sunnuntai 20. syyskuuta 2009

ERITTÄIN RUNSASTA SUNNUNTAI-AHIA JA KETUTUSTA


Nyt ahistaa – huominen siis ja työ! Minä inhoan sekä huomisia että töitä. Olen selkeästi allerginen myös öille. Ota tästä sitten selvää. Eijjumankauta, pitäisi muka tehdä ainakin 15 v. vielä töitä, haistakaa huilu. Minä niin pitkään pysy edes hengissä, kele. Kuka on tämmöistä keksinyt ihmisille? Ottakoon HETI vastuun, minä nimittäin vaatin!

Tahtoo olla vapaa ja elää vaikka vähemmällä ilman mitään työvelvoitteita. Minulla on tekemistä pilvin pimein, kun tekemiset sujuvat niin hitaasti. Ei olisi mitään hankaluuksia käyttää päiviä ja viikkoja, ei todellakaan. Miksi en siis saa? TÄH?

Tämä on nyt veemäisellä tuulella. Tämä menee mököttämään. 

Ainakin ihan kohta. Kiusaan lukijoitani sen verran, että eilinen on ilmeisesti ollut kaikilla mahdottoman mukava päivä, kun lukijamääräkin romahti dharmaattisesti. Ei silti, en minä tätä lokia lukijoiden takia pidä. Kunhan tarkistin muita asioita, huomasin tuonkin. OK – minä kirjoitan mitä kirjoitan, te luette, jos luette. Omapahan on asianne! Varsin oma, sanoisin. Epäilen, että kaikki ovat terveellisesti ulkoilleet (te perkeleet, jotka pystytte kävelemään), harrastaneet kulttuuria (te kadehdittavat, jotka pääsette edes liikkeelle) tai muuten vaan viettäneet aikaa ystävien tai rakastettujen kanssa (te ahneet paskiaiset, joilla sellaisiakin on). Minä vietin hiljaiseloa kissan kanssa – se raukka kun ei pääse minua pakoon täältä huushollista. On ikäänkuin pakkorako viettää upeaa lauantaita kiukkuisen ja pahantahtoisen emäntänsä kanssa. Joka on lisäksi niin idiootti, ettei ymmärrä laittaa edes kunnon fisu- tai liharuokaa!

Nyt loppui muuten salaatinsyönti tässä residenssissä vähäksi aikaa! Viimeinen kerä oli jo yksinkertaisesti liikaa, pupelsin ja pupelsin, eikä se loppunut millään. Viimeiset jämät siivosin eilen ja sain vielä aikaan yhden saladon. Nyt tämä on kyllästynyt, nih. Riitti, kiitti, vähäksi aikaa. Ikävä kyllä, on taas etsittävä jotain uutta. Ongelma kun on edelleen se, että esim. aina rakastamani kaali ei käy, se ei enää käy. Lääkitys, jota käytän päivittäin, ei käy mm. kaalin, papujen, lantun ja muun kivan kanssa, ei sitten yhtään. Suu söisi kyllä, mutta vatsakivut ovat sitä luokkaa, että pitäisi saada potea kotona niiden ruokapatojen äärellä sitten. Onneksi sain kiinni pari isoa kesäkurmitsaa, porkkanoitakin on pari tsiloa, täksi päiväksi leikkopapuja (ne ovat eri asia kuin herneet, linssit, pavut!), niistä on tänään laadittava parin päivän appeet lisukkeineen... Ei, ei tee heikkoakaan, minä olen harvinaisen kekseliäs, kun kyse on ruuasta ,D

Niin, se eilinen! Yritin nukkua niin paljon kuin mahdollista, ei onnistunut. Luin niin paljon kuin jaksoin. Lisäksi jonkinmoinen kirjoituspuuska iski, sain aikaiseksi pari juttua ja pohjaa vähän seuraaviin. Edes sen verran. Enemmänkin olisi tullut, eikö prle netti alkanut nikotella iskiessäni juttuja saitille. Just ja kivat vaan teille. Tunnin verran jouduin odottelemaan ja näpertelemään muuta. Siihen se into sitten oudosti sammuikin. Tekniikka tuhoaa ns. luovuuden *muahaahah*. Luovaa työtä, sanoi lumenluoja! Onneksi naapurissa oli lauvantaipippalot, sai edes kuunnella hauskanpitoa. Enkä ollut edes kateellinen. Jos olisin parikymmentä vuotta nuorempi, olisin soittanut ovaria ja punkenut itseni mukaan. Mutta kun en vaan ole ja sen todella huomaa.

Tänään siis ohjelmassa ruuanlaittoa, pakkoruisku ja tuota saakelin valmistautumista ensi viikkoon! Inhottaa. En näe asiassa niin mitään positiivista, en todellakaan. Antaisivat ihan reilusti potkut... en riitauttaisi asiaa!

Malmilla tänään: lämmintä, tuuletonta ja hiljaista. Erittäin outoa...


-------------------------------------



Purrrrrrrve, kaiffat! Juu, siis ei oo reiluu, sain mä kyll palan kalkonii. Mun miälest se vaa alkaa olla koht vanhaa, ihan niinku mamikii *apua, ei saa mätkii*. Ku mamikaa ei syä sitä, kerta. Mä tiädä, kuin kauan seki on maannu tual skobes, siis se kalkoni, ei mami. Mami makaa sänkys, ei se mahdu skobee. Nii ni eiks tää vaa syä jotai pupumuanaa taas koko päivän. Sain mä sentää mun kana-maksa-safkat ja sitt raksui. Mutt arvatkaas, toi idioot sekotti uudet ja vanhat raksut sekasi, ett nyt mä joudun sitt tosissaa ettii syötävää. Se varpist luulee, ett mä en muka löydä niit parempii siält. Löydän, kyll mä löydän, mutt mä vaa joudun kaivelee koko kupin. Siis vähäks siin on hommaa, hei. Laittais nyt jo suasioll ne toiset raksut jollekkii toisell kissinkall, ku söis niit. Mä tiän, ett sen yhell tutull on kissi, ku syä ihan kaikkee, mitä annetaa *virn*. Kuskais sille ton pussukan, vaiks. Mä nyt en vaa enää syä niit, ku kerta oon päättäny, nih. En, jos mamikii on pänkkä, oon kyll mäki. Eikä sitt muka voi avaa donaripuukkii tai mitää muut heekkuu, ei sitt mitenkää. Iha oikeest, hyvä jos kerta viikos näkee jotai fisun tapast edes. Lihast ei toivookaa! Menis nyt ees käymää siäl hallis, mutt se ei oo taas puhunu mitää. Mä haluisin vaiks mjunuaisii tai iha vaa tavallist jauhist niinku. Emmä hei sen kummempaa tarviis. Mun pakkasjömma mun omist ruuist on nimittäi nyt syäty! Iha kokonaa, se on kaikki loppu, auuuuuuuuuuuuuuts. No, mun tarttee alkaa nyt pummii ees hampulikaakkii. Se vähä vois loiventaa meikänkii pettymyksii.


 



Kliffaa söndaagii hei kaikill!


------------------------------------

Vincent, kyllä minä tästä halliin, ehkä jo seuraavalla viikolla...

Päivän slogan: Welhotar on ikävä ihminen. Niin ikävä ihminen, että kukatkin kääntävät päänsä pois.

Päivän biisi: Haistakaa paska koko valtiovalta!

Luettua: Stephen Booth – Kuolon paikka. Poliisi saa outoja puheluita ehkä tulossa olevasta taposta ja ruumiitakin alkaa löytyä. Tosin jo vanhoja. Eräs nainenkin katoaa tai siepataan... Cooper onkin taas lirissä, myös työkavereidensa ja esimiesten kanssa. Hässäkkää riittää hautaustoimistossa, hautuumailla jne. Etenkin kun Fry ei edelleenkään sovellu joukkoon. Tämä ei nyt ole parasta Boothia, jotenkin sekavaa, langanpää on hukassa tai tätä ei ole editoitu kunnolla, tsorgen vaan. Olen pitänyt Boothista ja luin edelliskesänä kaikki suomennetut opukset putkeen – ja siis pidin. Siksi tämä olikin ikävämpi ylläri eli ei yllä edes normaaliin keskitasoon. On tässäkin hetkensä, mutta suosittelen vain Boothin parhaille kavereille. Muille sitten maun ja tason mukaan. Laura Honkasalo – Eropaperit, tuota, tämä ei ymmärrä, miksi tämä kirja on kirjoitettu. Tämä on niin jokapäiväinen tarina, ero, taistelu lapsista, toisen vanhemman dissaaminen, isovanhempien hyväksikäyttö eri tavalla eli rahallisesti, mutta myös taistelukeinona. Eli meikäläisen ikäiselle tämä ei anna yhtään mitään. Ehkä siksi, että tämä on olevinaan kasvu- ja aikakausitarina 70-luvulta nykypäivään. Rakenne heittelee vuosikymmenistä toiseen ja keskittyy lopulta paljolti mummin elämään mielisairaalassa, jossa häntä käy katsomassa vain entinen miniä. Okei, no, lasten kohtalo ja muistot, niissä nyt tietysti on jotakin koskettavaakin ja siihen tässä ilmeisesti on pyritty. No, ehkä tässä myös on joitakin kasvatuksellisia aspekteja ym. joilla asiaa nippa-nappa voisi puolustella. Silti. Hei – minä olen tätä ikäluokkaa! Ei tässä ole mitään uutta, ehkä tämä antaa jollekin nuoremmalle jotakin. En lukisi uudestaan... Ai, että näin vähän kirjoja - hei, minä kirjoittelin myös itse ja yksi kirja on kesken!




KISSIKENKÄT VALMIUTEEN!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti