, mitä on tapahtunut. Yritin jo eilen aamulla vähän juoksuttaa Vincentiä, kun huomasin, että kakkiksella ei ole käyty. Se ei kuitenkaan onnistunut. Mutta poika oli sitten päivällä riehunut itsekseen eri paikoissa ja lopulta sekoittanut sängyn ja pingertänyt papanat päiväpeiton keskelle. Kyllä, olin ikävällä tuulella ja annoin sen myös kuulua. Vaikka kissillä olisikin massu kovalla, se ei oikeuta paskimiseen keskelle päiväpeittoa. Eli eilisilta kului osaltamme jäädytetyissä merkeissä. Tänä aamuna asia olkoon kunnossa... jatkamme perustellussa päiväjärjestyksessä! (No niin, nyt kissi jo uinuu paikallani...)


 


----------------------------------------------



 


Purve, kavrut! No ja taas ton mamin piti mennä heti aluks kertoo must tommosii jutskii. Aika niinku tahditonta mun miälestä. Ja sitt, se oli hei käyny heekkuahallis eikä mulle ollu mitää tuamisii *kissamöks*. Jotai se selitti, ett jotku paikat oli jo kiinni ja sillee muka. Höh, haisut tuli sen mukana selkeesti. Mä en tykänny, sain vaa tavismuanaa. En ees napikoit tai mitää. Ku tuli vähä töpättyy! Nyt aamull oon saanu, joo, kalkonii ja napikoita ja mami on ihan ok. En mä voinu sille mitää, kakkis oli vähä kovalla ja se irtoo vaa hepuloimalla ja pyärimällä. Viimeks mä pyärin kylppärin matoll. Sillo ei tullu mitää möksötyst. Nyt tuli sitt mentyy mein sänkyy, ähh, pahempi moka!  Mä yritän taas olla tarkempi. Muute mä oon ollu kilti kissa, sano mamiki aamull jo sillee. Ja kyll me nyt taas ollaa tiätty kaiffoi. Eile oli vaa tylsä, ei saanu paijatust ja piti salaa hiipii nukkuu toho mamin jalkopäähä. Eiköhä tää asia oo jo sitt käsitelty, niinku. Ett mami, tänää jotai kivaa heekkuruakaa sitte, ett mäki saan. Ja sitt vähä leikittäis illall, jookosta >o< Jos mä niinku on päivän kilti. Ihan koko päivän ja mami jaksaa, se lupas, hei se lupas!!! Jeeeeeee! Mäki sitt lupasi antaa kuvatilaa sen hassuill ankoill. Ett ei tänää mun kuvei. Ne ku on aina samanlaisii. Mä makaan, silmät auki tai kiini. Ett välill taas jotai muutaki. Muute täältä ei mitää erikoist! Kliffaa päivää taas kaikill ja huamisee...


 


-----------------------------------------


 


Samoin, mukavaa ja touhukasta *virn* päivää kaikille! Huomaatteko, miten päivä on jo pidentynyt ja parina aamuna on ollut todella upea auringonnousu ,D


 


Päivän slogan: Raivoraittius on kamala tauti, vaikka se tarttuu erittäin huonosti suomalaiseen. Meillä on siihen hyvä vastustuskyky ja moni pitää pientä estolääkitystä päällä koko ajan!


 


Päivän biisi:  A Whiter Shade Of Pale


 


Luettua: Harri Hietala – Mustanmeren valssi, kovin tosiperäistä kerrontaa nuoren pojan toisesta laivapaikasta. Ajasta, jolloin työ oli rankkaa ja laivalla sekä merellä saattoi tapahtua mitä vain. Erikoisista merimieskavereista, oudoista satamista, vähän naisista sekä tietysti ensimmäisestä tatuoinnista melkoisen hyvin kirjoitettua tarinaa! Welhotar piti tästä, erinomaista skönärielämän kuvausta, nyt jo historiaa. Kaveri tuntuu kertovan  siitä, mitä todella on itse nähnyt ja kuullut. Oikein suositeltavaa, jos haluaa tutustua merimieselämään 70-luvun alussa. Itse en tarvinnut sentään sanastoa tai tulkkia, muille kirjan lopussa sanasto lukemista avittamaan ;D Eli Welhotar suosittaa kaikille maakravuille! Anni Korpela – Tyttö kuin tuomenmarja & Elina, uskiskirjallisuutta, mutta ei ihan kaikkein pahimmasta päästä. Lainattu, koska äitee tuntee tämän kirjoittajan ja pyysi sen joskus lukemaan.  Ja Welhotarhan lukee. Tosin en oikein jaksa jatkuvaa jessejuttujen toistoa, tarina sinänsä vaikuttaa hyvältä, mutta... ehkä lisärapoa huomenna, opus on vielä vähäsen kesken. Hmph, kunnon linkkiäkään ei juuri nyt löydy!


 


                            


 


                TIISTAI - PYSYKÄÄ SIIS TIKKANA!


 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti