perjantai 12. kesäkuuta 2009

SEKAVAA SISUSTUSTA JA PERINNÖNJAKOA


Eheeheheehe *luonnottoman maanista hekotusta*! Tulihan se perjantai, vaikka en olisi uskonut. Viikko on ollut pitkä, mutta vastaavasti myös nopea. Ja jos päivät ovat kovin samanlaisia, voi aina kuvitella elävänsä jo seuraavaa viikkoa. Ensi viikko onkin (taas) vajaa viikko – ei paha, ei. Kyllä sitä tästä Varastolle vielä, kissikenkimet kestävät kyllä. Ihan btw, olivat kyllä niin hemmetin hyvä ostos kenkimiksi, että kehun vielä kerran näin koipivammakkona; ne sopivat jalkaan, ne ovat hyvät jalassa ja ne saavat minut näyttämään riemuidiootilta ,D

Eilinen olikin yllättäen tasaisen puuhakas Varastolla, mutta myös kotioloissa! Varastolla työ huuteli tekijäänsä eli minähän tein. Pahaks on joillakin päässyt, rouva H-N passitettiin työarviksesta sänkylepoon älyttömän korkeiden verenpainearvojen takia. No mitä hittiä, nainen tekee töitä hulluna kun on alkuvuoden lepuutellut ja tehnyt omia hommiaan. Nyt sitten iskee stressi ja kun vielä mählii juttunsa aina pahemman kerran, ei siitä sitten hyvää seuraa. Älkää siis tehkö näin, en minäkään! Tänään on ne kakkukaffet, hmph, pakko osallistua, sano. Käsitellään mm. tilastoja alkuvuodelta, ai että kiinnostaa *kiihkoisana odottaa*. 

Kotona tapahtui sitten pientä sisustus- ym. uudistusta eli loppuja Kummisedän perintöjä jaettiin eilen. Tytär ja äitinsä olivat pistämässä tavaraa jakoon, osa meni kierrätykseen. Minulle tuli hieno uusi ruokapöytä ja tuolit sekä minireteot. Kovin olen tyytyväinen ja ilokas! Olisi ollut muutenkin joko pöydän hemmetin kallis restauraatio tahi uuden pöydän osto edessä melko pian. Hienoa. Tuo pöytä on vielä sitä vinkeää palapuuta eli näyttää kuin olisi parketista *eheheheh*, tietääkseni se liittyy myös jotenkin kierrätykseen eli niistä jämäpaloista kerätään sitten isompia blokkeja, joista tehdään pöytää, tuolia jne. Tuolit ovat tosi tukevat ja perusmallia, ei ole kyllä Kummisedän vika, jos näiltä putoaa. Eli kiitosta vaan, sinne jonnekin! Kyllä sinun jäämistösi on edelleen hyvissä käsissä. Vanha ruokapöytä ja tuolit siirtyvät parvekkeen puolelle ja toveritar on luvannut huolia muun ohella myös entiset parveketuolit. Nekin ovat kyllä käypäiset, kokeiltu on, pari metriä ja vähän yli 100 kg eivät vielä saaneet naarmuakaan tuoleihin aikaiseksi. Eivät siis ole mitään uutta tavaraa, vaan vanhaa W:n C-varastosta aikanaan mukaan otettua. Tyhmä minä menin taas avittamaan (muka) kantamisessa ja nyt sitten oikea olkapää sen taas tietää, kele. On vain niin noloa istua ja katsoa, kun toiset raatavat. Tarjosin litrat päärynämehua ja etsin samalla muutamia kuvia entisestä asuintalosta, Emppu-kissasta sekä Kummisedästä eri tilanteissa. Heillä ei juuri kuvia ollutkaan, joten olivat tosi iloisia. Lupasin vielä katsastaa vanhat levykkeet, niilläkin pitäisi olla lisää kuvia. Kunhan tässä joutaa.... itsepäisyyspäivän kiireiltä, iltapukutilauksilta jne. 

Lupaan jossakin vaiheessa kuvia, ihan vaan teidän kammoksuttavaksenne, uudesta kalustuksesta jne. Kunhan tosiaan kiireiltä ehdin. Eilen nimittäin kävin myös Serkuissa hakemassa vähän herkkuja viikonlopuksi, lähinnä Belgarionia ajatellen. Minun on taas pyydettävä häneltä apuja sen verran, että on oltava myös lahjuksia ja kunnon ruokaa! Tänään käyn kirjastossa hakemassa muutaman varauksen, taksopoikkeamana menee eli alle 10 min pysähdys. Sitten alkaakin viikonloppu =D

Josta heti tulikin mieleen, että eilen tuossa siirrellessä tavaroita ja etsiessä kuvia tuli vastaan taas sellaisia pölypesiä, että hävetti. Olisi ihan pakko saada kunnolla pölyt pois strategisista paikoista ja kirjahyllystä sekä sellaisista omituisista nurkista, juu nou, minne pöly aina ihan väkisin itsekseen etsiytyy. Eli tekemistäkin siis olisi. Kun vaan jaksaisi ja viitsisi, vasemmalla kädellä.

Ulkona on taas kaunis aamu, aurinko nousee juuri nyt tätä kirjoittaessa. Tirppalinnut kiljuvat kurkku suorana, on lämmintä ja silti ukkosen tuntua ilmassa – tulisipa kunnon myrsky! 


---------------------------------------



Purrrrrrrve, kaiffat! Hei nyt mä en siis tajuu, tääll on uusii taravoi ku haisuu Kummisedäll, vaiks se ei enää ookkaa missää. Tai siis se on siäl jossai, mutt ei enää täälä eikä se käy enää meil ku mamin uniss joskus. Nii ni ne taravat haisuu sill, mull tulee iha ikävä. Mä nuuskinkii eile kaikki jutskat oikee kunnoll läpi. Ja sitt se Tyttö kävi, se kenell on kans kissoi, se haisu hurrrrrjan hyväll. Siit tuli oikee mun kavru, joo. Harva likka nii hyväll haisuu ja suaraa tulee moikkaa mua! Hei siis mua, vähäks mä olin pähee. No, anto mami luvan ja se likka tiäs, ett mä oon vähä erinom..ei ku erikoine, nii ni sitt se sai rapsuu mua ja kaikkee ja mä olin sille kilti. Mutt se toine ihmine ei oikee sitt välittäny, se oli sen äiti. Mutt omituise näköst meill nyt. Toi lupas, ett laitetaa huamenn kondiksee näit judekoi. Nyt mull on nimittäi partsill tualei vähä paljo ja kaks pöytää >o< Vähäks vois vaihtaa useen paikkaa. Ja sitt mami lupass, ett tänää vois lopultaki saada taas donarii. Vois sitt muistaa sen kans illall ku tulee. Se vaa oli eilenkii nii täpinöissää kaikest, ku ei meill koskaa mitää tapahdu. Oli mustaki kivaa, ku sählätää ja ihmisii ravaa ja mä nään kaikkee uutta. Nyt mull on koko päivä aika tutkii noit taravoit ja tota yht laatikkoo ja muuta. Mmmm, miälenkiintost. Eli must ei sitt taaskaa oo fotoo, orja ettii jotai.




Jänskää perstait hei kaikill!


-------------------------------------

Vincent, sinne laatikkoon ei sitten merkkuutella mitään, eihän?!

Päivän slogan: Kummisedälle kiitokset – kiitellään paremmin sitten, kun taas tavataan!

Päivän biisi: Hopeinen kuu

Luettua: Danuta Reah – Yön enkelit, aikaisemmin mainitsin tästä leidistä ja tämä löytyi vielä sitten kirjastosta. Perusdekkaria, myös prostituutiota ja ihmiskauppaa, naisten asemaa sekä sarjamurhaaja, tietty. Ei ollenkanas kehnoa kesälukemista tämä. Näissä tuo ihmisyys- ja psykopatiapuolikin kun on melkolailla kunnossa eli ei ketuta lukea mielipiteitä... Kesädekkarien kavereille suositeltavaa luettavaa.


 


KISSIKENKISSÄ VOI TULLA LÄMMIN! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti